Leka-menetelmällä tehokkuutta ja työn iloa

Olin eräänä päivänä veljeni luona kylässä. Rupatellessamme niitä näitä veljeni totesi, että hän oli jo jonkin aika suunnitellut yhden olohuoneen väliseinän purkamista, mutta asia oli siirtynyt ja siirtynyt. Hetken mietittyään hän nousi ylös tuolistaan, meni ulkovarastoon ja palasi mukanaan iso leka. Hän löi lekalla kerran seinään, josta oli ollut aiemmin puhe. Lyönnin jälkeen seinässä oli iso reikä. "Nyt se on purettava", veljeni totesi. Eihän sitä voinut sellaiseksikaan jättää. Jonkin ajan kuluttua seinä oli purettu ja olohuoneeseen avautui näkymä eteisen valoisaan portaikkoon.

Kuva: sxc.hu

Vaikka sanotaan, että huolella suunniteltu on puoleksi tehty, monen työssä rassaa liika suunnittelu ja kokoustaminen. Mietitään ja suunnitellaan sen sijaan että tehtäisiin ja saataisiin aikaan jotakin. Leka-menetelmän etuna on että se suuntaa tekemisen tuottavaan toimintaan. Sillä saa välittömästi aikaan näkyviä tuloksia. Tätä kaipaavat erityisesti nuoret, mutta myös vanhemmat työntekijät voivat paremmin jos omasta toiminnasta syntyy kouriintuntuvaa jälkeä. Usein menetelmä on tehokkaampi kuin vahvaan suunnitteluun perustuva toiminta. Se on myös hauskempi.

Leka-menetelmä saattaa tuntua epäammattimaiselta, mutta sitä toteutetaan itse asiassa aika usein luovassa työssä. Esimerkiksi tämän blogin kirjoittamisessa noudatetaan tätä menetelmää. Olen vain aloittanut tekstin kirjoittamisen utuinen mielikuva siitä mitä haluan sanoa. Mielestäni menetelmää pitäisi käyttää useammin tämän päivän työelämässä. Varsinkin kun sitä toteutetaan yhdessä muiden työtoverien kanssa se mahdollistaa yllättäviä, jopa innovatiivisia ratkaisuja.

Leka-menetelmään liittyy tietenkin epäonnistumisen riski. Voidaan joutua tilanteisiin, jotka olisi voitu välttää huolellisella suunnittelulla. Siksi leka-menetelmän käyttö sopiikin vain aidosti oppiviin organisaatioihin. Niitähän kuvaavat oikeus epäonnistua ja lupa kokeilla. Työpaikalla, jossa esimiehet aina rankaisevat virheistä on syytä pysyttäytyä runsaassa suunnittelussa, vaikka tulosta ei syntyisikään.

Guy Ahonen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen Tiedolla vaikuttamisen toiminta-alueen johtaja.

Urheilun kootut opetukset työelämälle

Valmentautuminen on asia, joka työelämän pitäisi oppia urheilumaailmasta. Kotiläksynä on kaksi juttua: työntekijä-esimiessuhde ja kausiajattelu.

Kirjoittaja ja Akra.
Kuva: Jenni Kangaskokko

Urheilijan suhde valmentajaansa on usein läheinen ja avoin. Sekä urheilija, että valmentaja tekevät yhdessä työtä sen eteen, että urheilija tai joukkue menestyy. Valmentajan eritystehtävänä on viestiä, että urheilija voi itse vaikuttaa suoritukseensa ja uraansa. Kehittymistä haetaan monipuolisin harjoittein ja pitkän aikavälin suunnitelmalla, jossa jokainen porras on tärkeä. Lähimmäksi tätä työelämä näyttää pääsevän nykypäivän trainee-ohjelmilla.

Projekteiksi pilkottua työtä voi helposti ajatella kausina. On peruskuntokausi, kilpailuun valmentava kausi ja välimenokausi, jolloin harjoittelua kevennetään. On tärkeää, että myös työmaailmassa tunnistetaan erilaisia vaiheita ja kuinka niissä kannattaa rehkiä. Suunnitelman avulla saadaan aikaiseksi fiksu kokonaiskuormittuminen - ei liikaa eikä liian vähän töitä. Jos ylikunto uhkaa iskeä, pitää pystyä laittamaan hommat seis osana aivan normaalia toimintaa.

Olen varma, että bonuksena urheiluajattelun soveltamisesta työmaailma saa ison putkikassillisen motivaatiota. 

Venla Räisänen

Kirjoittaja on y-sukupolven kokovartaloinsinööri, joka uskoo parempaan johtamiseen.

Muutoksen mieli

Pidin Työterveyspäivillä, osaamisen kehittämiseen liittyvässä seminaarissa, mielestäni erittäin innostuneen esityksen siitä, miksi elämme nykyisin jatkuvan muutoksen aikaa ja miten muutos avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia organisoida ja kehittää työn tekemisen tapoja. Seminaarimme sai hyvää palautetta. Eräs kuulija tuli kuitenkin minulle jälkeenpäin sanomaan, että puhujat olivat hänen mielestään maalanneet kovin synkeän kuvan tästä ajasta ja erityisesti tulevaisuudesta. Että koko ajan tarvitsee muuttua ja sopeutua. Ja että mikään ei riitä.

Jäin miettimään, miten erilaisia tulkintoja nykyisistä työn muutoksista voi tuottaa. Olisinko jollain tavalla pystynyt välittämään tällekin kuulijalle oman innostukseni? Kyse on kai siitä, koemmeko olevamme muutoksen pyöriteltävänä ilman mahdollisuutta itse vaikuttaa, jolloin kyse on vain kyvystä sopeutua, vai onko meidän mahdollista ottaa muutos omiin käsiimme. Itsekin olen sitä mieltä, että hidastaminen on välillä paikallaan. Lisäksi globaalin talouden toimivuudessa on varmasti monenlaisia haasteita. Niihin en aio tässä ottaa kantaa muuten kuin toteamalla, että kaikkien osapuolien kannalta kestävä työ ei voi lähteä nopeiden voittojen tavoittelusta.

Mutta silti on mielestäni turhaa kuvitella, että ihminen lopettaisi innovoinnin ja että uusien elämäämme muuttavien teknologioiden kehittelyn. Ja missä innovoidaan, sinne syntyy myös kasvua, kehitystä ja markkinoita. Ennemmin toivoisin, että huomio kääntyisi muutospuheessa siihen, mitä yhdessä voidaan tehdä muutostilanteen ymmärtämiseksi ja haltuun ottamiseksi. Eli miten kasvaisimme itse muutostoimijoiksi.

Erityisen kiinnostavasti työn muutoksen vaikutukset näkyivät eräässä puunkorjuutoiminnan kehittämishankkeessa, johon osallistuin. Hankkeessa ns. puuhuoltoprosessin toimijat, eli puukaupasta, puun korjuusta ja kuljetuksesta ja puunhankinnan suunnittelusta ja koordinoinnista vastaavat ammattilaiset tarkastelivat yhteisesti puuhuoltoprosessissa tapahtuneita muutoksia, ja niiden vaikutuksia eri toimijoiden työhön. Radikaaleimmin muutos näkyi korjuuesimiesten työssä. Ennen korjuuesimiehet toimivat työnjohtajina. He veivät työohjeet henkilökohtaisesti korjattaville metsäpalstoille, ohjeistivat metsäkonekuljettaja, valvoivat korjatun puutavaran laatua ja pääsivät samalla samoilemaan raikkaissa metsissä. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana tapahtuneen teknologiakehityksen johdosta korjuusuunnitelmien lähetys ja puutavaran laadunvalvonta tapahtuu nykyisin tietojärjestelmien kautta, ja kuljettaja suunnittelevat korjuujärjestyksen itsenäisesti työmailla.

Korjuuesimiehet kokivat kuitenkin henkisesti varsin kuormittavana sen, että nykyinen toimistolla tietojärjestelmien ääressä tapahtuva puutuotannon suunnittelu ja yhä laajenevia alueita kattava puunkorjuun organisointi vei heiltä kaiken ajan. Metsään ei enää ehtiny kuin hädintuskin muutaman kerran vuodessa! Konkreettinen tuntuma omiin alueisiin oli jo alkanut kadota. Kun teknologiakehityksen myötä hiljalleen muuttunutta työnjakoa ja puuhuollon vähitellen uudistuneita rooleja yhteisesti tarkasteltiin, korjuuesimiehet tekivät keskeisen havainnon: "Eihän me olla enää työnjohtajia lainkaan. Mehän ollaan tuotannonsuunnittelijoita. Meidän nimikkeenkin pitäisi olla tuotannonsuunnittelija!"

Tässä tulee nyt se kriittinen paikka. Miten korjuuesimiesten kokemaa kuormittuneisuutta ja toisaalta heidän työssä tapahtunutta muutosta pitäisi tulkita? Eräs mahdollisuus olisi vahvistaa uudelleen korjuuesimiehen työhyvinvoinnin aiempaa ydintä, eli raivata kalenteriin tilaa metsäkäynneille. Se ehkä innostaisi hetken... kunnes havaittaisiin, että metsässä ei todella enää tarvita työnjohtoa ja suunnitteluhommat kaatuvat niskaan joka tapauksessa. Tässä ei siis puuhuoltoprosessin nykyisen luonteen kannalta olisi enää mitään järkeä.

Toinen mahdollisuus on tunnistaa ja tunnustaa mitä on tapahtunut ja nousta asian herraksi. Sekä korjuuesimiesten itse että heitä ympäröivän työyhteisön olisi tärkeä nähdä miten merkittävästä ja korjuuesimiesten työidentiteetin ytimeen menevästä muutoksesta on kysymys. Pitkään alalla olleet, pääsääntöisesti jo yli 50-vuotiaat korjuuesimiehet ovat tilanteessa, jossa uusi työmotivaatio ja innostus pitäisi yhteisesti rakentaa uuteen tuotannonsuunnittelutyöhön. Mikä uudessa työssä on kenties parempaa kuin ennen? Mikä uudessa työssä luo tarkoituksenmukaisuuden ja mielekkyyden tunteen? Kun uudet merkitykset tietoisesti havaitaan, tietojärjestelmien naputtelua ei ehkä koettaisikaan ydintyötä estävänä tekijänä, vaan nimenomaan tärkeimpänä työn kohteena. Samalla syntyisi oivallus "minun ei tarvitse kuormittua siitä, että en ehdi enää metsään, tämä työ on sisällöltään jotain uutta".

Kolmas mahdollisuus on nousta edellä esitetyn tapaan muutoksen herraksi, mutta henkilökohtaista uraa pohtien. Jokaisen korjuuesimiehen on myös käytävä läpi ajatus, onko käsillä oleva uusi työn kohde hänelle todellinen mahdollisuus, vai onko työ niin merkittävästi muuttunut, että työhyvinvoinnin lähteet ovat peruttamattomasti kadonneet. Jos nykyinen työ tuntuu aivan joltain muulta kuin mihin alunperin sitoutui, pitäisi korjuuesimiehelle tarjota tilaa ja mahdollisuuksia pohtia uraansa laajemmin. Voinko hyödyntää osaamistani jossain muualla, jossa hyvinvoinnin lähteet ovat entisen korjuuesimiestyön kaltasia, vaikkapa metsänhoitoyhdistyksessä?

Minun unelmatyöpaikassani työn muutosta arvioidaan ja tutkitaan yhteisesti ja otetaan se hallintaan mahdollisuutena. Työt muuttuvat ja ihmiset muuttavat töitään, siksi mennyttä on turha haikailla. Urat nähdään joustavina ja muuntuvina, ihmisten ikään tai työuran vaiheeseen katsomatta. Minun unelmatyöpaikassani tarjotaan avoimia ja aitoja mahdollisuuksia keskustelulle siitä, mitä työssä on tapahtumassa ja mitä uusia mahdollisuuksia jatkuvasti syntyy, jotta voimme nousta muutostoimijoiksi niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin.  

Marika Schaupp

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on aidosti innostunut muuttuvien töiden tuottamista mahdollisuuksista

Työmatkasta positiivista virtaa päivään

Unelmoin työmatkoista, jotka virittävät mielentilaan, jossa työstä innostuu byrokratian pihdeissäkin. Unelmassani kipaisen aamulla kotiovelta noin kolmessa minuutissa bussipysäkille -ajoissa. Minun ei ole tarvinnut säntäillä paikasta toiseen ja etsiä kännykkää, työpaikan "äly"-avaimia, silmälaseja, USB -puikkoa.....Bussipysäkillä ehdin vaihtaa naapureiden kanssa kuulumisia. Seuraavaksi kohtaan hymyilevän bussikuskin, joka tervehtii muutenkin kuin murahtamalla. Unelmieni bussimatkoilla ajatukset saavat harhailla omia teitään, maisemat inspiroida, kirjojen tarinat valloittaa, musiikki liikuttaa mieltä ja naputtaa jalkaa. Muiden matkustajien kanssa pohdiskelen välillä maailmanmenoa ja arvailen tulevaisuutta. Minun ei tarvitse näpelöidä tietotekniikka ja tihruttaa pikkuruisia näyttöruutuja. Unelmassani olen nimittäin osannut ja voinut rytmittää työpäiväni niin, että töissä on aamulla puoli tuntia aikaa kaikessa rauhassa miettiä päivän hommia.

Kun sille päälle satun, jaloittelen osan työmatkasta. Kävelyreittini varrella on metsää, jonka maastoa täplittävät erilaiset sammalet ja varvikot. Välillä kuljen puiston ja leikkikentän läpi. Istahdan kaikenlaiset säät kestävälle puupenkille, jolle uurteet antavat ilmettä. Unelmani kävelyreitin varrella on pieniä kojuja ja kioskeja. Vastapaahdettu kahvi ja haudutettu tee tuoksuvat ja hedelmämehujen pelkkä katselu kutittelee makuhermoja. Näppärät ja yritteliäät sormet ovat loihtineet tarjolle suolaisia ja makeita herkkupaloja. Niiden äärellä on mukava pysähtyä katselemaan katutaiteilijoiden esityksiä. Kaamosaikana mieltäni nostattavat eko-lyhdyt, puiden oksilla leikittelevät valot, höyryävän lämmin juoma, ihmisten iloisenväriset asut ja punaiset posket.

kuva: sxc.hu

Kiireettömässä hetkessä kävelyreitin varrella ajatusten umpisolmut alkavat aueta, ongelmien ratkaisut löytyä. Mahdoton on mahdollista. Oivallukset pompahtavat mieleen kuin tyhjästä ja ajatus alkaa rullata niitä eteenpäin. Sujuvasti liukuen olen siirtynyt työmoodiin. Loppumatkan työpaikalle kuljen unelmassani ratikoilla, joiden kyytiin voi hypätä lähes non-stop. Niiden verkosto risteilee ympäri kaupunkia ja graffitti-maalareiden luomukset koristavat niiden kylkiä.

Unelmoin työmatkoista, joiden aikana on tilaa ajatella, rauhoittua ja miettiä oman työn merkitystä: Oivaltaa, mikä omassa työssä on tärkeätä, mikä tarpeetonta kohellusta. Samalla muistelen lämmöllä niitä bussikuskeja, jotka todellisessa elämässäni ovat vuosien varrella odottaneet minua työpaikkani lähipysäkillä, jotta ehdin mukaan kyytiin.

Elän jo osittain työmatkani unelmaa bussimatkailun osalta. Kun vielä saisin takaisin viime vuosina linjoilta kadonneet tutut bussikuskit, joilla oli vähän aikaa rupatellakin matkustajien kanssa. Kävelyreittien ilmeetkin ovat pienin askelin muuttuneet unelmieni suuntaan. Seuraavaksi aion unelmoida työpäivästä, jonka osaan ja voin suunnitella niin, että kotimatkaa ei tarvitse aloittaa juoksemalla. 

Kiti Müller 
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori.

Haaveena iloiset työkaverit ja rehti pomo - ehkä arkistossa maan alla

Työterveyslaitos haastoi ihmisiä ideointitalkoisiin lokakuun lopulla. Tarkoitus oli työpaikoilla kirjoittaa ideoita muistilapuille, tökätä ne seinille ja tuoda kaikkien työntekijöiden ideat mukaan innovoimaan uutta.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Muun muassa Helsingin kirjamessuilla Työterveyslaitoksen ständillä käyneitä kehotettiin miettimään omaa unelmatyöpaikkaansa tussien ja muistilappujen avulla. Ajatukset kuplivatkin runsaina ja monipuolisina.

Messuilla suurimman äänisaaliin unelmatyöpaikan rakennusaineena saivat muodossa tai toisessa työkaverit ja työyhteisö. Reilu kolmasosa vastaajista piti näitä tärkeimpänä omissa unelmissaan. Työkavereiden toivottiin olevan ainakin mukavia, iloisia ja reiluja. Näyttäisi siis siltä, että jokainen meistä voi tehdä aika isonkin osansa siihen, että pääsemme lähemmäs unelmatyöpaikkojamme: hymyä huuleen, sillä päästään jo pitkälle.

Seuraavaksi tärkeintä kuplien määrän perusteella oli hyvä esimiestyö. Rehtiä pomoa ja rakentavaa palautetta toivottiin useassa lappusessa. Myös tasa-arvoisuus ja se, että työpaikka oli avoin uusille luoville ideoille, saivat kannatusta. Vastauksia tuli monia muitakin, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä mielenkiintoista oli se, että hyvä palkka mainittiin ainoana tekijänä vain kahdessa kuplassa.

Mainittakoon muuten, että myös hieman tarkempia vastauksia saatiin. Näihin kuuluivat muun muun muassa seuraavat: "Ratsupoliisi, koska saa ratsastaa", "Arkistoissa maan alla" ja "Henkilöstöpäällikkö".

Jos vastaamiseen olisi käytettävissä yksi liimalappu, mitä sinä vastaisit kysymykseen, millainen on sinun unelmatyöpaikkasi? Motivoituneet työkaverit ja johtamistaidoilla siunattu pomo toimisivat ainakin minuun. Nyt kun asiaa mietin, taitavat nuo asiat melko hyvin täyttyä nykytyössäni... Ei huono juttu ollenkaan.

P.S. Lukekaahan myös Työpiste-lehdestä Työterveyspäivien koottuja kuplakommentteja.

Jussi Koivisto

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen verkkotoimittaja, joka ylläpitää tätä blogia ja on muuten edellisen kirjoituksensa jälkeen kantanut sen unelmoimansa sohvan työpaikalleen.