torstai 26. marraskuuta 2015

Työsuoriutumisen arviointi kasvuyrityksissä – kohti jatkuvaa palautetta

Perinteisesti suorituksen johtamiseen ja siihen liittyvään arviointiin liittyy työpaikoilla kerran tai pari kertaa vuodessa käytävät kehityskeskustelut. Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille -hankkeen tutkijana olen törmännyt kehityskeskustelujen kyseenalaistamiseen erityisesti ICT-alan kasvuyritysten yhteydessä. ”Rakas lapsi” eli kehari, keke tai kehku esitetään osana mennyttä maailmaa. Viime vuoden aikana myös osa suuryrityksistä on luopunut perinteisistä kehityskeskusteluista arviointityökaluna.


Tähän pohjautuen tuoreet kyselytuloksemme yllättivät, sillä tulokset osoittavat että suoriutumisen arviointi on yleisempää kasvu- kuin muissa yrityksissä. Kasvuyrityksissä työskentelevät ihmiset myös kokevat suorituksen arvioinnin vaikuttavan heidän työnsä sisältöön, urakehitykseen ja palkkaukseen useammin kuin muissa yrityksissä työskentelevät.

Haastattelemalla kasvuyritysten toimitusjohtajia, yrittäjiä tai henkilöstöjohtamisesta vastaavia henkilöitä sain tukea tulkinnalleni: kasvuyrityksissä suoriutumisen arviointia tapahtuu usein, mutta huomattavasti epämuodollisemmassa muodossa kuin kehityskeskustelujen avulla. Monet kertoivat siirtyneensä toistuvaan, epämuodolliseen palautteeseen ja pyrkimykseen pitää dialogia yllä jatkuvasti työntekijöiden sekä heidän mahdollisten esimiesten tai tiimipäälliköiden välillä.

Esimerkiksi projekteissa päivittäiset Kanban-taulun äärellä pidetyt pikapalaverit ohjaavat paitsi suoritusta myös suuntaavat osaamista. Uutta osaamisen suuntaa vaativiin olosuhteisiin siis reagoidaan heti eikä vasta kehityskeskustelujen yhteydessä. Onko sinulla kokemusta suoriutumisen arvioinnin tuunaamisesta omaan työhön ja omalle työpaikalle sopivammaksi?

Sara Lindström (Twitter: @va5ara)

Kirjoittaja syventyy henkilöstöjohtamiseen Työterveyslaitoksen Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen -hankkeessa.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Psykologin hyppäys softamaailmaan

Kun minulle tarjottiin uusi kehittämisprojekti Laatuportaalin parissa, innostuin heti asiasta. Perehtymiseni työterveyshuollon maailmaan oli alkanut työterveyspsykologin pätevöittävässä koulutuksessa ja sen lisäksi minulla oli hieman kokemusta ohjelmistokehityksestä kyselytuotteiden myötä. Pikkuhiljaa minulle alkoi selkeytyä mitä tuoteomistajan tai ”product ownerin” rooli tarkoittaa softamaailmassa. Kävin hyödyllisen SCRUM product owner -koulutuksen ja syöksyin softakehitysmaailmaan oppimaan uutta.


Siinä vaiheessa nousi pieni pelko: mitä minä psykologina tässä maailmassa teen? En ole erityisen perehtynyt tietotekniikkaan, enkä ymmärrä koodauksesta juuri mitään. Aloin pohtia tulisiko minun oppia koodauskieltä, jotta pysyn mukana tekemisessä? Huomasin onneksi, että softakehitysprojektissa voi hyvin olla mukana ilman tietotekniikan taustakoulutusta. Tuoteomistajan tehtävä on edustaa asiakasnäkökulmaa sekä priorisoida tekemistä asiakastarpeiden ja liiketoiminnan perusteella. Minun ei tarvitse aina ymmärtää miten asioita tehdään, kunhan pystyn kuvaamaan mitä tulisi tehdä.

Tilalle nousi uusi pelko: miten paljon aikaa käytän tulevaisuudessa vaatimusmäärittelyihin ja testaamiseen? Onneksi ketterän kehittämisen peruspilari on, että ei tehdä turhia tulevaisuudessa tarvittavia vaatimusmäärittelyitä ja kehittämistä viedään pienillä askelilla eteenpäin. Hyvä tiivis yhteistyö, mieluiten kasvokkain, koodareiden kanssa on sen sijaan onnistumisen avain.

Vaikka asiantuntemusalueeni on ihmisten käyttäytyminen ja hyvinvoinnin edistäminen, ketterät menetelmät eivät ole mielestäni kaukana tästä maailmasta. Ketterän softakehittämisen periaatteet sopivat hyvin työskentelytavaksi myös softamaailman ulkopuolelle. Jokaisessa työssä kannattaa miettiä miten työtä voidaan tehdä mahdollisimman kevyesti ja järkevästi, vähentäen turhaa työtä ja lisäten asiakasarvoa ja luottamusta. Kehittämistä ohjaa luottamus ja yhteisymmärrys tavoitteista, yhdessä tilassa työskentely sekä selkeästi mitattava työn edistyminen.

Itse olen saanut eniten irti yhteistyöstä asiakkaiden kanssa. On ollut avartavaa nähdä miten hyödyllistä on pitää asiakkaat mukana koko kehittämisprojektin ajan ja miten helposti tehdään virheellisiä oletuksia asiakastarpeista tuotekehityksessä. Lisäksi asiakkaat arvostavat sitä, että heidän mielipiteitään kuunnellaan uusien tuotteiden kehittämisessä.

Jatkuva priorisointi ja suunnitelmien joustava muuttaminen on toinen ketterän kehittämisen peruspilari. Maailma muuttuu nopeasti ja meidän pitää pystyä muuttamaan suunnitelmiamme sen myötä. On tärkeä priorisoida mitkä ominaisuudet tuottavat aidosti lisäarvoa asiakkaalle sen sijaan, että tehdään yksi asia kokonaisvaltaisesti valmiiksi ennen kuin aloitetaan seuraavaa.

Joustava työskentely ja muutoksiin reagointi onkin yhtä tärkeää softakehityksen ulkopuolella. Vaikka alkuperäinen suunnitelma oli tietynlainen, voi olla että puolen vuoden päästä tämä ei ole enää ajankohtainen. Silloin ollaan iloisia että priorisoitiin ominaisuudet, joilla oli suora asiakasarvo.

Olen oppinut että softakehitys on maailma, jossa myös käyttäytymistieteilijällä on paikkansa ja jonka nykymenetelmät ovat hyvin ajankohtaisia myös työn ja organisaatioiden kehittämisessä!

Merike Aminoff

Kirjoittaja työskentelee Työterveyslaitoksella projektipäällikkönä ja tuoteomistajana Laatuportaalin kehittämisessä. Hän on koulutukseltaan psykologi ja kasvatustieteilijä ja toimii Työterveyslaitoksella myös työyhteisön kehittäjänä. Ketteristä menetelmistä ja SCRUM- työskentelytavasta voi lukea enemmän täältä.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Tunnistetaanko osaaminen vieraalla maaperällä?

Monien selvitysten mukaan maahanmuuttajien on vaikea edetä koulutustaan ja kykyjään vastaavaan työhön, minkä vuoksi osaamista jää hyödyntämättä suomalaisilla työpaikoilla. Osaamisen mittaaminen ja määrittely ovat kuitenkin vaikeita tehtäviä. Suomalaiset tutkinnot ovat vielä jollakin tapaa mitattavissa ja niiden taso määriteltävissä, mutta entä esimerkiksi Somaliassa suoritettu ”hoitajan” tutkinto, tai venäläisen sähköinsinöörin paperit? Jos tästä tutkinnon pätevyydestä ja tasosta päästään selvyyteen, on vielä paljon osaamista, taitoja ja ominaisuuksia, joita tutkintonimike ei kerro, mutta joita tarvitaan työelämässä.

Osaamisen määrittelyn vaikeutta voi tarkastella kääntämällä näkökulman toisin päin. Miten minun osaamiseni määriteltäisiin muualla maailmalla ja missä määrin osaamiseni olisi siirrettävissä? Jos muuttaisin Tanskaan, olisi minulla varmasti haasteita työnhaussa ja saannissa. En osaa kieltä, minulla ei ole maassa sosiaalisia verkostoja, mutta maa on minulle jossain määrin tuttu ja kulttuurisesti kohtuullisen lähellä. Työelämän säännöt ja toimintatavat ovat varsin samanlaisia, joskin kuulemma esimerkiksi kokouskäytännöissä ja aikatauluihin suhtautumisessa on havaittavissa eroja.

Jos määränpääni olisi kauempana ja kohde tuntemattomampi, suuntaisin esimerkiksi Algeriaan, olisin varmasti suurissa vaikeuksissa ja osaamiseni, niin formaali kuin epäformaalimpikin, koetuksella. Mihin mahtaisi maisterin tutkintoni ja tutkijan ammattitaitoni taipua tuossa vieraassa maassa, jonka kieltä en osaa, jonka systeemejä, tapoja ja ihmisiä en tunne. Miten osaamistani voitaisiin arvioida täysin vieraalla maaperällä? Sopiiko persoonallisuuteni ja taipumukseni sikäläiseen työelämään? Vaikuttaisin ehkä röyhkeältä, hieman vakavalta tuppisuulta.

Miten tämä skandinaavinen, vahvan tasa-arvoideologian omaksunut blondi, joka mielellään pukeutuu farkkuihin ja jonka tukka on usein sotkussa, asettuu suhteessa paikalliseen työntekijäideaaliin? Tuoksuisin vieraalta, elekieleni ja katseeni olisivat kenties outoja, asenteeni kiero ja kauhistuttava. Mitä kaikkea minun pitäisikään osata, jotta pärjäisin? Mistä minun pitäisi luopua vai vaatisinko minun hyväksymistä tällaisenaan. Mitä toivoisin?

Toivoisin, että minut nähtäisiin ohi tuon ulkoisen kuoren, että minuun ja osaamiseeni suhtauduttaisiin avoimen uteliaasti tuomitsematta erilaisuuttani. Toivoisin, että minulle annettaisiin mahdollisuus ja hieman tavallista enemmän aikaa oppia ja ymmärtää. Toivoisin, että minulle kerrottaisiin, jos toimin sopimattomasti, että minua ohjattaisiin ja neuvottaisiin. Toivoisin, että minua myös kuunneltaisiin ja yritettäisiin ymmärtää miksi en aina osaa olla miten pitäisi tai miten olisi suotavaa käyttäytyä. Toivoisin, että osaamiseni tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin ainakin osittain. Toivoisin, että voisimme yhdessä nauraa erilaisille tavoillemme, nauttia erilaisuudestamme ja luoda uutta osaamista. Minä vastaavasti yrittäisin ymmärtää ja omaksua tuota uutta vierasta kieltä, kulttuuria ja tapoja.

Millainen osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan suomalaisilla työpaikoilla? Keiden osaaminen jää hyödyntämättä ja miksi? Lähdemme avoimin mielin farkut jalassa selvittämään hiljattain käynnistyneessä tutkimushankkeessamme Osaamisen ja työn yhteensopivuus monikulttuuristuvilla työpaikoilla työssäkäyvien maahanmuuttajien työssä tarvittavaa osaamista, osaamisen tunnistamista ja osaamisen kehittämistarpeita 2010-luvun monikulttuuristuvassa Suomessa.

Minna Toivanen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Työsuojelurahaston rahoittamassa hankkeessa Osaamisen ja työn yhteensopivuus monikulttuuristuvilla työpaikoilla.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Seiso välillä ─ tai vaihda ainakin työasentoa!

Istumisen vähentämisen edulliset vaikutukset ovat kiistattomat ja laajasti ihmisten tiedossa. Istumisen tauottamisella saavutetaan pitkällä aikavälillä parempi terveys ja elinikäkin pidentyy. Kuinka paljon istumista on sitten liian paljon?

Kuinka vähän tauottamista on riittävä, jotta haitat pienentyisivät? Entäpä onko seisominen vaihtoehto vai pitäisikö peräti lähteä liikkeelle? Joissakin töissä ollaan kokoajan jalkojen päällä, eikö silloinkaan saisi istahtaa? Siinäpä kysymykset! Näiden asioiden tutkiminen on maailmalla vilkasta. Uutta tietoa, joskus ristiriitaistakin, tulee tuutin täydeltä.

Kroppa ja nuppi kiittävät aina kun nousee penkistä ylös. Lihakset vetreytyvät ja mieli kirkastuu. Seisomaan, kävelemään tai taukoliikkeitä tekemään kannattaa nousta säännöllisesti, esimerkiksi puolen tunnin välein. Erityisen huolestunut kannattaa olla, jos valveillaoloajasta, niin töissä kuin vapaallakin, kuluu suurin osa istuen.

Koko päivää ei kannata seisoakaan. Pitkäaikainen paikallaan istuminen kuin myös seisominenkin voi aiheuttaa jaloissa epämukavuuden tunnetta, turvotusta ja oireita sekä alaselän väsymistä. Tuki- ja liikuntaelinten kuormitus on vähäisempää ja työn tehokkuus voi olla parempi, kun istumista ja seisomista vuorotellaan. Pitkäkestoisen istumisen katkaiseminen vähentää tuki- ja liikuntaelinten kipuja, kohentaa mielialaa ja psyykkistä hyvinvointia.

Istumisen tauottaminen edistää työvireyttä sekä lisää koettua työn tuottavuutta ja energisyyttä. Jo kahden minuutin mittaiset istumisen keskeytykset liikkuen saavat aikaan suotuisia verenkierrollisia terveysmuutoksia. Istuttaessa myöskään reisilihaksissa ei juurikaan ole toimintaa. Lihasten aktiivisuus kasvaa jo, kun noustaan istumasta seisomaan.

Vapaa-ajalla kannattaa olla aktiivinen

Istumista voi vähentää myös työmatkoilla ja vapaa-ajalla. Mallia kannattaa ottaa lontoolaisista. Äskettäin todettiin, että paljon kävelevillä ja vapaa-ajallaan aktiivisesti liikkuvilla lontoolaisilla pitkäaikaisella istumisella ei olisikaan epäedullisia vaikutuksia eliniän pituuteen. Vaikka näin olisi, kannattaa istumista edelleen tauottaa sen akuuttien kehon ja mielen hyvinvointia lisäävien vaikutusten vuoksi, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten vetreyttämisen kautta. Lontoolaistutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten liikkumaan stimuloiva ympäristö tukee kansalaisten terveyttä.

On tärkeää muistaa, että osa työntekijöistä on koko ajan jalkojensa päällä. Tällöin on suositeltavaa välillä istua tai jopa olla hetki makuulla ja lepuuttaa selkää. Paljon istuvien syyllistämisessä kannattaa olla varovainen, sillä jotkut esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi eivät pysty juurikaan seisomaan tai työ on sellaista että sitä yksinkertaisesti ei voi tehdä seisten.

Joka tapauksessa meistä suurin osa istuu liikaa. WHO:n tilastoissa liikkumattomuuden haitat on nostettu alkoholinkäytön, tupakoinnin ja lihavuuden rinnalle yhtä merkityksellisenä terveyden ja hyvinvoinnin säilyttämisen kannalta. Istumisen tauottamisesta voi tehdä hauskan sosiaalisen tapahtuman yhdessä työkavereiden, perheen tai muun lähiyhteisön kanssa.

Anne Punakallio ja Sirpa Lusa

Kirjoittajat ovat Työterveyslaitoksen tutkijoita, jotka muun muassa tarkastelevat työn fyysistä kuormittavuutta tai sen puutetta osana työkyvyn hallintaa.

Aiheeseen liittyvää:

Istu vähemmän ─ voi paremmin! (STM:n julkaisu)

Työterveyslaitoksen Seiso välillä! -video:




tiistai 3. marraskuuta 2015

Ristiretkellä ”työ”yhteisössä: Päätösosa

”Ristiretkelläni” virtuaalisessa ”työ”yhteisössäni päädyin lähtemään yhteisöstäni, koska mukana pysyminen olisi edellyttänyt työn asettamista kaiken etusijalle. Koska pidin itse pelistä, jatkoin pelaamista yksinäisenä puurtajana. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka pystyn yhä etenemään ja saavuttamaan tavoitteeni, jotain oleellista puuttuu. Ei ole ketään, jonka kanssa keskustella työstä ja siihen liittyvistä asioista.
 
Vaikka seuraan yhtä entistä ”tiimiläistäni”, en voi keskustella hänen kanssaan. En voi pyytää häneltä apua, enkä auttaa häntä hänen tehtäviensä suorittamissa; en voi jakaa murheita enkä iloita onnistumisista. Olo on kuin istuisi vierekkäisissä toimistoissa, joissa on yksisuuntainen näköyhteys, mutta ei vuorovaikutuskeinoja. 

Vuorovaikutus on olennainen osa työryhmien ja tiimien toimintaa. Ilman vuorovaikutusta ryhmän jäsenten välillä ei ole olemassa ryhmää. Vuorovaikutus käynnistää ryhmän toiminnan, se pitää sen käynnissä. Vuorovaikutuksen merkityksestä kertoo mielestäni se, että yksin yrittäjät, freelancerit, apurahalla työskentelevät ym. yksin työskentelevät hakeutuvat yhä enemmän yhteisöllisiin työtiloihin saadakseen työyhteisön, luodakseen verkostoja ja saadakseen apua työn arjen pulmatilanteisiin. Yhteistyössä on siis voimaa.

Vuorovaikutus työyhteisössä tapahtuu yhä enenevässä määrin virtuaalisesti. Sähköinen vuorovaikutus edellyttää kuitenkin uusia taitoja. Ei vain tietoteknisiä, vaan myös itse viestintään ja sen tyyliin liittyviä, joita on opittava sujuvan ja toimivan yhteistyön aikaansaamiseksi. Ei ole yhdentekevää miten viestii, sillä niin erilaiset väärinkäsitykset kuin epäasiallinen käytös on mahdollista valitettavasti myös virtuaalisesti. 

Toimiva vuorovaikutus edellyttää, että yksilöt ovat aidosti läsnä toisilleen ja kiinnostuneita toistaan ja toistensa työstä. Myös Matti Alahuhta painottaa läsnäolon, erityisesti kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen, voimaa. Kaikki epävirallinen kanssakäyminen mahdollistaa tutuksi tulemisen ja vasta sen jälkeen on mahdollista tulla iskukykyiseksi ryhmäksi.

Me kaikki tarvitsemme vuorovaikutusta, emme vain selviytyäksemme töistämme, vaan myös kokeaksemme mielekkyyttä työssämme. Tutkimusprofessori Jari Hakanen on kiteyttänyt, että työyhteisössä vuorovaikutuksen minimi on tervehtiminen. Kiittäminen sen seuraava askel, joka toimii mielensähyvittäjän polttoaineena. Hyödyntäkäämme siis tätä ilmaista voimavaraa, älkäämme säästelkö sitä.

Krista Pahkin