Työmatkasta positiivista virtaa päivään

Unelmoin työmatkoista, jotka virittävät mielentilaan, jossa työstä innostuu byrokratian pihdeissäkin. Unelmassani kipaisen aamulla kotiovelta noin kolmessa minuutissa bussipysäkille -ajoissa. Minun ei ole tarvinnut säntäillä paikasta toiseen ja etsiä kännykkää, työpaikan "äly"-avaimia, silmälaseja, USB -puikkoa.....Bussipysäkillä ehdin vaihtaa naapureiden kanssa kuulumisia. Seuraavaksi kohtaan hymyilevän bussikuskin, joka tervehtii muutenkin kuin murahtamalla. Unelmieni bussimatkoilla ajatukset saavat harhailla omia teitään, maisemat inspiroida, kirjojen tarinat valloittaa, musiikki liikuttaa mieltä ja naputtaa jalkaa. Muiden matkustajien kanssa pohdiskelen välillä maailmanmenoa ja arvailen tulevaisuutta. Minun ei tarvitse näpelöidä tietotekniikka ja tihruttaa pikkuruisia näyttöruutuja. Unelmassani olen nimittäin osannut ja voinut rytmittää työpäiväni niin, että töissä on aamulla puoli tuntia aikaa kaikessa rauhassa miettiä päivän hommia.

Kun sille päälle satun, jaloittelen osan työmatkasta. Kävelyreittini varrella on metsää, jonka maastoa täplittävät erilaiset sammalet ja varvikot. Välillä kuljen puiston ja leikkikentän läpi. Istahdan kaikenlaiset säät kestävälle puupenkille, jolle uurteet antavat ilmettä. Unelmani kävelyreitin varrella on pieniä kojuja ja kioskeja. Vastapaahdettu kahvi ja haudutettu tee tuoksuvat ja hedelmämehujen pelkkä katselu kutittelee makuhermoja. Näppärät ja yritteliäät sormet ovat loihtineet tarjolle suolaisia ja makeita herkkupaloja. Niiden äärellä on mukava pysähtyä katselemaan katutaiteilijoiden esityksiä. Kaamosaikana mieltäni nostattavat eko-lyhdyt, puiden oksilla leikittelevät valot, höyryävän lämmin juoma, ihmisten iloisenväriset asut ja punaiset posket.

kuva: sxc.hu

Kiireettömässä hetkessä kävelyreitin varrella ajatusten umpisolmut alkavat aueta, ongelmien ratkaisut löytyä. Mahdoton on mahdollista. Oivallukset pompahtavat mieleen kuin tyhjästä ja ajatus alkaa rullata niitä eteenpäin. Sujuvasti liukuen olen siirtynyt työmoodiin. Loppumatkan työpaikalle kuljen unelmassani ratikoilla, joiden kyytiin voi hypätä lähes non-stop. Niiden verkosto risteilee ympäri kaupunkia ja graffitti-maalareiden luomukset koristavat niiden kylkiä.

Unelmoin työmatkoista, joiden aikana on tilaa ajatella, rauhoittua ja miettiä oman työn merkitystä: Oivaltaa, mikä omassa työssä on tärkeätä, mikä tarpeetonta kohellusta. Samalla muistelen lämmöllä niitä bussikuskeja, jotka todellisessa elämässäni ovat vuosien varrella odottaneet minua työpaikkani lähipysäkillä, jotta ehdin mukaan kyytiin.

Elän jo osittain työmatkani unelmaa bussimatkailun osalta. Kun vielä saisin takaisin viime vuosina linjoilta kadonneet tutut bussikuskit, joilla oli vähän aikaa rupatellakin matkustajien kanssa. Kävelyreittien ilmeetkin ovat pienin askelin muuttuneet unelmieni suuntaan. Seuraavaksi aion unelmoida työpäivästä, jonka osaan ja voin suunnitella niin, että kotimatkaa ei tarvitse aloittaa juoksemalla. 

Kiti Müller 
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori.