Ideointitalkoot: Miksi yhdessä ideointi on tärkeää työpaikoilla?

Nykyisessä työelämässä innovointi kuuluu kaikille työntekijöille. Ideointiin osallistuminen tulisi kuitenkin olla vapaaehtoista. Yhdessä ideointi on tärkeää siksi, että meillä kaikilla työntekijöillä on erilaista osaamista ja kokemusta siitä, miten organisaatiomme tuotteet ja palvelut toimivat. Jos vain johto ja esimiehet osallistuisivat uuden luomiseen työpaikoilla, se olisi liian hidas tapa saada aikaan muutoksia.

Ideat kuplimaan!

Työterveyslaitos haastaa kaikki ideointitalkoisiin 24.–28.10. Silloin siis ideoimaan ja innovoimaan työpaikoilla. Talkoisiin tarvitaan työvälineiksi vain kyniä, kasa muistilappuja ja seinä, jonka ohi ihmiset kulkevat. Kun välineet on koottu, esimiehet, HR-ihmiset tai vaikka sinä voivat haastaa muut työntekijät ihmiset kirjoittamalla työpaikkasi kannalta kuumaan kysymyksen, johon etsitään uusia ratkaisuja. Kun ideat ovat kukkineet viikon ajan, kootaan porukka, joka perehtyy ideoihin ja jalostaa niitä.

Kun ideoimme yhdessä saadaan kaikkien arvokas osaaminen käyttöön. Meillä on myös taipumus inspiroitua toinen toistemme ideoista, siksi yhdessä ideointi johtaa parempiin ideoihin ja on hauskempaa.

Ideat ovat ikään kuin rakennusainetta uusien toimintatapojen ja oman työn kehittämiseen, jopa uuden liiketoiminnan käynnistämiseen. Ideoita voidaan kehitellä eteenpäin ja arvioida niiden käyttökelpoisuutta. Idean edistäminen käytäntöön vaatii sinnikkyyttä ja johdon tukea. On tärkeää, että uusia ideoita uskalletaan lähteä nopeasti kokeilemaan käytännössä.

Moni innovaatio on saanut alkunsa nimenomaan työntekijän ideasta ja aloitteesta, esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa liimattava muistilappu. Ideasta innovaatioksi on kuitenkin pitkä matka, joten sen edistämisessä tarvitaan monen toimijan yhteistyötä. Ensimmäinen, kenelle idea esitetään, on yleensä lähin esimies. Avoin ja ennakkoluuloton suhtautuminen uusiin ideoihin ja lupa epäonnistua niiden ensikokeiluissa on innovatiivisen ja hyvinvoivan työpaikan tunnusmerkki.

Eveliina Saari,

Työterveyslaitoksen Innovaatiot, johtaminen ja osaaminen -tiimi

Ideointitalkoot on osa Työterveyslaitoksen Millainen on sinun unelmatyöpaikkasi? -kampanjaa. Lue lisää täältä.

Apudroidia peliin ja taas mentiin...

- Se vois toimia silleen, että aina kun tarvitsee jotain uutta tietoo, niin menee vaan päivityshuoneeseen mukavasti tietoavaruuskeinuun ja pistää piuhat päähän ja lataa kaikki uudet tiedot.

- Tai sitte tietysti olis vielä parempi, jos ne jutut tulisi ihan niinku itsestään, ettei tarttis kun ottaa joku pehmeä virtuaalilaturi käteen ja tuijottaa sitä tiiviisti. Tai vieläkin parempi, jos sen vois tehdä vaikka ihan vaan olemalla työpisteessä tai kahvikupin ääress, niin että ne asiat tuotais tähän mulle ihan ilman etsimistä.

- Tai eiks olis ihan kiva, jos olis joku sellainen vekkuli pikku vekotin, tiedäthän niinku vaikka siinä Tähtien sota -leffassa R2D2-droidi, joka tietää kaiken? Eiks meille vois kehitellä sellaista apudroidia, ett siltä vois saada kaikki tarpeelliset tiedot just sillon kun tarvitsee? Se tulis vaan ja tarttus pistokekäpälällä käteen ja antas tietojen hurauttaa päähän. Mut siinä vois kyllä olla paremmat pyörät kun R2D2:ssa, muuten sen vauhti ei kyllä riitä...

Kuva: sxc.hu

- Kahvipöydässä juttu lensi, meille oli tullut uus työntekijä ja puhuttiin siitä, miten perehdytyksen vois järjestää, jos oltais vaikka vuodessa 2050, ja kaikki olis mahdollista. Yks olis halunnut ne tiedot nukkuessa ja toinen heitti tietysti ett meinaatsä nukkuu työpaikall. Mut kyllä me sitten päädyttiin siihen, ett helpompaa se on jos on hereillä. Ja vielä mielellään ihan sen jutun ääressä mihin se perehdytys liittyy, eikä niitä asioita tuu liikaa kerralla. Ja sit me kyllä huomattiin kanss ett meillä kaikill on aika lyhyt muisti, ja olis hyvä jos niitä asioita löytäs helposti vielä sen perehdytyksen jälkeenkin.

Olimme sattuneet samaan bussiin töistä tullessa, naapurin Jonea nauratti vieläkin hänen kertoessaan kahvipöytäkeskustelusta. Apudroidille oli keksitty mitä ihmeellisempiä tapoja toimia ja auttaa perehtymisessä aina kun joku asia työpaikalla muuttuisi. Kuvaukset olivat niin hauskoja, että olisi ollut mukava saada ne nauhalle talteen.

Mitä asioita sun mielestä pitäisi olla perehdytyksessä, kysyin Jonelta sitten, kun kävelimme bussipysäkiltä kotiin päin. - Mitä siihen apudroidiin teidän mielestä pitäisi ladata vai puhuitteko siitä?

- Kyllä meille tuli niitä paljon mieleen. Ainakin siinä pitäs olla kaikki tärkeet jutut siitä, miten meidän työpaikalla eri asiat toimii, miten tuotannon koneita käytetään, missä on vessat ja hätäsuihkut, kuka hoitaa mitäkin, miten työterveyshuoltoon mennään, miten uusia hyviä toimintatapoja saa ehdotettua, millä tavalla ammattitaitoo voi parantaa, no joo, vaikka mitä. Kaikkee, mitä työpaikasta nyt tarttee tietää, ett osaa tehdä työnsä fiksusti, työkyky pysyy kunnossa ja ett työporukka pystyy yhdess tekeen hommansa hyvin ja kehittymään yhä monipuolisemmiks osaajiks joilla ei mene sormi suuhun. Ja tietty siihen apudroidiin pitäs ladata kaikki uudet jutut sitä mukaa kun niitä tulee. Ja sitten sen pitäs ladata itse itseensä myös tieto siitä, kelle se on tähän mennessä toimittanu mitäkin tietoo, ett se osaa rullata niiden työntekijöiden luo jolle ei viel oo kerrottu. Ett vaikka on pitkäänkin olleita työntekijöitä, niin heillekin muistettas perehdyttää uudet asiat kun niitä kuitenkin tulee aina.

Mutta nyt kun ei vielä olla siellä 2050:ssä, eikä teillä ole tuota apudroidia, miten te sitten meinasitte hoitaa tuon teille tulleen uuden työntekijän perehdytyksen? Millaiset piuhat hänelle pannaan päähän nyt, kysyin ajatellen Jonen kuvauksia apudroidista.

- Tiedäksää, Jone vastasi, ett me tajuttiin, että meill on oikeestaan aika monta apudroidii jo! Oikeestaan meilhän on jo asiat paljo paremmin kuin jos olis vaan joku koneellinen apudroidi. Meillä kaikki työkaverit ja esimiehet kertoo ja neuvoo muillekin, jos niille tulee uusii juttuja mistä ne tietää ekana tai eniten. Ja sit meillä työpaikalla pidetään säännöllisesti hyvää huolta siitä, ett asiat löytyy helposti kansioista ja tietokoneilta ja että kaikille on muistettu perehdyttää uudet jutut, mutta kyllä me keksittiin vielä pari asiaa, missä perehdytystä parantamalla saatas parempi lopputulos. Ja nää elävät apudroidit on kyllä hirveen paljon kivempia kuin koneet, niiltä saa aina hymynkin ja niiden kanssa voi miettii, ett oliks tässä nyt kaikki tarpeellinen. Ja nyt tää apudroidi pistää menoksi - tiedäksää, ett me päätettii vielä ottaa kilpailu, kuka apudroidi huolehtii parhaiten myös omasta kunnostaan, että jaksaa perehdyttää muitakin!


Marja Viluksela

Kirjoittaja on on Työterveyslaitoksen Työelämän tila ja tulevaisuus -teeman teemajohtaja, joka uskoo naapurin Jonen tavoin unelmatyöpaikkojen olevan mahdollisia, jos vain haluamme yhdessä aidosti rakentaa niitä ja uskallamme kehittyä.

Homo tiimius

Homo tiimius, nykypäivän tiimi-ihminen, sukua myös homo projetinukselle, on yleensä kädellinen, useimmiten kahdella jalalla kulkeva eliölaji, joka tavataan työpaikoilta. Ulkonäön ja koon vaihtelut kuuluvat lajin ominaispiirteisiin. Aktiivisimmillaan kello 8-16 välillä, mutta toistuvia havaintoja toiminnoista tavataan kaikkina vuorokaudenaikoina. Homo tiimius suhtautuu uusiin asioihin verrattaen epäluuloisesti - poikkeuksena kuitenkin uusi vuodenaikamaku jogurtissa.

Kaksi homo tiimius -lajin edustajaa.

Homo tiimius oppii helposti uusia taitoja. Homo tiimiuksen koulutuksessa kannattaa käyttää apuna erilaisia motivoivia palkintoja kuten naamaneleitä ja sanaa "kiitos" selkeästi artikuloituna. Homo tiimius on erityisen perso kahville. Sen takia on tärkeää pitää koulutuksesta taukoja, joiden aikana se ehtii imeyttää vähintään kaksi desilitraa nestettä ja kommunikoida valitsemansa lajitoverin kanssa.

Pikkuhiljaa homo tiimius oppii tekemään vaativampia temppuja. Näistä tarpeellisimpia kyseiselle lajille ovat esimies- ja alaistaidot, joiden koulutus voidaan varovaisesti aloittaa homo tiimiuksen saavuttaessa sukukypsyyden.

Homo tiimius on parhaimmillaan, kun se laitetaan oleilemaan samaan ympäristöön lajitovereidensa kanssa. Lajitovereiden valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, eräät yksilöt voivat aluksi olla aggressiivisia toisiaan kohtaan, erityisesti maanantaiaamuisin.

Homo tiimiuksen yksilölliset erot ja tarpeet tulee ottaa huomioon. Vaikka olet omistanut jo yhden homo tiimiuksen, toinen on todennäköisesti aivan erilainen. Yhdistämällä hyvin erilaisia (sukupuoli, karvan väri, opitut temput, ääntelykyky) homo tiimiuksia laumaan on todettu saatavan hyviä tuloksia pitkällä aikavälillä sekä yksilön hyvinvoinnin että uusien tavoitteellisten temppujen oppimisen suhteen.

Venla Räisänen

Kirjoittaja on y-sukupolven kokovartaloinsinööri, joka uskoo parempaan johtamiseen.

Työpäivän pitää riittää

Vähän aikaa sitten tuttavani kertoi, että hän oli viime talvena päättänyt saada työkiireet haltuun jäämällä joka työpäivän päätyttyä tunniksi, pariksi valmistelemaan ja viimeistelemään asioita, joihin työpäivä ei oikein tahtonut riittää. Nyt, puoli vuotta myöhemmin hän oli huomannut, että strategia ei toiminut. Sen sijaan, että varsinainen työaika olisi tullut kevyemmäksi töitä oli alkanut siunaantua entistä enemmän.

Riittävätkö sinun tuntisi?
Kuva: sxc.hu

Muut ympärillä olivat huomanneet, että häneltä saa aiempaa nopeammin vastauksen sähköpostiin. Niinpä muidenkin työ sujui nopeammin ja työt palautuivat hänenkin pöydälleen jatkokäsiteltäväksi entistä nopeammin. Ylipäätään yhteistyökumppanien odotukset tuttavani työkapasiteetista kasvoivat. Hän oli joutunut ojasta allikkoon. Ratkaistakseen uuden ongelmansa hänen olisi pitänyt entisestään pidentää työpäiväänsä. Toteutui vanha periaate: Jos haluat saada jonkin kiireellisen asian hoidetuksi, anna se tehtäväksi jollekin, jolla on jo ennestään liikaa töitä.

Mikä on tämän tarinan opetus? Se on, että normaalin työpäivän pitää riittää, yleensä. On tietenkin tilanteita, joissa pitää joustaa ja lisätä kierroksia. Normaalityöpäivän pituuden rajoittaminen on yli sadan vuoden ajan ollut keskeinen teema meidän ja monen muun maan työlainsäädännössä. Eli asiaa on pidetty yleisesti arvokkaana ja tärkeänä. Viime vuosien yhteiskunnallinen ja tekninen kehitys ovat kuitenkin hämärtänet tätä periaatetta ja vaikeuttaneet sen toteutumista. Työntekoa on helppo jatkaa vaikka on siirrytty pois fyysiseltä työpaikalta. Samoin globaali liiketoiminta ei enää noudata yksittäisen maan työaikoja.

Voidaan ehkä ajatella, että normaalityöpäivän periaate on jokaisen henkilökohtainen valinta. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Kun tarpeeksi moni luopuu tästä periaatteesta, siitä tulee uusi normi, jonka jälkeen normaalin työpäivän puitteissa ei enää pysty tuottamaan normaalia työpanosta. Käytännössä tämä näkyy erityisen selvästi sähköpostien käsittelyssä. Jos normina on, että sähköposteihin vastataan myös normaalin työajan ulkopuolella, henkilöstä joka ei sitä tee tulee työprosessin jarru.

Normaalityöajan periaate sotii monia aikaamme ihanteita vastaan. Meidän odotetaan olevan sitoutuneita ja innostuneita. Kaavamainen työaikojen noudattaminen ei viesti sitoutumisesta ja innostuksesta. Itse olen kuitenkin toista mieltä. Työ ja vapaa-aika on hyvä pitää erillään ja kummankin puitteissa elää täysillä. Itse jaksan innostuneena hektisenkin työpäivän läpi, kun tiedän sen päättyvän ajallaan ja uusien asioiden odottavan työpäivän jälkeen. Työ- ja vapaa-ajan suhde ei ole nollasummapeli vaan peli, jossa kumpikin edistää toisiaan.

Guy Ahonen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen Tiedolla vaikuttamisen toiminta-alueen johtaja.

Pala unelmatyöpaikkaa nettihuutokaupasta

Edellisessä työpaikassani minulla oli työhuoneessani sohva. Se oli keltainen, pehmeä ja ihailtu. Sijaistamani henkilö oli kollegani kanssa ostanut sohvan yhteisen työhuoneensa piristykseksi. Samalla se kätevästi sulki oven pomon huoneeseen.

Vielä kaksi vuotta sohvan hankkimisen jälkeenkin ihmiset sitä ihmettelivät. Sohvan suurin anti ei ollutkaan sen pehmeys, keltaisuus tai sen kyky sulkea oviaukkoja. Paras anti oli se, että se järkytti toimiston rakenteita. Sohvan tulo toimistoon on varmasti ollut vähintään keskinkertainen ihmetys ihmiselle, joka on istunut yli 20 vuotta samassa huoneessa mööpelit samassa järkytyksessä. Sohvathan kuuluvat kotiin, ei työpaikalle.

Sohvaa pidettiin vähän outona nuorison juttuna. Nehän tekevät asioita nykyään eri tavoin. Ei se kuitenkaan niin ole, kyllä sohvat ovat kaikenikäisille! Ainakin se on osa minun unelmatyöpaikkaani. Työpiste-lehden taannoisessa jutussa siteeratun arkkitehtuuriasiantuntijan mukaan työpaikat saavat tulevaisuudessa yhä enemmän kodinomaisia piirteitä. Uskon ja toivon, että se on näin. Tuskin työteho pienestä kodinomaisuudesta kärsii, vaan pikemminkin paranee. Uskon vakaasti, että sohvalla istumalla saa aivoriihen aikana parempia ideoita kuin toimistotuolilla.

Kuka kantaa ensimmäisen sohvan sisään?
Kuva: sxc.hu

Pitäisikö heti ottaa mitta käteen ja katsoa, mitä piristettä huoneeseen mahtuu? Jos unelmissa ei ole sohva, niin olisiko keinutuoli hyvä? Tuskin esimies sohvaa tai kiikkustuolia vastustaa, jos se vain sopivasti mahtuu huoneeseen. Kokemukseni mukaan uusi huonekalu on parhaimmillaan kuin uusi työntekijä: se hämmentää työyhteisön vakiintuneita rakenteita sopivasti, virkistää väkeä ja lisää työviihtyisyyttä.

Mainittakoon muuten, että kollegani mukaan hänen ihailtu keltainen työsohvansa oli "verkkohuutokaupasta muutamalla kympillä". Ei kuulosta kalliilta palalta unelmaa. Hinta ei lienekään ongelmana, vaan suurempi vaikeus on rutiinien rikkominen. Kuka meistä siis kantaa ensimmäisen sohvan sisään?

Jussi Koivisto

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen verkkotoimittaja, joka ylläpitää tätä blogia ja haaveilee hyvistä työhönsä liittyvistä ideoista.