keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Pala unelmatyöpaikkaa nettihuutokaupasta

Edellisessä työpaikassani minulla oli työhuoneessani sohva. Se oli keltainen, pehmeä ja ihailtu. Sijaistamani henkilö oli kollegani kanssa ostanut sohvan yhteisen työhuoneensa piristykseksi. Samalla se kätevästi sulki oven pomon huoneeseen.

Vielä kaksi vuotta sohvan hankkimisen jälkeenkin ihmiset sitä ihmettelivät. Sohvan suurin anti ei ollutkaan sen pehmeys, keltaisuus tai sen kyky sulkea oviaukkoja. Paras anti oli se, että se järkytti toimiston rakenteita. Sohvan tulo toimistoon on varmasti ollut vähintään keskinkertainen ihmetys ihmiselle, joka on istunut yli 20 vuotta samassa huoneessa mööpelit samassa järkytyksessä. Sohvathan kuuluvat kotiin, ei työpaikalle.

Sohvaa pidettiin vähän outona nuorison juttuna. Nehän tekevät asioita nykyään eri tavoin. Ei se kuitenkaan niin ole, kyllä sohvat ovat kaikenikäisille! Ainakin se on osa minun unelmatyöpaikkaani. Työpiste-lehden taannoisessa jutussa siteeratun arkkitehtuuriasiantuntijan mukaan työpaikat saavat tulevaisuudessa yhä enemmän kodinomaisia piirteitä. Uskon ja toivon, että se on näin. Tuskin työteho pienestä kodinomaisuudesta kärsii, vaan pikemminkin paranee. Uskon vakaasti, että sohvalla istumalla saa aivoriihen aikana parempia ideoita kuin toimistotuolilla.

Kuka kantaa ensimmäisen sohvan sisään?
Kuva: sxc.hu
Pitäisikö heti ottaa mitta käteen ja katsoa, mitä piristettä huoneeseen mahtuu? Jos unelmissa ei ole sohva, niin olisiko keinutuoli hyvä? Tuskin esimies sohvaa tai kiikkustuolia vastustaa, jos se vain sopivasti mahtuu huoneeseen. Kokemukseni mukaan uusi huonekalu on parhaimmillaan kuin uusi työntekijä: se hämmentää työyhteisön vakiintuneita rakenteita sopivasti, virkistää väkeä ja lisää työviihtyisyyttä.

Mainittakoon muuten, että kollegani mukaan hänen ihailtu keltainen työsohvansa oli "verkkohuutokaupasta muutamalla kympillä". Ei kuulosta kalliilta palalta unelmaa. Hinta ei lienekään ongelmana, vaan suurempi vaikeus on rutiinien rikkominen. Kuka meistä siis kantaa ensimmäisen sohvan sisään?


Jussi Koivisto
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen verkkotoimittaja, joka ylläpitää tätä blogia ja haaveilee hyvistä työhönsä liittyvistä ideoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti