Työ (ja vapaa-aika) kuuluu kaikille

Työterveyslaitoksen Guy Ahonen haastoi 20.1.2014 kolme keskenään erilaista tahoa bloggaamaan aiheesta työn ja vapaa-ajan erottaminen. Teksti oli hyvä ja ajatuksia herättävä, samoin vastineet.

Jäimme kuitenkin täällä verkkotoimituksessa miettimään, että aiheesta voisi olla sanottavaa yhdellä jos toisellakin suomalaisella. Mitä siitä sanoisi perheellinen, pienten lasten vanhempi? Ministeri? Yrittäjä?

Haastan tällä lyhyellä alustuksella muun muassa kouluttaja, tietokirjailija Katleena Kortesuon kirjoittamaan aiheesta omasta näkökulmastaan. Linkitän tekstit tähän omani alle, kun haasteet on otettu vastaan (ja minulle on kerrottu siitä).

Haasteeseen saavat ottaa osaa kaikki blogia pitävät. Olen kiinnostunut kaikenlaisista elämäntilanteista ja -tarinoista!

Ja mitäkö itselläni on aiheesta sanottavaa? Molempia pitää olla mutta sopivasti.

Kaisa Into
kaisa.into@ttl.fi

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen verkkotoimituksen uusin jäsen ja ihan Intona joka päivä.

***

Haasteeseen on vastattu, mahtavaa! Kiitokset:

1. Rauhaa ja rakkautta: Elämää, työtä, työelämää, elämäntyötä... 4.2.2014
2. EOT: Vapaata työaikaa, työlästä vapaa-aikaa, 6.2.2014
3. This is not the life i ordered: Ohjeita työn ja vapaa-ajan erottamiseen, 6.2.2014
4. Tohtorille töitä: Aherrusta ja lepoa sopivassa suhteessa, 10.2.2014

Rohkeasti verkot vesiin!

Tutkijantyössäni verkosto on paitsi tutkimuksen kohde myös keino tehdä tutkimusta. Tutkijoiden ja laitosten verkostoituminen on jopa ulkopuolelta tuleva vaade. Rahoittajilta heltiää helpommin euroja hankkeille, joissa häärää useamman organisaation tutkijoita ja kehittäjiä.

Ajoittain tuntuu, että verkostoissa kuluu turhauttavan paljon aikaa keskinäiseen hallintoon. Pitkiä, tulokseltaan monesti epämääräisiä keskusteluja saadaan käytyä myös siitä, mitä jokin teoreettinen käsite tarkoittaa ja miten se pitäisi yhteisessä tutkimuksessa määritellä.

Mutta verkosto myös rikastuttaa. Se haastaa perustelemaan omia lähtöoletuksia, tarjoaa kutkuttavia mahdollisuuksia oivaltaa uutta – ja tietysti monenmoisia tyyppejä työn arkea ilostuttamaan.

Vaan täytyy kai työelämän verkostoille muukin tarve olla kuin täyttää oppimis- ja kaveeraamistarpeita?

Totta vie. Kehitys on esimerkiksi monilla asiantuntija-aloilla johtanut siihen, että työtehtävät ovat pitkälle eriytyneitä ja osaaminen syvää, tiettyyn aiheeseen erikoistunutta. Jos tällainen asiantuntija olisi kalastaja, hän olisi epäilemättä onkija tai pilkkihaalariin sonnustautuva yhden, vaikkakin huikean hyvän, vavan haltija.

Työelämä ilmiöineen taas on kuin savipohjainen rantavesi myrskyn jälkeen: peijakkaan sekava eikä pohjaa näy. Lähde siinä sitten arpomaan onkipaikkaa ja oikeaa varustusta. Yksinäsi.

Tällaisessa tilanteessa näkyy verkostojen vahvuus: kun ratkaistavat kysymykset ovat laajoja ja mutkikkaita, tarvitaan isompi poppoo saalista hakemaan. Monialaisen ja -organisatorisen yhteistyön tuottama saalis on parhaimmillaan lihavampi ja monimuotoisempi kuin mitä kukaan olisi yksinään saanut kiskottua paattiin. Osaamisia kannattaa yhdistää.

Verkostoa pitää kuitenkin muistaa huoltaa: Onko verkkoa paikkailtava, jottei kala karkaa harsuuntuneesta satimesta? Onko silmäkoko tavoitteeseen nähden passeli? Joskus on oltava myös rohkeutta toimia yksinäisenä onkijana, ketterästi ja nopeasti. Ei ole aikaa odottaa verkon virittämistä. Uuden saaliin voi sitten kiikuttaa verkoston jatkotyöstettäväksi.

Verkosto ei saakaan olla itsetarkoitus – verkottumista verkottumisen vuoksi. On osattava ja uskallettava valita välineet kulloisenkin saalistoiveen mukaan.

Heli Heikkilä

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.

Uusi päihdeohjelman kehittäjän opas on julkaistu

Tipattoman tammikuun aikana monilla työpaikoilla on tapana ottaa esille työpaikan päihdeohjelma tai muita päihdehaittojen ehkäisyyn liittyviä teemoja. Vuodenvaihteessa lähdetään uusin voimin töihin, ja työhyvinvointiin liittyvissä asioissa nähdään ehkä kehittämisen tarvetta.

Unelmahautomo-blogissa syksyn mittaan julkaistu sarja työpaikan päihdeohjelman kehittämisestä on nyt saanut uuden muodon. Maksuton verkkokirja Tee se näin on saatavilla verkkosivuillamme www.ttl.fi/alkoholijatyo ja tästä linkistä.

Kirjaa voi lukea ja tulostaa itselleen verkosta. Diasarjat päihdeohjelman kehittäjän avuksi löytyvät edellä mainitun sivuston sivupalkista. Tavoitteenamme oli koostaa mahdollisimman käytännönläheinen ohjeisto oman työpaikkansa päihdeasioiden kehittämisestä kiinnostuneelle.

Työterveyslaitoksen Alkoholihaitat hallintaan (AHA) -hanke päättyi vuodenvaihteessa, mutta kaikki hankkeessa kehitetyt ja julkaistut aineistot ovat hyödynnettävissä www.ttl.fi/alkoholijatyo-verkkosivustolla.

Työn iloa!

Anne Kujasalo
kujasalo.anne@elisanet.fi

Rajanylittäjiä

Istuin aamulla junassa kristallipallo repussa. Pallo tulisi olemaan älypuhelimen ohella ainoa työvälineeni tänään. Olin matkalla pitämään esitelmää tulevaisuuden työstä. Pallolla halusin muistuttaa kuulijoita tulevaisuuden ennakointiin liittyvistä epävarmuustekijöistä.

Katselin, miten kanssamatkustajat yksi toisensa jälkeen nostivat läppärit syliinsä. Mietin, millaisia reaktioita heräisi, jos ottaisin palloni esiin ja alkaisin tuijottaa sitä, kuten toiset tuijottivat mustia ruutuja. Minua pidettäisiin todennäköisesti jonkinlaisen rajan ylittäneenä. Sumuinen kristalli ei käy katu-uskottavasta käyttöliittymästä.

Työtä tehdään usein koneella, ja ihmisen ja koneen välinen suhde on kiinnostanut työn tutkijoita aina. Suhdetta on pohdittu esimerkiksi sidoksellisuuden näkökulmasta.

Erityisesti teollinen liukuhihnatyö sitoo ihmisen tiiviisti koneeseen. Kone taas sitoo ihmisen paikoilleen ja määrää työasennon ja työnteon rytmin. On pakko pysyä vauhdissa mukana ja siedettävä huonoja työasentoja. Tällainen riippuvuus on todettu monin tavoin kuormittavaksi ja stressaavaksi, ja sidoksisuutta on pyritty vähentämään erilaisin toimin 1970-luvulta lähtien.

Liukuhihnat ovat harvinaisia työssä, jossa yhä useammin rikotaan organisatorisia ja yhteisöjen välisiä rajoja. Koneen ja ihmisen välinen side ei ole kuitenkaan kadonnut, päinvastoin. Jos kone ennen sitoi ihmisen tiettyyn paikkaan, nyt ihminen kantaa konetta mukanaan paikasta toiseen. Samalla ihminen raahaa mukanaan työtä, huonoja työasentoja ja työstressiä monenlaisten rajojen yli.

Kone määrittää edelleen myös työn rytmiä. Viestit kollegoilta, yhteistyökumppaneilta ja asiakkailta välittyvät koneiden kautta. Odotuksena on nopea reagointi sähköiseen impulssiin, mikä tarkoittaa yleensä uuden viestin lähettämistä takaisin tai eteenpäin. Aikarajat ylittyvät, koska koneet mahdollistavat sen.

Jos olisin 1970-luvun liukuhihnatyöntekijä, mitä ajattelisin vuoden 2014 junamatkustajista? Taitaisin pitää heitä aika outoina. He kantavat vapaaehtoisesti työkonetta mukanaan. Eivät malta jättää sitä edes illan tullen laukkuun, koska koneella voi olla tärkeää viestittävää. He jähmettyvät yksikseen paikoilleen tuntikausiksi, vaikka ei olisi pakko. He tuijottavat mustia ruutuja ja ajattelevat näkevänsä siellä koko maailman ja kaiken tiedon.

Eroaisinko minä kristallipalloineni tuon 1970-luvun työläisen mielestä jollain tapaa muista matkustajista?

Anu Järvensivu

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.

Rajat ja vapaus

Ihminen tarvitsee sekä rajoja että vapautta voidakseen hyvin. Työelämässä sopiva sekoitussuhde koostuu yhteisöön kuulumisen tunteesta ja siitä, että joku on kiinnostunut työn tuloksesta ja tukee tarvittaessa. Lisäksi on hyvä, jos kukaan ei valvo selän takana tai puutu liikaa työn yksityiskohtiin.

Miten rajojen ja vapauden yhtälö toteutuu nykytyöelämässä? Projektimaisuus, eripituiset ja erilaiset työsuhteet, moniammatillisuus ja organisaatiorajat ylittävä yhteistyö ovat tyypillisiä, kuten myös se, että työtä tehdään ja sitä seurataan tietojärjestelmien kautta.

Organisaatiorajat ylittävässä, projektimaisessa työssä yksilön kotipesä on paitsi oma yksikkö tai tiimi, myös laajempi ryhmä, jolla on yhteinen työn kohde. Tuo laajempi ryhmä voi koostua eri alan ammattilaisista tai kumppaniorganisaation työntekijöistä, joilla on omat esimiehensä ja sääntönsä. Yhteinen tavoite rajaa työtä ja synnyttää yhteenkuuluvuuden tunteen.

Työssäni tutkijana projektimaailma on käynyt hyvin tutuksi, ja se tuntuu luontevalta työnteon muodolta. Ammatissani tarvitaan sekä hiljaista yksin työskentelyä että tutkijaryhmän säännöllistä kokoontumista. Tutkijan työ on itsenäistä, mutta oman työn yhteys muiden työhön tekee siitä erityisen antoisaa.

Vapaus työssä liittyy taitoon johtaa itseään. Vapaus kasvaa, kun hallitsee työnsä hyvin. Työnhallinta kehittyy työuran myötä vähitellen. Mutta vapaus toteutuu tietyissä työnantajan määrittämissä rajoissa. Organisaatiot tarvitsevat tietoa monimutkaisen kokonaisuuden toiminnasta esimerkiksi mittaamalla työtä erilaisilla tietojärjestelmillä. Säännöt pitävät monimutkaista kokonaisuutta kasassa.

Sekä vapautta että valvontaa tarvitaan oikein annosteltuna. Kun työn yhteinen tavoite on kaikille selvä, vapauden ja rajojen sekoitussuhde toimii.

Kaisa Eskelinen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.