maanantai 27. tammikuuta 2014

Rohkeasti verkot vesiin!


Tutkijantyössäni verkosto on paitsi tutkimuksen kohde myös keino tehdä tutkimusta. Tutkijoiden ja laitosten verkostoituminen on jopa ulkopuolelta tuleva vaade. Rahoittajilta heltiää helpommin euroja hankkeille, joissa häärää useamman organisaation tutkijoita ja kehittäjiä.

Ajoittain tuntuu, että verkostoissa kuluu turhauttavan paljon aikaa keskinäiseen hallintoon. Pitkiä, tulokseltaan monesti epämääräisiä keskusteluja saadaan käytyä myös siitä, mitä jokin teoreettinen käsite tarkoittaa ja miten se pitäisi yhteisessä tutkimuksessa määritellä.

Mutta verkosto myös rikastuttaa. Se haastaa perustelemaan omia lähtöoletuksia, tarjoaa kutkuttavia mahdollisuuksia oivaltaa uutta – ja tietysti monenmoisia tyyppejä työn arkea ilostuttamaan.

Vaan täytyy kai työelämän verkostoille muukin tarve olla kuin täyttää oppimis- ja kaveeraamistarpeita?

Totta vie. Kehitys on esimerkiksi monilla asiantuntija-aloilla johtanut siihen, että työtehtävät ovat pitkälle eriytyneitä ja osaaminen syvää, tiettyyn aiheeseen erikoistunutta. Jos tällainen asiantuntija olisi kalastaja, hän olisi epäilemättä onkija tai pilkkihaalariin sonnustautuva yhden, vaikkakin huikean hyvän, vavan haltija.

Työelämä ilmiöineen taas on kuin savipohjainen rantavesi myrskyn jälkeen: peijakkaan sekava eikä pohjaa näy. Lähde siinä sitten arpomaan onkipaikkaa ja oikeaa varustusta. Yksinäsi.

Tällaisessa tilanteessa näkyy verkostojen vahvuus: kun ratkaistavat kysymykset ovat laajoja ja mutkikkaita, tarvitaan isompi poppoo saalista hakemaan. Monialaisen ja -organisatorisen yhteistyön tuottama saalis on parhaimmillaan lihavampi ja monimuotoisempi kuin mitä kukaan olisi yksinään saanut kiskottua paattiin. Osaamisia kannattaa yhdistää.

Verkostoa pitää kuitenkin muistaa huoltaa: Onko verkkoa paikkailtava, jottei kala karkaa harsuuntuneesta satimesta? Onko silmäkoko tavoitteeseen nähden passeli? Joskus on oltava myös rohkeutta toimia yksinäisenä onkijana, ketterästi ja nopeasti. Ei ole aikaa odottaa verkon virittämistä. Uuden saaliin voi sitten kiikuttaa verkoston jatkotyöstettäväksi.

Verkosto ei saakaan olla itsetarkoitus – verkottumista verkottumisen vuoksi. On osattava ja uskallettava valita välineet kulloisenkin saalistoiveen mukaan.

Heli Heikkilä

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti