Hyväksi pomoksi tullaan treenaamalla

Esimieskoulutuksissa keskeinen ja osallistujia huojentava havainto on, että muilla esimiehillä on samanlaisia haasteita kuin minulla. Etenkin uusi esimies saattaa kokea jäävänsä yksin. Vaikka esimies on osa työyhteisöä, hän on väistämättä hieman sen ulkopuolella.

Muiden kokemuksista oppiminen sekä esimiestaitojen pohdiskelu ja opettelu tulevat tarpeeseen, kun aloittaa esimiehenä. Usein esimiestehtäviin päädytään, koska on toimittu menestyksekkäästi aiemmissa tehtävissä, esimerkiksi asiantuntijana. Substanssityössä meritoituminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita hyviä ihmissuhdetaitoja. Harva syntyy esimieheksi, mutta esimiestaitoja voi oppia.

Kysyimme Työpiste-verkkolehden lukijoilta Mitä tuoreen esimiehen tulee tietää? Vastauksissa nousi esiin ihmisten johtamisen ja vuorovaikutuksen tärkeys. Ylipäätään ihmisten kanssa olemisen ja ihmisiin vaikuttamisen taidot ovat esimiestyössä olennaisia: arvostus, kysyminen, palaute, kiitos, tervehtiminen ja muut ”perusasiat” ovat tarpeen. Lisäksi itsetuntemuksen ja kuuntelutaitojen tulee olla hyvän esimiehen treenilistalla.

Ja treenaamisesta tässä on kyse. Työ opitaan työtä tekemällä, samoin esimiestyö. Opiskelemalla osa tiedosta siirtyy käytäntöön. Kun tämän lisäksi muistaa harjoitella oivalluksiaan ja pysähtyä hetkittäin arvioimaan toimintaansa – myös muiden kanssa keskustellen – liikkuu aimo harppauksin kohti parempaa, arjessa mukana olevaa esimiestyötä.

Sinänsä hyvin johdetussa organisaatiossa yksikin epäpätevä esimies voi saada isoa vahinkoa aikaan. Toisaalta taas hyvä lähiesimies voi ”pelastaa” paljon, vaikka organisaation kokonaistilanne olisi hankala, esimerkiksi muutosten takia.

Uuden esimiehen haasteita – ja iloja – pohdimme lisää tulevassa kirjassamme Pomohautomo. Me kirjoittajat työskentelemme työyhteisöjen kehittämiskonsultteina Työterveyslaitoksella. Teemme töitä erilaisten työpaikkojen ja esimiesryhmien parissa. Erityisen kiinnostuneita olemme voimavara- ja ratkaisulähtöisestä kehittämisestä. Pomohautomoon liittyy myös koulutuksia tuoreille esimiehille.

Tommy Larvi ja Anna Vanhala

Jos tekstimme herätti ajatuksia, voit kommentoida suoraan alhaalle. Seuraa ja osallistu myös Twitterissä #pomohautomo @pomohautomo.

Tutustu myös tulevaan koulutukseemme Pomohautomo premiere perjantaina 16.5. Löydät koulutuksen Työterveyslaitoksen koulutuskalenterista.

Miten rakentaa luottamusta virtuaalisesti?

Vaikka mahdollisuudet virtuaaliseen kanssakäymiseen lisääntyvät koko ajan, kasvokkainen vuorovaikutus ei ole menettänyt merkitystään. Mieluummin siis tavattaisiin ja juteltaisiin kuin viestiteltäisiin, sillä virtuaalisiin kohtaamisiin sisältyy suurempi väärinymmärryksen vaara, eikä luottamus synny samalla tavoin. Meidän on kuitenkin opittava rakentamaan luottamusta myös ei-kasvokkaisessa viestinnässä.

Sanojen ohella ilmeet, eleet ja tunteet ovat tärkeitä, kun viestimme. Sanojen merkitys tekoina korostuu sähköisessä viestinnässä, kun sanaton viestintä ei ole mahdollista. Sanattomat viestit pitää siis pukea sanoiksi.

Miia Kosonen kirjoitti taannoin kiinnostavan jutun siitä, miten luottamusta rakennetaan nettiväen kesken. Hän nosti esille kaksi epävirallista tapaa edistää luottamusta: epämuodollisen jutustelun ja innostuksen osoittamisen.

Asiapitoisen viestin sisään kannattaa upottaa luottamuksen rakentumista edistäviä lausahduksia, esimerkiksi kiitoksia jo tehdystä tai tulevasta työstä tai mainintoja siitä, miten viestin vastaanottajan ammattitaidolla asiat hoituvat.

Kannattaa myös tuoda oma persoonansa näkyviin. Eikä aina kannata turvautua ensisijaisesti sähköpostiin viestintävälineenä. Vaikeista asioista voi pirauttaa puhelimella tai ottaa videoyhteyden.

Viestintätapoina kehuminen ja kannustus ovat meille vähän vieraita ja ehkä jopa ”amerikkalaisen imeliä”. Kannattaakin miettiä, mikä on oman persoonallisuuden mukaista sanattomien viestien sanoiksi pukemista. Mikä tyyli sopii sinulle?

Uskon, että olemalla kohtelias ja osoittamalla luottamusta ei menetä mitään, mutta sillä voi saada paljon.

Minna Janhonen (Twitter: @minnajanhonen)

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.

Työn vapaasti valitut rajat?

Työ läpäisee kodin rajan helposti, mikä voi olla sekä myönteistä että kielteistä. Onko kyse vapaasta valinnasta vai vapaa-ajasta väkisin viedystä ajasta ja energiasta?

Vapaata valintaa ja väkisin vietyä on joskus vaikea erottaa toisistaan. Töitä tehdään vapaalla usein sen vuoksi, että halutaan hoitaa työt hyvin, ollaan velvollisuudentuntoisia ja vastuullisia. Ollaan vastuussa kollegoille, asiakkaille, työlle tai itselle.

Tästä syystä työpäivän ulottumista kodin piiriin pidetäänkin usein henkilökohtaisena asiana, vaikka toisinaan syyt löytyvät työpaikkatasolta, kuten liiallisesta työmäärästä tai laajemmin työelämän tihentymisestä ja tehostamispyrkimyksistä.

Monia työn rajoja ja niiden ylityksiä on hyvä ihmetellä aika ajoin vapaan valinnan ja välttämättömyyden näkökulmasta. Miten työni sisällölliset rajat asettuvat? Mihin lähden mukaan? Mitä vaadin ja mihin suostun? Mitä tavoittelen? Keiden kanssa teen yhteistyötä ja keiden kanssa en?

Joissain kohti voin oikeasti itse määrittää rajani, mutta toisinaan rajojen paikan ja vahvuuden syyt löytyvät jostain ihan muualta. Välillä muutoksia kannattaa hakea itsestä ja omasta toiminnasta, mutta joskus on paikallaan katsoa rakenteita, järjestelmiä ja totuttuja toimintatapoja, jotka houkuttelevat ja viekoittelevat toimimaan tietyllä tapaa. Miten vapaa se oma halu lopulta onkaan?

Kun puhutaan vapaasta valinnasta, unohdetaan helposti se, millaiselta pohjalta ja millaisissa olosuhteissa valintoja tehdään. Valinnat ovat usein sidoksissa moniin tekijöihin, joihin ei itse voi suoranaisesti vaikuttaa. Valinta-avaruus on laaja mutta rajattu. Joskus tosin näemme sen rajatumpana kuin se todellisuudessa onkaan. 

Mikä on mahdollista tässä työssä, tässä hetkessä, tässä tilanteessa, tässä ajassa, tässä kulttuurissa ja tällaisena kuin olen? Valinta-avaruuteni on ainakin jossain määrin eri kuin sinulla. Avaruuteni rajoja voisin vielä laajentaa. 

Minna Toivanen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.

Työ (ja vapaa-aika) kuuluu kaikille

Työterveyslaitoksen Guy Ahonen haastoi 20.1.2014 kolme keskenään erilaista tahoa bloggaamaan aiheesta työn ja vapaa-ajan erottaminen. Teksti oli hyvä ja ajatuksia herättävä, samoin vastineet.

Jäimme kuitenkin täällä verkkotoimituksessa miettimään, että aiheesta voisi olla sanottavaa yhdellä jos toisellakin suomalaisella. Mitä siitä sanoisi perheellinen, pienten lasten vanhempi? Ministeri? Yrittäjä?

Haastan tällä lyhyellä alustuksella muun muassa kouluttaja, tietokirjailija Katleena Kortesuon kirjoittamaan aiheesta omasta näkökulmastaan. Linkitän tekstit tähän omani alle, kun haasteet on otettu vastaan (ja minulle on kerrottu siitä).

Haasteeseen saavat ottaa osaa kaikki blogia pitävät. Olen kiinnostunut kaikenlaisista elämäntilanteista ja -tarinoista!

Ja mitäkö itselläni on aiheesta sanottavaa? Molempia pitää olla mutta sopivasti.

Kaisa Into
kaisa.into@ttl.fi

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen verkkotoimituksen uusin jäsen ja ihan Intona joka päivä.

***

Haasteeseen on vastattu, mahtavaa! Kiitokset:

1. Rauhaa ja rakkautta: Elämää, työtä, työelämää, elämäntyötä... 4.2.2014
2. EOT: Vapaata työaikaa, työlästä vapaa-aikaa, 6.2.2014
3. This is not the life i ordered: Ohjeita työn ja vapaa-ajan erottamiseen, 6.2.2014
4. Tohtorille töitä: Aherrusta ja lepoa sopivassa suhteessa, 10.2.2014

Rohkeasti verkot vesiin!

Tutkijantyössäni verkosto on paitsi tutkimuksen kohde myös keino tehdä tutkimusta. Tutkijoiden ja laitosten verkostoituminen on jopa ulkopuolelta tuleva vaade. Rahoittajilta heltiää helpommin euroja hankkeille, joissa häärää useamman organisaation tutkijoita ja kehittäjiä.

Ajoittain tuntuu, että verkostoissa kuluu turhauttavan paljon aikaa keskinäiseen hallintoon. Pitkiä, tulokseltaan monesti epämääräisiä keskusteluja saadaan käytyä myös siitä, mitä jokin teoreettinen käsite tarkoittaa ja miten se pitäisi yhteisessä tutkimuksessa määritellä.

Mutta verkosto myös rikastuttaa. Se haastaa perustelemaan omia lähtöoletuksia, tarjoaa kutkuttavia mahdollisuuksia oivaltaa uutta – ja tietysti monenmoisia tyyppejä työn arkea ilostuttamaan.

Vaan täytyy kai työelämän verkostoille muukin tarve olla kuin täyttää oppimis- ja kaveeraamistarpeita?

Totta vie. Kehitys on esimerkiksi monilla asiantuntija-aloilla johtanut siihen, että työtehtävät ovat pitkälle eriytyneitä ja osaaminen syvää, tiettyyn aiheeseen erikoistunutta. Jos tällainen asiantuntija olisi kalastaja, hän olisi epäilemättä onkija tai pilkkihaalariin sonnustautuva yhden, vaikkakin huikean hyvän, vavan haltija.

Työelämä ilmiöineen taas on kuin savipohjainen rantavesi myrskyn jälkeen: peijakkaan sekava eikä pohjaa näy. Lähde siinä sitten arpomaan onkipaikkaa ja oikeaa varustusta. Yksinäsi.

Tällaisessa tilanteessa näkyy verkostojen vahvuus: kun ratkaistavat kysymykset ovat laajoja ja mutkikkaita, tarvitaan isompi poppoo saalista hakemaan. Monialaisen ja -organisatorisen yhteistyön tuottama saalis on parhaimmillaan lihavampi ja monimuotoisempi kuin mitä kukaan olisi yksinään saanut kiskottua paattiin. Osaamisia kannattaa yhdistää.

Verkostoa pitää kuitenkin muistaa huoltaa: Onko verkkoa paikkailtava, jottei kala karkaa harsuuntuneesta satimesta? Onko silmäkoko tavoitteeseen nähden passeli? Joskus on oltava myös rohkeutta toimia yksinäisenä onkijana, ketterästi ja nopeasti. Ei ole aikaa odottaa verkon virittämistä. Uuden saaliin voi sitten kiikuttaa verkoston jatkotyöstettäväksi.

Verkosto ei saakaan olla itsetarkoitus – verkottumista verkottumisen vuoksi. On osattava ja uskallettava valita välineet kulloisenkin saalistoiveen mukaan.

Heli Heikkilä

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.