Leikkiminen sallittu tällä työpaikalla

Olen viime aikoina pohtinut, millaisia kiellettyjä asioita asiantuntijakulttuurissamme on. Juttuja, joita ei ole kirjattu työpaikkojen ohjesääntöihin, mutta joista on olemassa hiljainen tieto: tätä ei tehdä meidän työpaikalla.

Useimmat kielletyistä asioista liittyvät tunteisiin, erityisesti positiivisiin tunteisiin. Heittäytymiseen. Innostumiseen. Onnistumisesta iloitsemiseen. Leikkimielisyyteen.

Monen työpaikan seinällä on näkymätön kyltti:
Irrottelu kielletty tällä työpaikalla.

Katsotaan sen sijaan auditoriossa jonkun telkkarista tutun tyypin irrottelua ja luovaa purskahtelua. Tiedegaala ja improvisaatioteatteri Stella Polaris. Tutkimusohjelman vuosiseminaari ja professori Pekka Tuttava - tosin ei oikea professori vaan näyttelijä esittämässä karrikoitua professoria.

"Siis eihän näihin seminaareihin tule enää mentyä, ellei siellä ole joku jännä juttu!" Pitää olla viimevuotista hauskempi ja tunnetumpi tyyppi. Ja taas nauretaan vatsat kipeinä.

Seuraavana päivänä tiimipalaverissa aletaan käydä vakioagendaa läpi. Kaikki tuijottavat vakavina läppäreitään. Palaverin jälkeen jokainen menee huoneeseensa ja vetää oven perässään kiinni.

Organisaation strategiapäivä Aalto-yliopiston Design Factoryssä: legorakennelmia, kollaaseja, pienoisnäytelmiä ideointivälineinä kuvittamassa uuden vision rakentamista. Kaikki välttelevät viimeiseen asti tarttumasta ensimmäisenä legopalikoihin. "Kun mä en katsos ole ollenkaan luova ihminen."

Virikevastaava hoitokodissa leikittämässä ja laulattamassa vanhuksia. Hoivayksikössä aloitetaan arjen elävöittämistoiminta, toimintakyvyn aktivointitoiminta ja musiikkiviriketoiminta. Valitaan elävöittämistoiminnan vastaava, aktivointitoiminnan vastaava ja musiikkivirikevastaava. Pidetään suunnittelupalavereja ja laaditaan toimintasuunnitelmia. Tuotetaan raportteja ja kirjataan tietojärjestelmään elävöittämissuoritteita, aktivointisuoritteita ja musiikkivirikesuoritteita.

Unelmoin työpaikasta, jossa leikkiminen on sallittua ja suotavaa. Haluan, että luovuutta ei ulkoisteta luovuuskonsulteille ja virikevastaaville.

Aloitan projektitiimini huomisesta palaverista: "Irrottelu sallittu tässä projektissa."

Mervi Hasu

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen erikoistutkija, jonka mielestä työssä pitää olla enemmän rentoa meininkiä. 

Demokratiasta

Vaalien aikaan moni on pohtinut demokratian syvintä olemusta. Professori Esko Valtaoja kirjoitti Turun Sanomien kolumnissaan 20.4.2011 että demokratiassa "[j]okainen ääni on yhtä arvokas. Sen epäileminen on suuri yhteiskunnallinen tabu. Mutta jokainen mielipide ei todellisuudessa ole yhtä arvokas." Hän perustelee näkökantansa sillä, että väistämättä mielipiteillä on erilaisia tietopohjia. Toiset mielipiteet perustuvat asioiden eri puolien perinpohjaiseen selvittelyyn ja puntarointiin, toiset on muodostettu "musta tuntuu" -pohjalta. Jäin pitkään pohtimaan Valtaojan kirjoitusta. Houkuttelevalta tuntuisi sanoa, että näinhän se on, ainakin tutkijan näkökulmasta. Mielipiteet pohjautuvat erilaisiin tietoihin, joiden paikkansa pitävyys on eri tavoin todistettu. Esimerkiksi se, että maapallo on pyöreä, ei ole enää mielipidekysymys, vaikka siitäkin on aikanaan väitelty.

Mutta tarkemmin ajateltuna kysymys ei toki ole näin yksinkertainen. Mikä itse asiassa on mielipide? Äänestäjä voi olla hyvin tietoinen siitä, että esimerkiksi koko kansan tuntemalla julkkisehdokkaalla ei ole samaa kokemusta työstä kuin jollain pitkän linjan poliitikolla, mutta olla kuitenkin sitä mieltä, että hän on pätevä edustamaan kansaa eduskunnassa, koska kansanedustuslaitoksen pitää olla kansan läpileikkaus. Toisaalta itsekin taistelin vaalikoneiden ääressä sen tosiasian kanssa, että minun mielestäni (ja tosiasiallisestikin) asuntolainan korkovähennysoikeus verotuksessa on ollut henkilökohtaisen talouteni kannalta huippujuttu, vaikka tiedän varsin hyvin, että se tukee perusteetta tietyntyyppistä omistamisen muotoa ja vääristää eri asumismuotojen suhteellista houkuttelevuutta.

Siirryin pohtimaan demokratian ja mielipiteiden asemaa työpaikoilla. Teollistumisen jälkeen syntyneet suuret tuotanto- ja asiantuntijafunktioihin jakaantuneet organisaatiot ovat lähteneet varsin erilaisesta asetelmasta kuin henkilö ja ääni -periaatteilla toimiva demokratia. Isoissa organisaatioissa työnjako kehittyi aluksi pitkään niin, että työn suorittamisen tapojen arviointi ja valinta eriytyi johdon ja asiantuntijoiden tehtäväksi ja työntekijöiden osaksi jäi määriteltyjen tehtävien suorittaminen. Asioista "tietämiseen" muodostui tiukka työnjako. Vähitellen kuitenkin huomattiin, että työtä koskevasta tiedosta ja tehokkuudesta menetettiin paljon, jos koko henkilöstöä ei osallistettu toiminnan kehittämiseen.

Henkilöstön osallistaminen jää edelleen kuitenkin usein vain osademokratiaksi. Esimerkiksi muutostilanteissa osallistaminen tapahtuu hyvin usein vastan silloin, kun joku on jo päättänyt a) mitä ne haasteet ovat, mihin uudistuksilla ollaan vastaamassa ja b) mitä vaihtoehtoja näihin haasteisiin vastaamisen käytännössä on. Tämän jälkeen työntekijöiltä kysytään mielipiteitä. Niin, mielipiteitä. Ne voidaan helposti jyrätä "tosiasioiden" edessä. Ja virallista "ääntä" lopputulokseen vaikuttamiseen ei työntekijöillä useinkaan ole. Tällä hetkellä elämme kuitenkin aikaa, jolloin mikään taho ei yksiselitteisesti tiedä parhaiten mitä organisaatioiden kannattaisi tehdä ja mistä kilpailuetu seuraavaksi syntyy. Tästä todellisuudesta ovat kertoneet mm. viimeaikaiset uutiset Nokiasta. Työhön kohdistuvat uudet vaatimukset näkyvätkin usein ensimmäisenä juuri asiakasrajapinnassa, ei strategiapöydissä.

Valtaoja pohti kirjoituksessaan, "[M]iten sovittaa yhteen demokraattinen tasa-arvo ja mielipiteiden eriarvoisuus?" Samaa mietin itsekin. Voisiko työntekijöille tarjota yhtäläiset välineet toiminnan muutosten vaikutusten arviointiin kuin mitä johdolla on? Voisiko työpaikkojen demokratiaan aidosti kehitellä keinoja "vaalikoneongelmaan" ylittämiseksi, eli toisin sanoen tarjota kaikille aidot mahdollisuudet arvioida ja tutkia eri toimintavaihtoehtojen seuraamuksia? Ei kyseltäisi vain mielipiteitä, vaan tuotettaisiin yhdessä uudenlaista tietoa. Jos lähtisin mukaan politiikkaan, varmaan kannattaisin korkovähennysoikeuden asteittaista poistamista. Uskon, että asiantuntevat ihmiset pystyvät näkemään oman toiminnan arkihaasteiden yli jos heille vain tarjotaan siihen välineet.

Marika Schaupp

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija ja kehittäjä, joka pohdiskelee usein maailmasta tietämisen ja maailmaan vaikuttamisen kysymyksiä. 

Unelmatyövappuu sulle, mulle ja naapurin Jonelle!

Tiedäks sää, se on nyt niinku työn juhlaa, naapurin Jone sanoi aamulla töihin mennessään. Mää ihan aattelin, ett nyt me juhlitaan kunnoll koko työporukal, kun on se unelmatyöpaikka ja vappu ja kaikk.

Otetaa heti aamust tosi ilone ja hauska ilme, niinku kaikkei parhaas vappunaamaris ja morjenstetaan heti koko porukka oikeen olan takaa ;) Jos ei joku älyy vastata niin karjastaan sit kohdall vähän kovempaa tai töräytetää vapputorvee!

Ja päiväl, sitte jos ei työilme meinaa pysyy kiirees suupielet ylöspäin, pistetää oikeesti ne naamarit päähän, ni johan rupee kavereit, pomoo ja asiakkait naurattamaa ja työkin taas tuntumaa hauskemmalt.

Oikeestaan pitäs alottaa yhteisell naurull joka päivä jo heti aamust, hyväl mielel hommat sujuu paremmi ja työkaveritkii tulee huomioituu. Ja ihan kumma juttuhan se kyll on, ett ku huomaa ne muut ittensä lisäks, ni kaikill on helpompaa ja itekkii jaksaa paremmi.

Joku kyll voi sanoo, ett mitä sää siinä virnuilet, mutt kyll sekii varmaan kohta oppii ilost ja ystävällist hymyy sietämään ja kavereit jeesaamaan. Viel kun laitetaan kimpass työpaikka hyvään ja turvallisee kuntoo ja porukall pohditaan, mite me saatais nuo hommat paremmin ja hauskemmin tehtyy, ni johan rupee vappusarvet päässä vipattaan ja tekee melkei mieli toivoo, ett tää vappuaika vaan jatkuis ja jatkuis.

Kuva: sxc.hu / Jayanta Behera

Mut voishan se jatkuuki, jos kaikk muistaa muullonki huolehtii toisistaan, pomot työntekijöist, työntekijät pomoist ja kaikk kimpassa yhteisest tekemisest, osaamisest, työpaikan kunnost ja asiakkaist. Kohta taitaa oikeesti ruveta tuntuu silt, ett ehkä tää onkii se unelmatyöpaikka ja työn juhla ei heti menekkää ohi...

Ilost vappuu, vappusarvet vipattamaa ja aitoo hymyy kavereill, ni naamarii ei ehkä tänä vappuna tarvitakkaa, Jone heitti vielä mennessään bussipysäkille. Katselin hänen menoaan, ja ajattelin, että onneksi minullakin on tuollaisia työkavereita... Iloista vapunaikaa ja onnistunutta unelmatyön metsästystä sinulle ja Jonelle!


Marja Viluksela
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen Työelämän tila ja tulevaisuus -teeman teemajohtaja, joka uskoo naapurin Jonen tavoin unelmatyöpaikkojen olevan mahdollisia, jos vain haluamme yhdessä aidosti rakentaa niitä ja uskallamme kehittyä.

Tieto hakee vielä sinut, eikä toisinpäin

Elämme informaatioyhteiskunnassa. Tästä saa tuntuvimman muistutuksen aina sähkökatkon sattuessa tai nettiyhteyden kaatuessa. Tieto ei silloin kulje. Joillekin tilanne voi olla tervetullut hengähdystauko mutta monet meistä alkavat pian itkeä hikeä. Raporttia pitäis lähettää ja nettiin päästä faktoja tarkistamaan! Bitit liikkeeseen ja vähän äkkiä!

Tutkijana olen itse tottunut etsimään uutta tietoa aktiivisesti ja usein. Monesti yllätyn siitä mitä kaikkea tuolla data-avaruudessa onkaan jo tarjolla valmiina. Kaikkea ei onneksi tarvitse itse tutkia alusta lähtien. Ongelma onkin runsaudenpulassa. Vielä kun sähköpostihälytykset, uutiskirjeet ja innokkaat kollegat valaisevat milloin mistäkin uudesta ja hienosta, tulee ähky. Voi kunpa tulisi taas se sähkökatko! Tieto tosiaan lisää tuskaa, varsinkin kun se on järjestäytymätöntä.

Entäpä jos älykkäät tietojärjestelmät keskustelisivat keskenään? Mitä jos Windowsin ärsyttävää klemmariukkoa fiksumpi superäly haistelisi tekemisiäni reaaliajassa ja tarjoaisi oikeasti relevantteja tietoja sopiviin rakosiin? Säästyisin etsimisen vaivalta. Lääkäri puolestaan saisi vastaanotollaan muistutuksen kunkin potilaan oireisiin soveltuvista uusimmista tutkituista hoitomuodoista, ihan yllättäen ja pyytämättä. Jos kansanedustajatkin saisivat valmiiksi tiivistettyä tietoa uutiskuvia koristavien valtavien paperivuoriensa sijaan, niin heillä olisi enemmän aikaa pähkäillä ratkaisuvaihtoehtojen välillä. Moninaiset ovat ne työpaikat, joissa voisi paremman tiedon pohjalta tehdä parempia päätöksiä.

Neuroottisimmat tietysti näkevät kauhukuvissaan miten pohjimmiltaan pahat koneet alkavatkin lopulta pimittää tietoja ja sumuttaa meitä vajavaisia lihasäkkejä. Sitten jo lentokoneet törmäilevät taivaalla. Ei se nyt kuitenkaan ihan niin mene. Tieto on valtaa ja järjestäytynyt tieto jotain vielä enemmän. Esimerkiksi Google on jo näyttänyt monilla varsin rauhanomaisilla sovelluksillaan mihin nokkelat tietojärjestelmät pystyvät kun niille annetaan käsittämätön määrä laskentatehoa. Tulevaisuuden unelmatyöpaikalla ei todellakaan tarvitse miettiä tiedänkö tästä asiasta tarpeeksi, että voin tehdä päätöksen. Tieto tulee luokseni, epävarmuus hälvenee, homma hoituu, olen iloinen.

Jani Ruotsalainen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, joka suree sitä miten tutkimustuloksemme usein jäävät vain hyllyyn pölyttymään, vaikka niistä voisi olla oikeata hyötyä päätöksenteossa.

Unelmatyöpaikan rakennustarpeet

Mistä on pienet (ja isot) unelmatyöpaikat tehty? Ainakin mielekkäästä työn sisällöstä, hyvästä johtamisesta ja hyvästä työympäristöstä.

Työn sisältö ja merkitys syntyy työnantajan arvoista. On vaikea kuvitella unelmatyöpaikaksi esim. tupakkatehdasta. Miten voi pitemmän päälle perustella tekemistään, jos valmistettava tuote aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman miljoonille ihmisille vuosittain?

Hyvä johtaminen saa asiat toimimaan ja organisaation kukoistamaan. Kun ihmiset saadaan keskittymään tekemään oikeita asioita innostuneesti, työyhteisö toimii ja talous on kunnossa. Ja kun on rahaa, kaikki ongelmat tuppaavat oleman vähäisempiä, ainakin ne ovat pienempiä kuin tyhjätaskuilla.

Kelvollinen työympäristö turvaa ihmisen fyysiset perustarpeet. Niiden päälle rakentuu kaikki muukin hyvinvointi elämässä. Ei ole helppoa olla kukoistava ja innovatiivinen, jos nenä vuotaa, silmiä kirvelee, viluttaa, sirkkeli vei sormet ja vessa on kuusen juuressa.

Unelmatyöpaikan työympäristö ei ole pelkästään kelvollinen, vaan hyvä. Ja sisäympäristö on suorastaan laadukas. Laadukas sisäympäristö tukee myös henkisempiä tarpeitamme. Puhdas ja raikas sisäilma pitää virkeänä, lämpötilan ja valaistuksen voi säätää mieleisekseen, tiloissa on helppo syventyä keskittymistä vaativiin tehtäviin ja toisaalta työskennellä yhdessä muiden kanssa, työt sujuvat kun voi välillä pitää taukoa rauhallisissa lepotiloissa, ideoimaan voi mennä mielikuvitusta kutkuttavasti sisustettuihin kokoontumistiloihin...

Pasi Hynynen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkimusinsinööri.