Demokratiasta

Vaalien aikaan moni on pohtinut demokratian syvintä olemusta. Professori Esko Valtaoja kirjoitti Turun Sanomien kolumnissaan 20.4.2011 että demokratiassa "[j]okainen ääni on yhtä arvokas. Sen epäileminen on suuri yhteiskunnallinen tabu. Mutta jokainen mielipide ei todellisuudessa ole yhtä arvokas." Hän perustelee näkökantansa sillä, että väistämättä mielipiteillä on erilaisia tietopohjia. Toiset mielipiteet perustuvat asioiden eri puolien perinpohjaiseen selvittelyyn ja puntarointiin, toiset on muodostettu "musta tuntuu" -pohjalta. Jäin pitkään pohtimaan Valtaojan kirjoitusta. Houkuttelevalta tuntuisi sanoa, että näinhän se on, ainakin tutkijan näkökulmasta. Mielipiteet pohjautuvat erilaisiin tietoihin, joiden paikkansa pitävyys on eri tavoin todistettu. Esimerkiksi se, että maapallo on pyöreä, ei ole enää mielipidekysymys, vaikka siitäkin on aikanaan väitelty.

Mutta tarkemmin ajateltuna kysymys ei toki ole näin yksinkertainen. Mikä itse asiassa on mielipide? Äänestäjä voi olla hyvin tietoinen siitä, että esimerkiksi koko kansan tuntemalla julkkisehdokkaalla ei ole samaa kokemusta työstä kuin jollain pitkän linjan poliitikolla, mutta olla kuitenkin sitä mieltä, että hän on pätevä edustamaan kansaa eduskunnassa, koska kansanedustuslaitoksen pitää olla kansan läpileikkaus. Toisaalta itsekin taistelin vaalikoneiden ääressä sen tosiasian kanssa, että minun mielestäni (ja tosiasiallisestikin) asuntolainan korkovähennysoikeus verotuksessa on ollut henkilökohtaisen talouteni kannalta huippujuttu, vaikka tiedän varsin hyvin, että se tukee perusteetta tietyntyyppistä omistamisen muotoa ja vääristää eri asumismuotojen suhteellista houkuttelevuutta.

Siirryin pohtimaan demokratian ja mielipiteiden asemaa työpaikoilla. Teollistumisen jälkeen syntyneet suuret tuotanto- ja asiantuntijafunktioihin jakaantuneet organisaatiot ovat lähteneet varsin erilaisesta asetelmasta kuin henkilö ja ääni -periaatteilla toimiva demokratia. Isoissa organisaatioissa työnjako kehittyi aluksi pitkään niin, että työn suorittamisen tapojen arviointi ja valinta eriytyi johdon ja asiantuntijoiden tehtäväksi ja työntekijöiden osaksi jäi määriteltyjen tehtävien suorittaminen. Asioista "tietämiseen" muodostui tiukka työnjako. Vähitellen kuitenkin huomattiin, että työtä koskevasta tiedosta ja tehokkuudesta menetettiin paljon, jos koko henkilöstöä ei osallistettu toiminnan kehittämiseen.

Henkilöstön osallistaminen jää edelleen kuitenkin usein vain osademokratiaksi. Esimerkiksi muutostilanteissa osallistaminen tapahtuu hyvin usein vastan silloin, kun joku on jo päättänyt a) mitä ne haasteet ovat, mihin uudistuksilla ollaan vastaamassa ja b) mitä vaihtoehtoja näihin haasteisiin vastaamisen käytännössä on. Tämän jälkeen työntekijöiltä kysytään mielipiteitä. Niin, mielipiteitä. Ne voidaan helposti jyrätä "tosiasioiden" edessä. Ja virallista "ääntä" lopputulokseen vaikuttamiseen ei työntekijöillä useinkaan ole. Tällä hetkellä elämme kuitenkin aikaa, jolloin mikään taho ei yksiselitteisesti tiedä parhaiten mitä organisaatioiden kannattaisi tehdä ja mistä kilpailuetu seuraavaksi syntyy. Tästä todellisuudesta ovat kertoneet mm. viimeaikaiset uutiset Nokiasta. Työhön kohdistuvat uudet vaatimukset näkyvätkin usein ensimmäisenä juuri asiakasrajapinnassa, ei strategiapöydissä.

Valtaoja pohti kirjoituksessaan, "[M]iten sovittaa yhteen demokraattinen tasa-arvo ja mielipiteiden eriarvoisuus?" Samaa mietin itsekin. Voisiko työntekijöille tarjota yhtäläiset välineet toiminnan muutosten vaikutusten arviointiin kuin mitä johdolla on? Voisiko työpaikkojen demokratiaan aidosti kehitellä keinoja "vaalikoneongelmaan" ylittämiseksi, eli toisin sanoen tarjota kaikille aidot mahdollisuudet arvioida ja tutkia eri toimintavaihtoehtojen seuraamuksia? Ei kyseltäisi vain mielipiteitä, vaan tuotettaisiin yhdessä uudenlaista tietoa. Jos lähtisin mukaan politiikkaan, varmaan kannattaisin korkovähennysoikeuden asteittaista poistamista. Uskon, että asiantuntevat ihmiset pystyvät näkemään oman toiminnan arkihaasteiden yli jos heille vain tarjotaan siihen välineet.

Marika Schaupp

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija ja kehittäjä, joka pohdiskelee usein maailmasta tietämisen ja maailmaan vaikuttamisen kysymyksiä.