Keskeytykset kuriin

Pakko kertoa, näin viime yönä kamalan painajaisen. Meidän työpaikalle oli palkattu motivaattori (älkääkä kysykö, en ole koskaan kuullutkaan). Joka tapauksessa, unessa oli kauhee meteli ja sekasorto. Motivaattori kulki pitkin käytäviä ja kolkutteli kaikkien oville vähän väliä, vaaleanpunainen unelmaperuukki heiluen.

Siinä sitten kaikki yritettiin selittää sille motivaattorille, että me ei nyt millään ehdittäisi näitä motivaatiojuttuja monta kertaa päivässä kun on aika paljon hommia kesken. Minä yritin esitellä motivaattorille uusinta Työ ja terveys –tutkimusta ja kertoa, että keskeytykset on tosi iso ongelma työpaikoilla: lähes puolet työntekijöistä kärsii siitä että varsinainen tehtävä keskeytyy jatkuvasti tai melko usein. Selitin, että on hirveän vaikea keskittyä siihen varsinaiseen hommaan kun motivaattori tsemppaa ovella vähän väliä.

No, motivaattori sanoi vain että höpöhöpö, paljon isompi ongelma jos teiltä puuttuu motivaatio. Ja lisäksi teillä on muutosvastarintaa. Te ette kyllä tee tuolla menolla yhtään innovaatiota ikinä! Niin se huusi meille.  

Yritin sanoa sille, että tää on kyllä mun unelmatyöpaikka ja oon tosi motivoitunut ihan omasta takaa. Mutta en mä pysty nyt yhtään keskittymään kun koko ajan ajatus katkaistaan. Ei se kuunnellut yhtään. Sitten meidän kellokorttikone rupesi soimaan. Heräsin siihen, kello soi.

Kauhee uni, olin vielä töihin päästyäkin ihan stressaantunut. Laitoin punaisen valon työhuoneen ovelle palamaan, että vähän rauhoittuisin. Ryhdyin sitten selvittämään yhtä uutta hanketta. Puhelin ei soinut kertaakaan. En edes muistanut tarkistaa sähköposteja ennen lounasta, kun olin niin keskittynyt uuteen projektiin. En siinä työn touhussa osannut edes ihmetellä, miksi oli niin hiljaista ja rauhallista. Kun lähdin lounaalle, niin huomasin, että punainen valo palaa yhä ovessa ja puhelin oli unohtunut äänettömälle. Uusi hanke oli tosi hyvällä mallilla. Ja oli tosi motivoitunut olo. Iltapäivän hoitelin juoksevia asioita. Ihan unelmatyöpäivä.

Virpi Kalakoski

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen erikoistutkija, joka uskoo, että 10 vuoden päästä kaikki tietävät, mitä on kognitiivinen ergonomia.

Unelmatyöpaikassa asioita pohditaan yhdessä

Usein työkiireessä ajatellaan, että jos vain työn määrä vähenisi, niin kaikki olisi hyvin. Usein näin varmaan onkin. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että asia ei ole näin yksinkertainen. Sen mukaan työn hallinnan tunne ratkaisee sen, miten työmäärä vaikuttaa terveyteemme. Jos tunnemme, että meillä on työ hallinnassa - ei pakkotahtisuutta, mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua päätöksentekoon sekä esimiesten ja työtovereiden tuki tarvittaessa - pärjäämme suurenkin työmäärän kanssa. Jos tätä tunnetta ei ole, pienempikin työmäärä voi alkaa ahdistaa.

Haasteena on siis hallinnan tunteen ylläpitäminen. Nimenomaan tunteen. Kyse on psyykkisestä tilasta, mielikuvasta. Tämän tunteen saavuttamisessa ja ylläpitämisessä johdolla ja esimiehillä on keskeinen rooli. Johto ja esimiehet viestittävät, millä asenteella työtä pitää tehdä ja millaista tukea on tarpeen tullen saatavilla. Hyvä johtaja pitää esimerkiksi huolen siitä, että äkillinen sairauspoissaolo ei tunnu maailmanlopulta.

Hyvien ja toimivien työjärjestelyjen aikaansaaminen edellyttää niiden pohtimista. Välillä on hyvä miettiä "Voisiko tämän homman tehdä toisin?". Miettiä voi yksinkin, mutta parhaiten ajatus lentää, kun asioita pohditaan yhdessä.

Uusien ja innovatiivisten ratkaisujen löytäminen edellyttää kaksikehäistä oppimista (double loop learning), joka tarkoittaa olemassa olevien toimintatapojen kyseenalaistamista. Kaksikehäinen oppiminen on vastakohta yksikehäiselle (single loop) -oppimiselle. Käsitteet ovat amerikkalaisen organisaatiotieteilijä Chris Argyriksen lanseeraamia. Kun opimme yksikehäisesti, pyrimme viilaamaan ja tehostamaan nykyistä tapaamme toimia. Pyrimme löytämään tapoja, joilla esimerkiksi tekemiemme virheiden määrä vähenee. Laatujärjestelmillä pyritään nimenomaan tämänkaltaiseen toimintaan.

Kaksikehäisessä oppimisessa pyrimme ottamaan etäisyyttä nykyiseen tapaamme toimia. Mietimme, onko nykyinen lähestymistapamme ylipäätään järkevä, teemmekö edes oikeita asioita tavoitteemme saavuttamiseksi. Tällaisen oppimisprosessin seurauksena kaikki voi mennä uusiksi: se mitä teemme, miten sen teemme ja milloin sen teemme.

Miten sinun työyhteisössäsi opitaan?


Guy Ahonen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen Tiedolla vaikuttaminen -toiminta-alueen johtaja.

Pöytä ja tuoli - So yesterday!

Yli miljoona suomalaista tekee tietotyötä. Aivot ovat kansakuntamme kiistattomasti tärkein työkalu. Oman kokemukseni mukaan parhaat ideat eivät kuitenkaan juuri koskaan synny tuolilla istuen, pöydän ja läppärin ääressä. Siksi käyn kirjoittamassa ne siellä vain muistiin.

Miten teidän työpaikkanne toteuttaa strategiaansa toimitilavalinnoilla? Miten ympäristönne tukee innovatiivisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia?

Miltä kuulostaisivat projektin kävelykokous, Legot vieraiden vastaanottotiloissa, satulatuolit ja jumppapallot työpisteille, venyttelymatto raportin lukemiseen, riippumatto kahvihuoneeseen ja kuntopyörät ja crosstrainerit vaihtoehdoiksi kokoushuoneeseen? Mitä muita luovuutta edistäviä ratkaisuja keksit?

Kukaan ei muuten koskaan ole kieltäytynyt kokouksesta sohvaryhmällä kanssani.

Venla Räisänen
Kirjoittaja on y-sukupolven kokovartaloinsinööri, joka uskoo parempaan johtamiseen.

Onko tulevaisuuden työssä sijaa hoivajoustoille?

Tyypillinen työssäkäyvä omais- tai läheishoivaaja on hieman yli viisikymppinen mies tai nainen, joka huolehtii työnsä ohella omista tai puolison ikääntyvistä vanhemmista. Huolenpidon kohteena voi olla myös erityishoitoa vaativa lapsi, oma puoliso tai muu läheinen, joka ei varsinaisesti kuulu perheeseen.

Viidennes työssäkäyvistä tekee omais- tai läheishoivaa varsin säännöllisesti, kerran viikossa tai useammin. Naiset huolehtivat usein omaistensa arjen askareista, fyysisestä hoidosta, lääkityksestä ja hygieniasta miesten kantaessa enemmän vastuuta kodin kunnostus- ja pihatöistä. Puolet hoivaavista työssäkävijöistä olisi halukkaita pitämän hoivavapaan, jos omainen tarvitsisi tiiviimpää läsnäoloa ja huolenpitoa. Kolmannes jäisi "ehkä, tilanteen salliessa". Työstä poisjääminen edellyttäisi kuitenkin säällisen korvauksen saamista (n. 300 e) ja sitä, että vapaan voisi pitää osa-aikaisesti tai joustavien työaikojen puitteissa.

Eduskunnassa on juuri hyväksytty työsopimuslain muutos, jonka mukaan työnantajan tulee järjestää työntekijälle työstä vapaata, jotta tämä voisi huolehtia hoitoa tarvitsevasta omaisestaan. Kyseessä on palkaton vapaa, jonka jälkeen työntekijä voi palata entiseen työhönsä. Uutta lakia laadittaessa on esitetty uhkakuvia esimerkiksi että hoivavapaa jarruttaisi työurien pidentämistä.

Hoivavapaan voi kuitenkin nähdä mahdollisuutena ja hengähdystaukona, joka parhaimmillaan tuo helpotusta työssäkäyvien hoivaajien arkeen. Näin voidaan ehkäistä loppuun palamista ja kevennetyillä työjärjestelyillä tukea työhön paluuta. Uusi laki on hyvä askel tähän suuntaan, joskin vapaan korvaamattomuus voi rajoittaa sen käyttöä.

Tutkijakollegani Marta Szebehely on kertonut ruotsalaisesta käytännöstä, jonka mukaan työssäkäyvät voivat olla työstä pois omaisen tai läheisen vakavan sairastumisen vuoksi ja saada sairausvakuutustyyppisen korvauksen. Vapaata on käytetty hyvin maltillisesti. Se on osoittautunut hyväksi keinoksi, jonka avulla työntekijät voivat pitää hoivavapaata tai jatkaa työssäkäyntiä lyhennetyn tai kevennetyn työn turvin ja palata töihin vapaan tarpeen päätyttyä. Tällaisia käytäntöjä voisi kehittää meilläkin.

Ilman tällaisia järjestelyitä omais- ja läheishoivaan voi liittyä iso riski hakeutua ennenaikaisesti työstä pois. Tässä keski-iän vaiheessa ihmiset usein punnitsevat elämänarvojen järjestystä uudelleen ja pyrkivät kohtuullistamaan työn ja muun elämän yhteensovittamisen vaatimuksia.

Jotta ihmiset olisivat valmiita pidentämään työuria, työssäkäyvien hyvinvointiin tulee aidosti panostaa eri elämänvaiheissa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen koskee myös keski-ikäisiä työssäkäyviä, mihin työpaikoilla kannattaa väestön ikääntymisen myötä varautua jo nyt.    

Kaisa Kauppinen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija.

Unelmatyössä

Uusi työpäivä edessä - miltä tuntuu? Onko olo innostunut? Alistunut? Stressaantunut? Oletko unelmatyöpaikassasi vai väännätkö loputonta pakkopullaa?

Työterveyslaitos kutsuu työyhteisöt, työntekijät ja esimiehet kertomaan, millainen on unelmien työpaikka. Millaisista asioista unelmatyöpaikka rakentuu ja mitä kukin meistä voi tehdä, jotta omasta työpaikasta tulisi sellainen? Mikä saa innostumaan ja jaksamaan työssä?

Moni hymähtää vinosti ajatukselle unelmatyöpaikasta, erityisesti nyt kun jatkuvasti toitotetaan tuottavuutta, tehokkuutta ja pitempiä työuria. Olemme nähneet esimerkkejä siitä, miten kapeakatseisesti läpirunnottu tuottavuus kiristää työtahdin äärimmilleen ja vie viimeisenkin tekemisen ilon. Mutta kyllä tuottavuuden ja unelmat voi yhdistää. Fiksu tuottavuuden kehittäjä innostaa ihmiset mukaan toteuttamaan yhteisiä tavoitteita, jotka kukin voi kokea omikseen.

Unelmatyöpaikka on mahdollinen, ja meistä jokainen voi osallistua sellaisen luomiseen. Tähän mennessä saamamme palautteen perusteella ihmisten toiveet ovat aika maanläheisiä: unelmatyöpaikassa oma tehtävä on selkeä ja oman käden jälki näkyy, jokaisen työtä arvostetaan, työkaverit luottavat toisiinsa, esimies toimii fiksusti, työaikoihin ja työtahtiin voi vaikuttaa, työtilat ovat asianmukaiset. Ihmiset haluavat tehdä mielekästä, turvallista ja omien voimavarojensa mukaista työtä.

Kun kysyin vuoden alkajaisiksi omalta henkilöstöltämme, miten voisimme toimia entistä paremmin, kävi ilmi, että monia unelmatyöpaikan rakennusaineita löytyy korvien välistä. Ei ryvetä ongelmissa vaan etsitään niihin ratkaisut. Opetellaan tuntemaan toisemme paremmin. Lähdetään rohkeasti selvittämään uusia mahdollisuuksia toimia asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Ei vaadita mahdottomia itseltämme eikä toisiltamme.

Unelmatyöpaikka ei synny yksittäisistä tempuista, keppijumpasta tai teemapäivistä, vaikka sellaisetkin hetkellisesti piristävät. Tärkeintä on se, että työn arki sujuu.

Itse unelmoin työstä, jossa (yli kuusikymppisenäkin) voin olla utelias ja innostunut, jossa voin kokea olevani tarpeellinen ja jolla on merkitystä; työstä, jossa on ripaus intohimoa.

Jos työpaikallasi ei vielä puhuta unelmista, ole rohkeasti ensimmäinen, joka ottaa asian esille. Tutustu muiden ajatuksiin ja ideoi omaa unelmatyöpaikkaasi osoitteessa www.ttl.fi/unelmatyopaikka.

Harri Vainio
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen pääjohtaja.

Teksti on julkaistu aiemmin osoitteessa klinikka.fi.

Hautomosta ideoita parempaan työelämään

Unelmahautomossa julkaistaan mielenkiintoisia keskustelunavauksia Työterveyslaitoksen tutkijoilta ja kehittäjiltä.Tarkoitus on pohtia uusia ja jalostaa vanhoja keinoja suomalaisten unelmatyöpaikkojen luomiseksi.

Olitpa Työterveyslaitoksen asiakas, yhteistyökumppani tai työpaikan toimija, olet tervetullut kommentoimaan ja kehittämään työelämää yhdessä kanssamme.