Luen kiinnostuneena tietoa siitä, kuinka on luonnollista ja aivoille edullista, että keskittynyttä tilaa seuraa hetken haaveilumoodi. Luovat ratkaisut kuulemma syntyvät tiukan keskittymisen ja haaveilun sarjojen tuloksena. Minulle selviää myös, miksi multitasking on aivojen fysiologian kannalta turmiollista, ja miten tärkeää on uni.
Pyrin opastamaan asiantuntijoita ja organisaatioita hallitsemaan, tai oikeastaan järjestämään, aikaansa paremmin (kts. www.ttl.fi/aikajarjestys). Perehdyn siksi aivojen toimintaan. Olen myös tutustunut erilaisiin ajanhallintaa edistäviin menetelmiin, joista toiset lupaavat uuden elämän avautumista niitä seuraaville. Ei sen vähempää.
Summa summarum, asioita pitäisi saada aikaan, jos priorisoi tekemisensä, järjestää keskittymisrauhan takaavaa aikaa, osaa delegoida ja sanoa ei. On yhtä tärkeää hallita mielen sisäisiä kuin ulkoisiakin häiriötekijöitä. Korvat täytyy sulkea somekanavien kuiskutukselta ja opetella tavoittelemaan kauempaa siintävää palkintoa. Muistin ulkoistaminen, eli kaiken mahdollisen ylös kirjoittaminen, luo mielenrauhaa ja parantaa keskittymistä.
Perehdyn siis keinoihin, joilla lisätä tunnetta ajan – ja samalla elämän – hallinnasta. Näin töissä. Kun pääsen kotiin, luovutan kaiken aikani ja autonomiani yksivuotiaalle, joka hallitsee valtakunnassaan (hurmaavan) hirmuvaltiaan ottein. Käännän selkäni ja hän kiipeää sinne minne ei pitäisi, tai avaa laatikon, josta käteen sattuu jotakin vaarallista. On oltava valppaana ja käytettävissä kaiken aikaa. Lapseni ei perusta työtä jaksottavasta Pomodoro-tekniikasta. Eikä hän ainakaan ymmärrä haaveilumoodin päälle. Tämä intensiivisyys yllätti ja joskus väsyttää lähes nelikymppisenä äidiksi tullutta. Apua, aivoni ylikuormittuvat kaikesta multitaskaamisesta kun unestakin joutuu tinkimään!
Yhtäkkiä huomaan soveltavani työstä tuttuja tekniikoita kotona. Priorisoin, en siis siivoa vaan tilanteen salliessa teen jotakin virkistävää. Mieluiten sellaista, joka kohottaa hetkeksi arkisen yläpuolelle ja sallii haaveilun. Delegoin tehtäviä (useimmiten toiselle vanhemmalle) ja tukeudun sosiaaliseen verkostoon (kiitos erityisesti mummi). Järjestän myös keskittymisen mahdollistavaa aikaa (menen leffaan).
Samalla taka-alalla mielessä pyörii erään ajanhallintaoppaan neuvo tavoitella zenin-kaltaista mielenkirkkautta (muistan hymähtäneeni tälle korkealentoisuudelle). Siis keskittyä vain siihen, mitä on parhaillaan tekemässä ja torjua ajatukset menneestä ja tulevasta. Näin muistaisimme jokaisen hetken, koska jokainen hetki olisi erityinen. Ja yhtäkkiä, katsoessani syöttötuolissa istuvaa sottasuuta, tämäkin ajatus resonoi.
Kirsi Yli-Kaitala
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana AikaJärjestys asiantuntijatyössä -tutkimushankkeessa. Hankkeessa kehitetään ratkaisuja asiantuntijatyöhön liittyviin ajankäytön haasteisiin.
Tavoittapa tämä kirjoitus hyvin tietotyöläisen arjen! Tuolla hankkeen linkin takana löytyy vielä lisää hyviä konkreettisia vinkkejä ja näkökulmia ajankäytön haasteisiin. Nämä ovat myös työyhteisön yhteisiä asioita ja tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä, jotta työajankäyttöä voi hallita.
VastaaPoistaKiitos kommentista, Virpi! AikaJärjestys-hankkeessa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna mm. verkko-opas, joka sisältää lisää ohjeita ajankäytön hallintaan asiantuntijatyössä. Ohjeet on suunnattu niin organisaatioille, esimiehille, työryhmille kuin asiantuntijoillekin. Näkökulmamme on (kuten sinäkin viittasit), että yhä monimutkaisemmaksi käyvässä työympäristössä ajanhallinta ei ole pelkästään yksilön asia, vaan koko organisaation vastuulla.
VastaaPoista