torstai 26. marraskuuta 2015

Työsuoriutumisen arviointi kasvuyrityksissä – kohti jatkuvaa palautetta

Perinteisesti suorituksen johtamiseen ja siihen liittyvään arviointiin liittyy työpaikoilla kerran tai pari kertaa vuodessa käytävät kehityskeskustelut. Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille -hankkeen tutkijana olen törmännyt kehityskeskustelujen kyseenalaistamiseen erityisesti ICT-alan kasvuyritysten yhteydessä. ”Rakas lapsi” eli kehari, keke tai kehku esitetään osana mennyttä maailmaa. Viime vuoden aikana myös osa suuryrityksistä on luopunut perinteisistä kehityskeskusteluista arviointityökaluna.


Tähän pohjautuen tuoreet kyselytuloksemme yllättivät, sillä tulokset osoittavat että suoriutumisen arviointi on yleisempää kasvu- kuin muissa yrityksissä. Kasvuyrityksissä työskentelevät ihmiset myös kokevat suorituksen arvioinnin vaikuttavan heidän työnsä sisältöön, urakehitykseen ja palkkaukseen useammin kuin muissa yrityksissä työskentelevät.

Haastattelemalla kasvuyritysten toimitusjohtajia, yrittäjiä tai henkilöstöjohtamisesta vastaavia henkilöitä sain tukea tulkinnalleni: kasvuyrityksissä suoriutumisen arviointia tapahtuu usein, mutta huomattavasti epämuodollisemmassa muodossa kuin kehityskeskustelujen avulla. Monet kertoivat siirtyneensä toistuvaan, epämuodolliseen palautteeseen ja pyrkimykseen pitää dialogia yllä jatkuvasti työntekijöiden sekä heidän mahdollisten esimiesten tai tiimipäälliköiden välillä.

Esimerkiksi projekteissa päivittäiset Kanban-taulun äärellä pidetyt pikapalaverit ohjaavat paitsi suoritusta myös suuntaavat osaamista. Uutta osaamisen suuntaa vaativiin olosuhteisiin siis reagoidaan heti eikä vasta kehityskeskustelujen yhteydessä. Onko sinulla kokemusta suoriutumisen arvioinnin tuunaamisesta omaan työhön ja omalle työpaikalle sopivammaksi?

Sara Lindström (Twitter: @va5ara)

Kirjoittaja syventyy henkilöstöjohtamiseen Työterveyslaitoksen Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen -hankkeessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti