Kymmenen pientä ilonaihetta

Kuva: Venla Räisänen.

CV:ni sen paljastaa. Olen ollut elämäni aikana kahdeksassa eri työssä. Olen myynyt kuumasinkittyjä nauloja, sekoittanut drinkkejä, toteuttanut viisivuotiaille luontosuunnitusta ja purkittanut tuhansia litroja puolihimmeätä maalia. Joskus tuntuu, että on ennenkuulumatonta, että joku on pitänyt jokaisesta työstään. Minä olen. Miksi?

1. Taksimatkat työpaikalle olivat kivoja, kun taksin ikkunasta näkyi aamu-usvaa ja kurkia puistossa.
2. Olin saanut perehdyttäjän, jolla oli samanlainen hiustyyli kuin minulla.
3. Asiakas tuoksui Laura Biagiottin Lauralta.
4. Sain Paha-Pekka-nimisen perintökasvin edelliseltä työntekijältä.
5. Kävelin metsäpolkuja pitkin - myös sadepäivinä tuli helposti liikuntaa.
6. Opin italiaa, hollantia, tanskaa ja elekieltä.
7. Keskustelimme asiantuntevasti kynsilakoista miespuolisen työkaverin kanssa.
8. Ensimmäisellä viikolla oli ohjattu taiji-tunti.
9. Laminointikoneen käyttö oli mykistävän hienoa.
10. Joka aamu käänsin Viivi ja Wagnerin työkaverilleni englanniksi.

Ehkä salaisuuteni onkin se, että yksikään syy, joka saa työn maistumaan kivalta ei mielestäni ole liian pieni. Sitä paitsi, mitä enemmän kiinnitämme huomiota positiivisiin asioihin, sitä enemmän alamme huomata niitä ympärillämme. Kokeile vaikka.

Venla Räisänen
Kirjoittaja on y-sukupolven kokovartaloinsinööri, joka ei maanantaisinkaan syö ihmisiä aamupalaksi.

Fw: Re: KIIRE!!! Pdf:ien päivittäminen

Neuvostoliitossa tehtiin vallankaappausyritys elokuussa 1991. Muistan lukeneeni, että pääministeri Esko Aho oli tuolloin reissunpäällä kotopuolessa ja yhteyttä häneen yritettiin hakulaitteella. Aikansa kovin tekniikka oli käytössä, mutta laitteen patteri oli uuvahtanut eikä Aho siis herännyt. Aamulla Kannuksen Kennedy lähti Helsinkiin ja kuuli vallankaappauksesta taksissa radiouutisista. Se oli erilaista aikaa monella tapaa.

Moinen on minulle melko tuntematonta, mutta olisi kiinnostavaa kokeilla sitä. Enkä puhu hallituksen tilojen piirittämisestä panssarivaunuin, vaan rajoitetusta tavoitettavuudesta. Tätä nykyä tällaisella alaportaan perusbörjelläkin on vehkeet, joiden avulla halutessaan saa pidettyä silmällä työsähköpostivirtaansa vaikka vaippaa vaihtaessaan. Onneksi en halua.

Kun postitulva tavoittaa, saattaa epätoivo iskeä.
Kuva: sxc.hu.

Postitulva tavoittaa konttorirotan kuitenkin viimeistään työmaalla. Onhan se hyvä väline, mutta joukkoon mahtuu monenlaista. Ainakin seuraavanlaisia posteja:

- Aina vaan paisuvat keskustelu- ja/tai kiistelyketjut. Posti menee useille ihmisille, joita se ei edes koske. Eritoten ylempi johto, voi raukkoja, on joidenkuiden "CC-tähtäimessä".
- Pitkiä keskusteluketjuja, joita et ole voinut seurata alusta asti. Palasin vastikään kahden viikon vapaalta ja yksi tällainen odotti minua. Uskalsin perehtyä siihen vasta toisena työpäivänä.
- KIIRE-alkuiset sähköpostit, joilla ei ole kiire.
- Posteja, joissa oletetaan, että kaikki muutkin asiat - kuten töiden tekeminen - tapahtuu yhtä nopeasti kuin sähköposti liikkuu, eli silmänräpäyksessä.
- Ynnä muut ja muut, jotka tähän eivät mahdu.

Sähköpostin äärellä tulee helposti sellainen olo, että tekee työnsä tehottomasti. Sain postin jo eilen, mutta vieläkään en ole asiaa hoitanut! Vielä pahempi tilanne kuitenkin on se, että posti ei toimi: silloin vasta avuton olo tuleekin. Yhtään voi tietää, mitä tapahtuu. Ties vaikka valtakin olisi kaapattu...

En ehkä halua palata 1990-luvun alun tekniikan maailmaan, mutta unelmoin siitä, että keksitään sähköposti 2.0, eli systeemi, joka ottaa järjestelmän hyvää puolet ja keksii parannuksia ongelmiin. Virta on saatava kuriin jotenkin. Jos siis vain joku tätä lukeva insinööri ehtisi paneutua asiaan, niin mieluusti ottaisin sellaisen koekäyttöön, kiitos.


Jussi Koivisto
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen verkkotoimittaja, joka hankki ensimmäisen sähköpostitilinsä välitunnilla natseja käsitelleen historian oppitunnin jälkeen joskus vuosituhannen lopulla.

Terveys on kovaa valuuttaa

Suurena science fictionin ystävänä ajattelin käyttää lajityypin työkaluja tämänkertaiseen pohdintaani. Todettakoon heti alkuun, etten suinkaan tarkoita sädepyssyjä ja avaruusseikkailuja. Hyvä tieteistarina kun ei ole vain toiselle planeetalle siirretty länkkäri. Alan pioneerin, Philip K. Dickin mukaan tärkeintä sci-fissä on kuvitteellinen maailma, joka eroaa omasta maailmastamme ainakin yhdellä merkittävällä käsitteellisellä tavalla. Tällaista kuviteltua "entä jos" -maailmaa voidaan sitten käyttää omamme peilinä. Tilanne vastaa hieman sitä tunnetta, kun maailmalla matkatessaan vihdoin tajuaa, että onkin olemassa monia tapoja tehdä asioita sen itselle tutun yhden lisäksi. Voi sitten tehdä vaikka currywurstia makkarakastikkeen sijaan. Toisaalta meillähän on nykyään vaikutekammoisille ja mielikuvituksettomille oma Peruutuspuoluekin, jonka johdolla toitotetaan miten ennen kaikki oli paremmin ja siksi muutos on aina pahasta. Mutta menkäämme me eteenpäin ja haudotaan nyt niitä unelmia.

Miltä maailma ja unelmatyöpaikat
näyttävät tulevaisuudessa?
Kuva: sxc.hu

Millainen voisi olla unelmatyöpaikka tulevaisuudessa? Mitä kenties onkaan työterveys tulevaisuudessa? Haasteellisinta on tässä tilanteessa valita mielenkiintoisin käsitteellinen ruuvi, jota lähteä vääntämään ääriasentoon. Työhän on karuimmilleen pelkistettynä vaihdon väline. Kuten historian oppitunnilta muistamme, omavaraistaloudesta päästyään pystyi perus-Pertti moninkertaistamaan ulottuvillaan olevan tuotteiden ja palvelujen valikoiman kun kaikkea ei tarvinnutkaan tehdä itse. Työ voidaan siis pelkistetysti ymmärtää toimintana, jonka voi vaihtaa erilaisiin hyödykkeisiin. Tuo toiminta voi jo nykyisellään olla niin monenlaisia asioita, joita ei aiemmin olisi osannut kuvitella, esim. "Tosi"-TV:ssä urpoilua, nettipokerin peluuta, lumilautailuvideoiden kuvaamista ja vaikka mitä, että siihen suuntaan ei oma mielikuvitukseni veny kovin pitkälle. Kekseliäs uuden työn pioneeri vaan osaa kapitalisoida harvinaisen harrastuksen tai tuoreen trendi-ilmiön. Kehitykselle tuskin on rajoja. Mutta, voisiko työn arvon mittarina käytetyn vaihdon välineen vaihtaa? Entä jos esimerkiksi terveys olisikin konkreettisesti valuuttaa?

Oletetaan lähtötilanne, jossa jokaisen terveys on yhtä kuin tietty saldo pisteitä. Pisteiden loppuessa loppuisi myös elämä. Insinöörien harmiksi sivuutetaan tässä tarinassa systeemin tekninen toteutus täysin. Syntyessään kukin saisi siis X määrän pisteitä. Täysi-ikäisyyteen asti jokainen sairaudesta toipuminen eli pisteiden menetys korvattaisiin vanhempien saldosta, mikä kannustaisi työikäisiä mm. syntyvyyden rajoittamiseen ja ahkeroimaan saldon pitämiseksi riittävällä tasolla. Tästä myös seuraisi, että ökyrikkaat olisivat käytännössä kuolemattomia ehtymättömin saldoin ja he kulkisivat hisseillä vain ylöspäin, koska ikkunasta hyppäämällä olisi nopeammin alhaalla ja murskaantunut kroppa korjaantuisi automaattisesti täyden tilin ansiosta. Toisaalta pienituloisimmat miettisivät jatkuvasti, karsiako tällä kertaa luuston kunnosta vai munuaisten toiminnasta, jotta pikku Priscilla pääsisi satubalettiin ja itse säilyisi vielä työkykyisenä. Monista köyhistä pariskunnista yksi olisi lastensa hyväksi sokea ja toinen kuuro. Oijoi. Nyt haudotaan kyllä enemmän painajaista kuin unelmaa. Tarkoitus olikin vain hahmotella näkymä vaihtoehtoisesta maailmasta.

Romaanin tavoittelun sijaan voimmekin palata siihen miten hyvin kuvailemani visio, kaikessa äärimmäisyydessään, peilaa tämän hetken todellisuutta. Esimerkiksi oma isäni investoi omasta terveydestään urallaan suuren osan työn tekemiseen tarkasti, ajallaan ja yleensäkin niin, että hän voisi ottaa työn jäljestä vastuun kuin mies. Investoinnin suuruutta voidaan mitata esimerkiksi sillä, etten voi mennä hänen kanssaan enää uimaan tai oikeastaan harrastaa mitään muutakaan itselleni niin rakasta liikuntaa. Ei onnistu häneltä enää olkapäät tohjona taistelusukeltajaoppien havainnollistaminen. Eli jossain määrin on terveys valuuttaa jo tänäkin päivänä. Jotkut kartuttavat huolellisesti korkoa siinä missä toiset eivät ehdi muuta kuin kuluttaa, hyödyttääkseen itseään tai läheisiään. Minunkin pitäisi oikeastaan vaan lopettaa tämä itsekäs vinkuminen, sillä lapsena sain jo kaiken mihin isän saldosta riitti. Nauttikoon hän lopuista pisteistä parhaaksi katsomallaan tavalla.


Jani Ruotsalainen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, jonka välillä onnistuu pitää jalat maassa, vaikka ajatukset lentävätkin.