keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Nolla tapaturmaa, nolla kiusaamista, nolla ammattitautia työpaikalla

Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jonka tavoitteena on työturvallisuuden jatkuva parantaminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Foorumin toiminta on julkisuudessa profiloitunut työtapaturmien vastaiseen työhön, mutta kokonaisuus on paljon laajempi. Verkoston tavoitteena on Suomen, ja miksei maailmankin, terveimmät ja turvallisimmat työpaikat.

Tähän tavoitteeseen päästään vain nolla-tavoitteen ymmärtämisellä kokonaisvaltaisena toimintana, joka tähtää aina vain parempaan ja kunnianhimoisempaan lopputulokseen. Kokonaisuuden osia ovat tapaturmien lisäksi mm. ammattitaudit, työuupumus, työntekijöihin kohdistuva väkivallan uhka tai häirintä sekä esimiesten ja työntekijöiden työturvallisuusosaaminen.


Toive kokonaisvaltaisemman kuvan paremmasta esilletuonnista tuli suoraan foorumin jäseniltä, sillä useilla työpaikoilla suoranaisia tapaturmia suuremmat riskit löytyvätkin muista tekijöistä. Usein ensimmäisenä keskitytään työtapaturmien vähentämiseen, jonka jälkeen aiemmin pienempinä pidetyt riskit nousevat vuorostaan esille. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että hyvin pieniksi tai jopa nollaan saadut tapaturmaluvut eivät pysy alhaalla ilman hyvän työn ja toiminnan jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä. Kokonaisvaltainen nolla-tavoite ottaa huomioon työpaikkojen erilaiset tarpeet ja antaa jokaiselle mahdollisuuden keskittyä omalta kannaltaan oleellisiin asioihin.

Nolla tapaturmaa -foorumin toiminnan ydin on juuri verkostossa itsessään. Yli kolmen sadan työpaikan verkostosta löytyy aina joku henkilö, joka on ollut samanlaisen haasteen edessä. Verkoston jäsenet ovat foorumin suurin voimavara ja tietovaranto. Foorumissa on myös laajaa sisällöntuotantoa, jossa hyödynnetään koko Työterveyslaitoksen osaamista.

Juuri nyt ollaan uudistamassa foorumin verkkopalvelua. Uusi Nollis-verkostopalvelu tuo entistä paremmat palvelut jäsenistölle, mm. uudistetun sisällöntuotannon ja jäsenten oma-sivun kautta. Työterveyslaitoksen Nollis-tiimi odottaa innolla uuden palvelun käyttöönottoa, sillä se tuo aivan uusia mahdollisuuksia kehittää foorumin toimintaan ja parantaa verkottumista.

Nolla tapaturmaa -foorumi on tarkoitettu kaikille suomalaisille työpaikoille. Foorumin jäsentyöpaikat ovat ovat tiensä alkutaipaleella tai työturvallisuudessa maailman huipulla olevia. Ne ovat pieniä ja suuria toimijoita sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.

Joskus kuulee, että liitymme, kunhan saamme oman työturvallisuustilanteemme parempaan kuntoon. Näinkin voi tehdä, mutta totuus on, että nopeimmat hyödyt saavat työpaikat, jotka ovat vasta nolla-tavoitteensa alkutaipaleella. Tällöin myös potentiaalinen taloudellinen hyöty, joka saadaan ottamalla käyttöön foorumin hyväksi todettuja käytäntöjä, on suurin.

Foorumin merkitystä tapaturmien vähentämisessä on seurattu tilastollisesti. Vuosina 2008–2012 jäsentyöpaikkojen keskimääräinen työpaikkatapaturmien taajuus laski 46 %, kun samaan aikaan koko Suomessa lasku oli 7 %. Verkoston erityisen hienona piirteenä on kaikkien jäsenten yhdenvertaisuus ja halu auttaa muita. Työturvallisuus ja työhyvinvointi ei ole yrityssalaisuus. Tietoa halutaan jakaa kaikille.

Tommi Alanko

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen Nolla Tapaturmaa -foorumin johtaja.

Lisää aiheesta:
Nolla tapaturmaa -foorumin verkkosivut
Tule tekemään työhyvinvoivaa Suomea! (Nolla Tapaturmaa –foorumin esite)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti