torstai 10. syyskuuta 2015

Puuttumisen vaikeudesta

”Ole rohkea, nosta asia esille, pyydä kiusaajaa lopettamaan!” Tähän sävyyn meitä neuvotaan puuttumaan työpaikalla tapahtuvaan kiusaamiseen. ”Voi h…tti, tämäkin vielä. Kiireen keskellä pitäisi valvoa työkaveria kuin salainen poliisi”, työntekijä saattaa ajatella. Mistä on kyse, kun työpaikoilla yritetään luoda puuttumisen kulttuuria?

Sopuisa työyhteisö -kyselyn mukaan lähes kaksi kolmasosaa työntekijöistä ei puutu, vaikka havaitsee työpaikalla kiusaamista. Haluamme pysyä ulkopuolisina ikävistä asioista. Huomaamme, mutta emme ole huomaavinamme. Ja samaan aikaa taivastelemme, että on se kumma, kun koulun pihalla ei saada kiusaamista kuriin. Ja mikseivät ne muut lapset auta sitä kiusattua? Lasten pitäisi kyetä siihen, mihin me täysikasvuisetkaan emme pysty.

Puuttumattomuus johtuu kyselyyn vastanneiden mukaan useimmiten siitä, että työkaverina ei tiedä miten puuttua. Tai ajattelee, että osapuolten pitäisi selvittää tilanne keskenään. Joskus puuttumisen ehkäisee pelko, että puuttuja joutuu itse epäasiallisen kohtelun kohteeksi. Vielä hankalampaa on, kun työkaverit ajattelevat, että tilanteelle ei voi mitään – kiusaaja kun nyt on semmoinen persoona kuin on. Eli nostetaan kädet pystyyn ja toivotaan hartaasti, ettei tilanne pahene entisestään.

Erilaiset persoonat työpaikalla ovat rikkaus, mutta persoonallisuutta ei saa käyttää sumuverhona huonolle tai epäasialliselle käytökselle. Olen kuullut monta tarinaa, joissa ihminen kertoo, ettei ikinä olisi uskonut etukäteen, että häntä voidaan kiusata työpaikalla. Ja ennen kaikkea miten lamaannuttavaa kiusaaminen on, kun se jatkuu pitkään. Kiusatusta tulee lopulta puolustuskyvytön. Mitä silloin teemme me muut?

Joskus kiusatulle voi olla ratkaisevan tärkeää, että joku toinen näkee ja ymmärtää hänen tilanteensa. Kiusattu on voinut alkaa epäillä omia havaintojaan ja joskus jopa mielenterveyttään, joten työkaverin pienilläkin rohkaisevilla sanoilla on väliä. Tukea voi osoittaa kahden kesken ja jopa kaikkien kuullen. Työpaikka on juuri sellainen ”koulunpiha”, joksi sen yhdessä teemme.

Susanna Kalavainen

Kirjoittaja on organisaatiokonsultti, joka on mukana Kohti sopuisaa työyhteisöä -hankkeessa (SOPUISA).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti