Kansallispiirteenä varovaisuus

Tarmo Torppari oli sopinut isännän kanssa, että heti kevätkylvöjen jälkeen Tarmo rakentaisi oman tuvan korpeen, tilan takamaille. Asialla oli kiire, sillä perheelle piti saada katto pään päälle ennen talvea ja pieni peltotilkkukin raivattua kiviseen metsään, jotta seuraavana kesänä saataisiin satoa. Tarmo luotti perimätietoon ja teki kaiken täsmälleen niin kuin oli isältään oppinut. Virheisiin ei ollut varaa, sillä epäonnistuminen tiesi perheelle kylmää ja nälkää, aitoa ja todellista hengenvaaraa. Oli vain yksi tilaisuus, ja Tarmon oli pakko käyttää se oikein.

Aikoinaan suomalaisessa korvessa virheet vaativat kovan hinnan. Luultavasti ne kaikkein uskaliaimmat kokeilijat eivät silloin monesta talvesta selvinneet – tai viimeistään heidän lapsensa saivat kärsiä, kun isä oli päättänyt pilotoida nauriiden kasvatusta maan pinnalla. Liekö virheiden välttelystä tullut niin keskeinen oppi suomalaiseen kulttuuriin juuri tästä syystä? Säännöt ja perinteet kun olivat niin pitkään ainoat henkivakuutuksemme.

Varovaisuutta ja perinteiden noudattamista voi pitää suorastaan kansallispiirteinämme, joista saa olla ylpeä siinä missä sitkeydestä ja sisustakin. Pitiväthän ne tämän kansan hengissä. Joskus kuitenkin käy mielessä, olisiko tämä riskien välttely jäänyt turhankin hallitsevaksi lähestymistavaksi tässä turvaverkkojen ja valistuksen nykymaailmassa. Voisiko olla niin, että virheiden pelko toimii nykyisin vähän turhankin tomerasti? Nyt meillä on talvella lämpimämmät asunnot kuin Välimerellä, ja lähikaupasta saa ruokaa biojätteeseen asti heitettäväksi. Ehkä sisäistä varovaisuuden ääntä voisi tietoisesti joskus kyseenalaistaa?

Ideoista varsinaisestihan ei tällä kansalla ole pulaa – katsotaan vaikka satunnaisen lehden mielipidepalstaa, jolta löytyy paljon hyviä ehdotuksia siitä, kuinka asiat pitäisi hoitaa. Se on vain se idean ja toteutuksen väli, johon paniikki iskee, kun ikiaikainen opetus nostaa päätään ja estää reippaan kokeilun ja muutosten tekemisen.

Mitä tähän lääkkeeksi? Yksi keino voisi olla tietoinen itsensä siedättäminen virheille: tekevälle sattuu eikä siihen (enää!) kuole. Myös työpaikka voi tietoisesti opetella pilotoimaan rohkeasti ja sietämään kokeiluista mahdollisesti syntyneitä mokia – ihan oikeasti kehumaan virheiden tekijää reippaasta yrittämisestä ja riskien ottamisesta. Siitä voi syntyä jotain ihan uutta!

Laura Honkaniemi

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen psykologi, joka tykkää riippumatoista ja klapien pilkkomisesta.