maanantai 18. marraskuuta 2013

Kenenkään ei pitäisi kärsiä yksin

Samaan aikaan, kun omassa työyhteisössäni käytiin yt-neuvotteluja, viimeistelin kirjaa siitä, miten ihmiset ovat kokeneet työelämässä vastaan tulleet muutostilanteet ja millaisin keinoin he ovat selviytyneet niistä. Aineistona oli 48 kirjoituspyyntövastausta, mikä johdatti minut käyttämään käsitettä työelämäntarina.

Olen tutkinut irtisanomistilanteita aiemminkin, mutta siitä huolimatta tarina-aineiston analysointi oli rankin kohtaamani työtehtävä. Tuntui, etten saisi kirjoitettua siitä riittävän osuvasti, arvostavasti, oikeudenmukaisesti, rehellisesti ja eteenpäin rakentaen. Kirjoituksissa oli jotain, mikä sai minut tutkijana neuvottomaksi. Viimein ymmärsin, mistä oli kyse.

Kyse oli kärsimyksestä. Kirjoituksissa ei juurikaan käytetty sanaa kärsimys, mutta niissä kerrottiin siitä paljon. Myös kirjoitusten lukeminen aiheutti minulle kärsimystä. Luin ja itkin. Itkin ja kirjoitin. Lopulta aloin kirjoittaa myös kärsimyksestä.

Kärsimys ja paha ovat sanoja, joita ei ole tapana käyttää työhön liittyvissä tilanteissa. Ne puuttuvat työelämän sanastosta. Eivät niistä puhu työelämäntutkijatkaan.

Kuitenkin kärsimys ja paha ovat vahvasti läsnä työelämässä. Työssä ja työpaikoilla tapahtuu asioita, jotka tuntuvat pahalta ja aiheuttavat kärsimystä. Kirjoitusaineistossa sellaisia olivat erityisesti organisatoriset muutokset, joihin usein sisältyi henkilöstövähennyksiä. Ne olivat kasvotonta, rakenteellista pahaa. Kärsimystä, jota kukaan ei aiheuttanut toiselle tarkoituksella.

Se rakenteellinen paha hajotti työelämäntarinoissa työyhteisöjä ja aiheutti kaaosta. Ihmiset kertoivat, miten he muutoksista selviytyäkseen ja työntekoa tehokkaasti jatkaakseen olivat ”joutuneet kovettamaan sydämensä” ja ”vetäytymään kuoreensa”, yksinäisyyteen. Toisten kärsimyksen oli koettu vaarantavan oman selviytymisen ja työtehon.

Me tunnemme nyt sen saman kärsimyksen. Se on leijunut hiljaisena vaikenemisena käytävillämme. Sen on voinut nähdä työkaverin kasvoilta. Mietimme, miten sen kanssa pitäisi elää ja mitä sille voi tehdä. Pitäisikö vain vetää huoneen ovi kiinni ja yrittää keskittyä omaan työhön?

Kirjoituspyyntöaineisto opetti minulle yhden olennaisen asian työelämän kärsimyksestä. Jos kärsimystä ei jaeta työyhteisön jäsenten kesken, se kääntyy ihmisen sisään. Yksinäinen kärsimys on ehkä pahinta, mitä ihminen voi kokea. Pitkään kestettyään se voi muuntua sairaudeksi.

Juuri tästä samasta syystä minusta tuntui pahemmalta lukea työelämäntarinoita kuin haastatella ihmisiä heidän työpaikoillaan irtisanomistilanteissa. Jälkimmäisessä on kyse kohtaamisesta ja jakamisesta. Haastattelijana saatan keskustella ihmisten kanssa. Sen sijaan kirjoituspyyntövastaukset ovat yksinäinen puheenvuoro kärsivältä ihmiseltä, ja minä tutkijana luen niitä niin ikään yksin. Yksinäinen kärsimys tiivistyy ilmassa ja jää siihen leijumaan.

Jotta työelämän muutostilanteista selvitään, on hyvä ymmärtää, että ihmisten pärjääminen on toisten ihmisten käsissä. Vaikka rakenteellinen paha, kuten kasvoton organisaatiomuutos, aiheuttaisikin ihmistä tukevan yhteisön hajoamisen, yksinäinen ahdistus syntyy vain, jos toinen ihminen kovettaa sydämensä toisen kärsimyksen edessä.

Anu Järvensivu

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Työterveyslaitoksessa.


  • Minkälaisia ajatuksia tai kokemuksia sinulla on työelämän muutostilanteista? Kerro viestissä alla tai jaa laajemmin blogitekstinä Unelmahautomossa. Lähetä tekstisi os. kaisa.into(at)ttl.fi. 


1 kommentti:

  1. Kokeneena kouluttajana ja konsulttina olen ollut tukemassa yksilöitä ja yhteisöjä moninaisissa muutostilanteissa. Nyt, kun olen itse yksi irtisanotuista, vasta ymmärrän jotain väkivaltaiseksi koetun muutoksen tuottamasta kärsimyksestä. Mitä voi tarkoittaa erottaminen itselle merkityksellisestä työstä, työn sisällöstä ja asiakassuhteista. Erottaminen arvokkaista työtovereista ja suhteista, joissa on vahvistettu ammatillista identitettiä ja osaamista, koettu työniloa ja käsitelty myös työhön liittyviä pettymyksiä. Erottaminen työyhteisöstä, joka on hyvinkin erilaisistä ihmisistä merkitykselliseksi muodostunut yhteisö, jossa on jaettu elämään kuuluvia iloja ja suruja.
    Anu Järvensivu kirjoittaa työelämästä sekä tällä hetkellä siihen varsin isona osana liittyvistä organisaatiomuutoksista ja irtisanomisista osuvasti, arvostavasti ja rehellisesti.

    VastaaPoista