keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Mitä yhteistä on Suomen vaeltavilla ammattilaisilla ja Brasilian köyhillä kotiäideillä?

Vietin neljä kuukautta Brasiliassa, suuressa ihanien ihmisten ja upean luonnon maassa. Eräässä brasilialaisessa kaupungissa  on yksi maailman suurimmista korutuotannon keskuksista. Monimutkaisessa virallisten ja epävirallisten yritysten verkostossa työvaiheita, kuten kokoamista, juottamista ja päällystämistä, on ulkoistettu kodeissa tehtäviksi. Työnantaja, eli kenties alihankkijan alihankkijan alihankkija, toimittaa raaka-aineet työntekijälle kotiin. Työntekijä valmistaa tuotteet määräaikaan mennessä ja saa niistä rahallisen korvauksen.

Varsinkin naiset, eli kotiäidit, tuottavat osavalmisteita kodeissaan informaalisti eli epävirallisesti. Rahaa tulee välittömään elämiseen, mutta ilman sosiaaliturvaa, palkallista lomaa tai muitakaan palkkasuhteen etuja. Koruja myydään kansainvälisille muotiketjuille, missä hintakilpailu Kiinan korutuotannon kanssa on kovaa. Paikallisilla markkinoilla myös kuluttajat voivat ryhtyä jälleenmyyjäyrittäjiksi.


Yllä kuvattu on epävirallisen työn yksi globaali ilmentymä. Se on merkittävä köyhien ihmisten tulonlähde kehittyvissä maissa. Kodeissa tehtävä epävirallinen työ on yleisintä, katukaupustelu näkyvintä. Ulkoistettu epävirallinen työ vähentää yritysten kustannuksia, lisää joustavuutta ja kasvattaa omistajien voittoa - ja se voi olla missä tahansa myös vapaaehtoista.

Epävirallisen työn mahdollisuus sisältyy myös joukkoistamiseen tai alustatalouteen, joka yleistyy kovaa vauhtia Suomessa ja Euroopassa. Sosiaaliset suhteet ja verkostot korostuvat, ja rajanveto työnteon ja harrastamisen välillä liudentuu. Osallistumisen motiivina voi rahan sijasta olla mukava yhteisö tai halu oppia. Nykyisessä tilanteessa, kun tuottavuuden kasvu ei enää aina paranna työllisyyttä, alusta- tai jakamistaloudesta toivotaan potkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Työterveyslaitos on mukana juuri käynnistyvässä alustatalouden työtä tutkivassa Smart Work in Platform Economy -hankkeessa.

Periaatteessa joukkoistaminen mahdollistaa sen, että työntekijä itse valitsee työn tekemisen ajan, paikan ja sisällön. Brasilian kotiäitien tilanne on toinen. Se kietoutuu yhteen köyhyyden ja heikon koulutuksen kanssa. Parempia ansainnan vaihtoehtoja ei välttämättä ole, eikä työturvallisuutta tai oikeuksia osata vaatia.

Myös perheiden lapset ja nuoret osallistuvat korutuotantoon. Koulutyön kärsimisen ohella työhön liittyy riskejä, kuten altistumista vahvoille kemikaaleille, fyysisiä vaaroja ja huonoja työskentelyasentoja. Kyseisessä kaupungissa työsuojelututkijoiden koululaisille tekemän kyselyn mukaan yli 8000 lasta ja nuorta valmisti koulun ohella koruja keskimäärin 6,9 tuntia päivässä. Kemikaalit kuormittavat viemäriverkoston kautta luontoa, eikä epävirallinen tuotanto kerrytä verotuloja.

Me suomalaiset voimme ostaa halvalla kehittyvien maiden kodeissa valmistettuja koruja, tekstiilejä tai muita tuotteita. Ongelma on se, ettei meillä välttämättä ole tietoa, mitä halvan hinnan takana on. Kuka suunnittelee globaaleja tuotantojärjestelmiä, kuka kantaa vastuuta? Mikäli Suomi polarisoituu, epävirallisen työn haittapuolet voivat yleistyä meilläkin.

Kaupungissa on tehty työtä lapsityövoiman vähentämiseksi, mutta on huomattu, että julkisten tahojen toimenpiteet eivät riitä. Kaupungissa onkin suunniteltu kehittämishanketta koruteollisuuden yritysten kanssa, jossa ”alhaalta ylös” kehitettäisiin nykyistä kestävämpiä tuotantokonsepteja. Kokeilussa olisi samoja kehittämisperiaatteita kuin Työterveyslaitoksen muutospajoissa.

Laura Seppänen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija. Hänen elämästään ja työskentelystään Brasiliassa syystalvella 2015-2016 voit lukea lisää täältä: www.laurabrasiliassa.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti