tiistai 24. kesäkuuta 2014

Etätyö haastaa johtamisen ja yhteisöllisyyden

Vuoden 2012 Työ ja terveys -tutkimuksen mukaan monessa paikassa tai liikkuvasti työskentelee jo lähes puolet palkansaajista. Etätyötä tekevät erityisesti ylemmät toimihenkilöt, asiantuntijat sekä valtiosektorilla työskentelevät.

Mahdollisuudet tehdä työtä oman työpaikan ulkopuolella ovat lisääntymässä monesta syystä. Työtä tehdään yhä useammin erilaisissa projekteissa ja verkostoissa, joissa toimiminen edellyttää paitsi toimivia tieto- ja viestintäyhteyksiä, myös lisääntyvää liikkumista paikasta toiseen. Samalla työn riippumattomuus ajasta ja paikasta lisääntyy, niin hyvässä kuin pahassa.

Työn siirtyminen pois perinteiseltä työpaikalta, esimiehen valvovan silmän alta ja työtovereiden läheisyydestä, asettaa uusia vaatimuksia johtamiselle. Johtamisen kulmakiveksi nousee silloin luottamus. Esimiehen on luotettava siihen, että työt tulevat tehdyksi myös muualla kuin työpaikalla. Etätyöhön on luotu organisaatiokohtaisia valvontakäytäntöjä, joissa on tehty ylilyöntejä molempiin suuntiin. Joillakin työpaikoilla etätyöpäivän aikaansaannokset tulee ilmoittaa kirjallisesti, kun taas toisissa raportointivelvoitetta ei ole ollenkaan.

Etätyössä keskeisin johtamisen väline on kuitenkin työntekijän kyky johtaa itseään. Andrew Bryantin ja Ana Kazanin mukaan itsensä johtaminen kukoistaa silloin, kun organisaatiossa on avoin kulttuuri ja ns. valtuuttava johtamistyyli, jossa työntekijän valtaa, vapauksia, vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia lisätään tietoisesti ja työntekijän omasta halusta lähtien.

Itsensä johtaminen edellyttää kurinalaisuutta, mutta tarjoaa samalla myös vapautta. Itse arvostan kotona tapahtuvan etätyön tarjoamaa mahdollisuutta rauhoittua lukemiseen, kirjoittamiseen ja ajattelemiseen, joita ilman luovaa työtä on mahdoton tehdä. Olen oppinut tekemään työtä vaihtuvissa paikoissa – toimiston ja kodin lisäksi erityisesti erilaisissa liikennevälineissä tehtävä työ on tullut vuosien varrella hyvin tutuksi. (Itse asiassa kirjoittelen tätä blogikirjoitusta Göteborgissa, jossa olen konferenssimatkalla.) Lisäksi projekteja suunnitellaan yhä useammin yhteistyökumppanien ja asiakkaiden tiloissa tai kahviloissa.

Yhteenkuuluvuuden tunne ja hyväksytyksi tuleminen ovat perustarpeita, joiden tyydyttyminen työssä edesauttaa hyvinvointia. Johtajien ja esimiesten on tästä syystä huolehdittava, että työntekijöillä on edelleen myös epämuodollista yhteistä tekemistä sekä tilaisuuksia arkipäiväisiin käytäväkeskusteluihin, vaikka etätyötä tehtäisiinkin paljon. Meneillään olevassa Rajoja rikkova työ -tutkimuksessamme on noussut esille, että sekä yhteisöllisyyden että kasvokkain tapahtuvien tapaamisten merkitys on edelleen suuri, jotta työstä tulee sujuvaa. Etätyössä virtuaaliset kommunikaatiovälineet voivat olla tässä apuna.

Minna Janhonen (Twitter: @minnajanhonen)

Lähde: Andrew Bryant and Ana Kazan (2013): Self leadership. How to become a more successful, efficient, and effective leader from the inside out. McGrawHill, USA.

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.


***********************

Microsoft ja Työterveyslaitos kumppaneineen järjestävät Kansallisen etätyöpäivän torstaina 18.9.2014. Etätyöpäivän suosio on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime vuonna 23 982 suomalaista ja 714 organisaatiota osallistui kampanjaan. Tänä vuonna etätyöpäivän teemana on Työn uusi johtajuus. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa etätyöpäivä.fi!


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Rattaat pyörivät

Ratas pyörähtää, saa toisen rattaan liikkeelle, kolmas ratas nytkähtää, neljäs, viides. Koneisto käynnissä, vauhti kiihtyy. Suunta selvillä. Edetään hallitusti.

Kuuluu pamaus. Kakkosratas halkeaa, kolmannen vauhti hiipuu. Neljäs ja viides yhä vauhdissa, mutta ne erkanevat muista. Ykkönen jatkaa määränpäätä kohden, yksin. Kakkonen pois pelistä. Muut omilla teillään, omissa tahdeissaan, omilla suunnillaan.



Mitä tekee mestari? Saadaanko kakkonen korjattua riittävän rivakasti tai vaihdettua uuteen, jotta koneisto ei hajoa? Vai kulkeeko ykkönen yksin perille määräaikaan ja pohtii, missä muut viipyvät? Jääkö kakkonen korjailemaan itse itseään? Huutaako apua? Entä kolmonen? Jääkö ihmettelemään hiipunutta vauhtia vai ottaako yhteyttä mestariin? Huomaako kukaan nelosen ja viitosen uutta suuntaa?

Ajaudutaanko liian pitkälle ennen kuin ehditään reagoida ja korjata tilanne? Kiristyykö aikaruuvi liikaa? Entä mestari? Onko hänellä riittävästi viisautta ottaa tilanne haltuun, jotta päästään ajoissa määränpäähän? Tietääkö mestari?

Minna Toivanen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ankeilijan loppuraportti: Työn tuunaaminen mahdollistaa pienet arjen oivallukset

Kesäloman kynnyksellä voi kokeilla työn tuunaamista jo siksi, että sen avulla voi saada potkua viimeiseen rutistukseen ennen lomalaitumille kirmaamista.

INSPI-hankkeen nimissä kokeilin tuunata työtäni kolmen viikon ajan. Tavoitteeni oli laittaa piste stressin aiheuttamalle ärtymykselle ja ohjata asennoitumista rennompaan ja myönteisempään suuntaan.

Ankeuden anatomiaa pohdittuani oivalsin, että tarvitsin ennen kaikkea kokemuksen työni hallinnasta, jonka taas oli lähdettävä itsestäni. Oli opeteltava keskittymään ympärillä vellovasta kaaoksesta huolimatta, tekemään töitä rauhassa asia kerrallaan sekä olemaan armollinen itselle, mikäli edellisissä ei aina onnistuisi. Näin säästyy voimia nauttia ilon ja onnistumisen hetkistä, mitä työni sisältää myös yllin kyllin. Käykö järkeen? Kyllä. Olisipa toteutus yhtä helppoa.

Aiottu muutos on helppo muistaa korkeintaan muutaman päivän ajan. Haaste onkin pitkäjänteisyydessä, joka on kestävän tapojen muuttamisen kivijalka. Kun arki vyöryy päälle ja sähköposti vaatii huomiota, on helpompaa tanssia tutuin askelmerkein kuin soveltaa uusia ajatusmalleja ja toimintatapoja. Ensimmäisellä viikolla innostanut keskittymisessä onnistuminen suli seuraavalla viikolla samanlaiseksi kohkaamiseksi kuin aina ennenkin.

Erilaista entiseen verrattuna oli kuitenkin se, että tiedostin käytökseni tilanteessa, ja olin kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Sen sijaan, että olisin heittänyt hienot tuunausideani yli laidan, koska ne eivät heti toteutuneet täydellisesti, lupasin itselleni jatkaa yrittämistä. Vaikka se ei nyt juuri sinä päivänä onnistunut, se onnistuu seuraavalla kerralla, kunhan vain muistan jatkaa yrittämistä. Vastuunotto omasta hyvinvoinnista on tavoittelun arvoista.

Muutoksen suunnittelu on tärkeää, ja mitä konkreettisempi agenda, sen parempi. Isomman muutoksen lisäksi voikin olla motivoivaa asettaa jokin arkisempi tavoite sen rinnalle. Itse olen yrittänyt hengittää syvään päivittäin. Samalla on tullut oivaltaneeksi, kuinka harvoin sitä onkaan tehnyt.

Tuliko ankeilijasta autuas? Kolme viikkoa on lyhyt aika todeta iso muutos, mutta siemen on kylvetty ja usko oraasta olemassa. On ollut hyödyllistä pysähtyä pohtimaan omia työtapojaan ja niiden vaikutusta omaan hyvinvointiin. Tietoinen muutos on työlästä, mutta pienetkin askeleet sitä kohti voimaannuttavat ja ruokkivat onnistumisen kokemusta. Opin sen, että mikäli töissä leipäännyttää, on hyvä pysähtyä miettimään, mitä voisin itse tehdä tilanteelle. Ja toimia.

Lotta Harju

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on kiinnostunut siitä, miten työntekijät voivat omalla toiminnallaan tehdä työstään innostavampaa ja ehkäistä työssä leipääntymistä.


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Maailma valmiiksi ennen juhannusta

Moni niitä pakertaa, vaan harva todella hallitsee. Mikä se on? Sehän on projekti, tuo työelämään jo itsestäänselvyytenä kuuluva rakenneosa.

Juhannuksen lähestyessä paikassa kuin paikassa työ ottaa loppukiriä. On deadlineja, päätöspalavereita, päällekkäisbuukkauksia – mitä kenelläkin.

Omakin kalenterini on pullistellut halkeamisen rajamailla maaliskuulta tähän päivään. Kesäkuun puolivälistä starttaava allakkatyhjiö tuntuu suorastaan oudolta. Mihin maailma yhtäkkiä pysähtyy? Hanke kuin hanke vetää henkeä heinäkuun ollakseen taas elokuussa energiaa täynnä. Jahka koettaa marraskuu, joulu ja paniikki. Onko tässä mitään tolkkua?

Vaikka projekteihin suunniteltu puolen vuoden tuntimäärä näyttäisi laskennallisesti kohtuulliselta, arki harvoin sujuu niin sulavasti. Monilla aloilla hommia tuntuu olevan liikaa, ja kiirehuiput kasaantuvat. Stressi ja väsymys tuottavat monenmoista harmia yksittäiselle työntekijälle, ja sairastuminen ja toipumiseen kuluva aika verottavat myös työnantajan tienestejä.

Kaikenlaisia projektinhallinnan käsikirjoja ja ohjeita on toki tarjolla. Prosesseja tuumitaan ja laaditaan kaavioita, joissa selvästi näkyy, miten projekti etenee kauniina janana alusta loppuun. Työntekijöitä neuvotaan käyttämään kalenteria oman ajankäytön suunnittelussa, ja projektien kick off -tilaisuuksissa pyritään sitouttamaan epelit yhteiseen hankkeeseen. Projektiryhmän kesken saatetaan myös sopia käytänteitä esimerkiksi sähköposteihin kuluvan ajan hallitsemiseen. Samassa suossa sotketaan silti.

Ehkä haaste onkin siinä, että herkästi irrotamme projektin abstraktioksi  – pois siitä kontekstista ja konkreettisesta toiminnasta juuri meidän työssämme. Uskomme kaiken olevan kiinni yksilöstä: hänen sitoutumisestaan, asenteestaan ja ajanhallintakyvystään. Sen sijaan voisimme porukalla pohtia, millaisia projektimme ovat nyt, mikä niissä on muuttunut parin vuoden aikana, keitä asiakkaamme ovat ja mihin suuntaan työelämän muutos haastaa toimintatapamme. Millaisia hankkeita priorisoimme? Millaiseen strategiaan ja konseptiin pyrimme? Tukevatko työajan- tai tuloksenseurantamme todella visiomme mukaista toimintaa?

Isoja kysymyksiä. Enkä ehdi niitä tässä nyt enempää pohtia… Kas, tiedättehän, pukkaa projektia näin kevään loppumetreillä!

Heli Heikkilä

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.