keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Tarkkaavaisuus on taitolaji

Tarkkaavaisuuden käytölle on nykyään tilaus: työelämä on täynnä kiirettä, muutoksia ja keskeytyksiä ja yksi keino niiden keskellä selviytymiseen ja jaksamiseen on huolenpito tarkkaavaisuudesta. Siinä on yhtäältä kysymys työtehtävien osaamisesta. Toisaalta kannattaa olla perillä tarkkaavaisuuden kuormitustekijöistä ja tarkkaavaisuutta heikentävistä muista tekijöitä kuten väsymys tai innostuksen puute vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyden seurauksena.

Työelämässä käytettävä tarkkaavaisuus riippuu työtehtävien osaamisesta. Kun työtehtävää vasta harjoitellaan, tarvitaan paljon tietoista tarkkaavaisuutta sen suhteen miten työtehtävän toteutus suunnitellaan ja työn kulkua valvotaan. Runsas tarkkaavaisuuden käyttö tuntuu henkisenä ponnisteluna – kokemuksena että on tietoisesti yritettävä pitää huomio uuden tehtävän suunnittelun ja toteutuksen keskeisissä asioissa. Työsuorituksen automatisoituessa tietoista tarkkaavaisuutta ja ponnistelua tarvitaan vähemmän ja työn kuormittavuus tuntuu pienemmältä.

Liiassa kiireessä, monissa muutoksissa ja toistuvien keskeytysten keskellä voi olla vaikeaa löytää tarpeeksi paljon hidasta harjoitusaikaa uuden työtavan oppimiselle. Odotettu tuottavuusloikka ei kuitenkaan onnistu ennen kuin uusi työtapa ehtii harjaantua automaattiseksi.

Aina ei tarvita eksperttitason osaamiseen liitettyä 10 000 harjoitustuntia, mutta koskaan ei riitä niin lyhyt harjoitusaika kuin mikä on käytettävissä esimerkiksi uuden tietokoneohjelman puolen päivän esittelyssä. Puolessa päivässä ehtii kuulla mitä pitäisi oppia, mutta puolessa päivässä ei voida saada sellaista harjoitusmäärää, että vanha taito poisopitaan ja uusi osaaminen automatisoituu.

Tarkkaavaisuus hyötyy hyvän osaamisen ohella sopivasta työmotivaatiosta ja myös riittävästä levosta ja muista sydän- ja aivoystävällisistä elämäntavoista. Ehkäpä tarkkaavaisuutta auttava työmotivaatio jopa vahvistuu, kun työyhteisö saa kokemuksia vaikuttamisen mahdollisuuksista pyrkiessään yhteisin tuumin vähentämään tarkkaavaisuutta kuormittavia keskeytyksiä ja monitehtävätilanteita.

Tarkkavaisuuden taitavaan käyttöön kuulu se, että työn olosuhteisiin ja toimintatapoihin puututaan yhdessä eikä huolenpito tarkkaavaisuuden hyvästä toiminnasta jää vain kunkin työntekijän oman harrastuksen varaan.

Pekka Kuikka

Kirjoittaja on neuropsykologian erikoispsykologi, joka työ- ja opiskelukyvyn kognitiivisten edellytysten käytännön arvioiden ohella on kiinnostunut kognitiivisen ergonomian kysymyksistä.

Lisää aiheesta:
Työstä ja tarkkaavaisuudesta -verkkokirja

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Nolla tapaturmaa, nolla kiusaamista, nolla ammattitautia työpaikalla

Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jonka tavoitteena on työturvallisuuden jatkuva parantaminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Foorumin toiminta on julkisuudessa profiloitunut työtapaturmien vastaiseen työhön, mutta kokonaisuus on paljon laajempi. Verkoston tavoitteena on Suomen, ja miksei maailmankin, terveimmät ja turvallisimmat työpaikat.

Tähän tavoitteeseen päästään vain nolla-tavoitteen ymmärtämisellä kokonaisvaltaisena toimintana, joka tähtää aina vain parempaan ja kunnianhimoisempaan lopputulokseen. Kokonaisuuden osia ovat tapaturmien lisäksi mm. ammattitaudit, työuupumus, työntekijöihin kohdistuva väkivallan uhka tai häirintä sekä esimiesten ja työntekijöiden työturvallisuusosaaminen.


Toive kokonaisvaltaisemman kuvan paremmasta esilletuonnista tuli suoraan foorumin jäseniltä, sillä useilla työpaikoilla suoranaisia tapaturmia suuremmat riskit löytyvätkin muista tekijöistä. Usein ensimmäisenä keskitytään työtapaturmien vähentämiseen, jonka jälkeen aiemmin pienempinä pidetyt riskit nousevat vuorostaan esille. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että hyvin pieniksi tai jopa nollaan saadut tapaturmaluvut eivät pysy alhaalla ilman hyvän työn ja toiminnan jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä. Kokonaisvaltainen nolla-tavoite ottaa huomioon työpaikkojen erilaiset tarpeet ja antaa jokaiselle mahdollisuuden keskittyä omalta kannaltaan oleellisiin asioihin.

Nolla tapaturmaa -foorumin toiminnan ydin on juuri verkostossa itsessään. Yli kolmen sadan työpaikan verkostosta löytyy aina joku henkilö, joka on ollut samanlaisen haasteen edessä. Verkoston jäsenet ovat foorumin suurin voimavara ja tietovaranto. Foorumissa on myös laajaa sisällöntuotantoa, jossa hyödynnetään koko Työterveyslaitoksen osaamista.

Juuri nyt ollaan uudistamassa foorumin verkkopalvelua. Uusi Nollis-verkostopalvelu tuo entistä paremmat palvelut jäsenistölle, mm. uudistetun sisällöntuotannon ja jäsenten oma-sivun kautta. Työterveyslaitoksen Nollis-tiimi odottaa innolla uuden palvelun käyttöönottoa, sillä se tuo aivan uusia mahdollisuuksia kehittää foorumin toimintaan ja parantaa verkottumista.

Nolla tapaturmaa -foorumi on tarkoitettu kaikille suomalaisille työpaikoille. Foorumin jäsentyöpaikat ovat ovat tiensä alkutaipaleella tai työturvallisuudessa maailman huipulla olevia. Ne ovat pieniä ja suuria toimijoita sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.

Joskus kuulee, että liitymme, kunhan saamme oman työturvallisuustilanteemme parempaan kuntoon. Näinkin voi tehdä, mutta totuus on, että nopeimmat hyödyt saavat työpaikat, jotka ovat vasta nolla-tavoitteensa alkutaipaleella. Tällöin myös potentiaalinen taloudellinen hyöty, joka saadaan ottamalla käyttöön foorumin hyväksi todettuja käytäntöjä, on suurin.

Foorumin merkitystä tapaturmien vähentämisessä on seurattu tilastollisesti. Vuosina 2008–2012 jäsentyöpaikkojen keskimääräinen työpaikkatapaturmien taajuus laski 46 %, kun samaan aikaan koko Suomessa lasku oli 7 %. Verkoston erityisen hienona piirteenä on kaikkien jäsenten yhdenvertaisuus ja halu auttaa muita. Työturvallisuus ja työhyvinvointi ei ole yrityssalaisuus. Tietoa halutaan jakaa kaikille.

Tommi Alanko

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen Nolla Tapaturmaa -foorumin johtaja.

Lisää aiheesta:
Nolla tapaturmaa -foorumin verkkosivut
Tule tekemään työhyvinvoivaa Suomea! (Nolla Tapaturmaa –foorumin esite)

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tulevasta ajasta

Uuden vuoden alkaessa kulttuurissamme on tapana katsoa tulevaan. Joku pyrkii näkemää sinne paloista metallia, joku toinen ummistaa silmänsä ja toivoo. Aikakone virittyy kohti toivottua tulevaisuutta.

Tutkimusmetodiksi tuosta ei taida olla. Satiiriin mieltynyt kollegani totesi joskus, että tulevaisuutta on hieman hankala empiirisin menetelmin tutkia. Vaikka ajatus hymyilyttääkin minua, kertoo se myös tutkijan haasteesta tulevaisuuden edessä. Jos silti haluaa tutkia tässä hetkessä tulevaa ja saada aikaan muutoksia tulevaisuudessa niin haasteen mittakaava alkaa kasvaa silmissä.


Tulevaisuus kiinnostaa myös Osmania*. Hän syntyi Saddamin hirmuhallinnon alaiseen Pohjois-Irakilaiseen Kurdi-alueen kaupunkiin 1986. Hän opiskeli sähköinsinööriksi Bagdadissa, tapasi tulevan vaimonsa ja he saivat lapsen. Töitä ei ollut ja kortteliin kantautuneet öiset ammuskelut rassasivat. Kurdituttavia uhkailtiin. Saddamin jälkeen jättämä Irak oli toistuvaa pelkoa ja jatkuvaa kamppailua köyhyydessä. Hän lähti Pohjois-Irakista loppukesällä 2015 matkalle kohti Eurooppaa. Osmanin elämän aikakellossa oli täynnä 29 vuotta ja 8 kuukautta ja 3 päivää, kun hän astui bussista ulos Tornion sohjoiselle järjestelykeskuksen pihalle marraskuussa.

Jos Osmanin vuodenvaihteeseen olisi kuulunut tulevaisuuden ennustamista, en olisi laittanut hänen asemassaan montaa latia tinojen ennustevoimalle. Sen sijaan katsoisin mennyttä ja faktoja. Katsoisin myös häntä ja meitä nyt. Katsoisin kulttuureja ja historiaa. Katsoisin myös asenteita, heidän ja meidän. Katsoisin pykäliä ja rajanvetoja. Katsoisin myös Eurooppaa, meidän taloutta ja työelämää. Tekisin niistä päätelmiä.

Silti elämä tämän hetken ja tulevan välissä tekee omat temppunsa. Kun vuoden päästä ollaan taas tämän ajallisen siirtymän hetkellä, niin voidaan todeta edesmennyttä amerikkalaista baseball-tähteä Yogi Berraa vapaasti kääntäen: ”Tulevaisuus ei tosiaankaan ollut sitä, mitä luultiin sen olevan”.
Toivotan valoisampaa ja eheämpää alkanutta vuotta erityisesti kaikille niille, joiden viime ajat ovat olleet vaikeat ja raskaat.

Ari Väänänen

Kirjoittaja toimii vanhempana tutkijana Työterveyslaitoksessa. Hän johtaa ja on mukana erilaisissa tutkimushankkeissa, jotka liittyvät työelämän ja työterveyden muutoksiin. Blogikirjoitus liittyy AikaJärjestys asiantuntijatyössä ja Osaamisen ja työn yhteensopivuus monikulttuurisilla työpaikoilla –hankkeisiin.

*Tekstin henkilö on kuvitteellinen. Vaikka Osman ei ole todellinen henkilö, hänen tarinassaan on yhtymäkohtia todellisuuteen.

torstai 7. tammikuuta 2016

Viisi vinkkiä sujuvaan projektijohtamiseen

Projektit ovat työelämän arkipäivää. Vuonna 2012 tehdyn kyselyn mukaan lähes kolmanneksella työssäkäyvistä työ koostui ainakin osin projekteista. Projektityö koskettaa näin ollen lähes miljoonaa ihmistä Suomessa.

Yhä useammin projekteissa kohtaavat ihmiset yli hallinnollisten yksiköiden ja organisaatiorajojen. Toiminnassa täytyy huomioida mm. erilaisia toimintatapoja ja riippuvuuksia muista aikataulusta. Sujuva projektityö onkin usean eri tekijän summa.


Miten siis selvitä projektityön kiemuroista monimutkaisessa toimintaympäristössä? Alla viisi vinkkiä, joiden avulla kysymystä voidaan lähestyä projektien johtamisen näkökulmasta:

1. Jokaisella on vastuu omasta työsuorituksestaan. Et ole lastentarhanopettaja, vaan projektipäällikkö, ja johdettavasi ovat asiantuntevia aikuisia. Keskustelkaa yhdessä siitä, miten työn etenemisestä ja mahdollisista pulmakohdista raportoidaan muille projektin jäsenille.

2. Huomioi erilaiset näkökulmat. Projektien jäsenten ammatilliset taustat, toimintatavat, taustaorganisaatiot ja kulttuurit saattavat olla hyvinkin erilaisia. Näkökulmien yhteensovittaminen ja yhteisestä päämäärän kirkastaminen ovat tärkeitä projektipäällikön tehtäviä.

3. Projektin aikana sattuu ja tapahtuu – kaikkea ette pysty mitenkään ennakoimaan. Pyrikin siihen, että opitte porukalla tunnistamaan hankkeidenne tyypillisiä pulmakohtia, sujumattomuuksia ja katkoksia. Missä vaiheessa esimerkiksi useimmiten rysähtää kiire päälle? Varaa myös aikaa näiden asioiden käsittelyyn projektitiimissä.

4. Pohtikaa porukalla, mistä pulmakohdat juontavat juurensahyväksyttävä/hedelmällinen vastaus ei ole ”noista muista, asiakkaasta, osaamattomista yhteistyökumppaneista”. Kannattaa sen sijaan zoomata yhteisiin toimintatapoihin. Vieläkö aikanaan kursseilla opitut projektityön käytännöt ovat näppäriä tämän päivän verkottuneessa ja usein jopa globaalissa projektiympäristössä? Olisiko päivitettävä ja kehitettävä omia toimintatapoja vai kenties pyrittävä tekemään prosessi läpinäkyvämmäksi myös asiakkaan suuntaan? Ehkä molempia.

5. Joskus on paikallaan pysähtyä projektien välillä tarkastelemaan ylipäätään kriittisemmin oman työyhteisön projektinhallinnan keinoja. Vastaavatko hallinnan keinot yhä projektien tarpeita? Monesti projektiarki näyttää aika erilaiselta kuin projektinhallinnan avuksi laaditut kuvaukset ja kaaviot. Teekin kurkkaus eri toimialojen projektikäytäntöihin. Millaisia projektit eri aloilla tänä päivänä ovat, kuka niissä häärii, millaisin aikataulunhallintakeinoin ja ennakko-odotuksin? Mitä voisitte oppia ja soveltaa omassa toiminnassanne?

Helpommin ehkä sanottu kuin tehty. Projektit jylläävät kiivaalla tempolla ja arki on tasapainoilua. Jos kuitenkin edeltävää vinkkilistaa lukiessasi koit pienen piston rinnassasi tai kutkutuksen aivonystyrässäsi, uskaltaudu nostamaan näkökulmasi yksittäisten projektien ad hoc -hallinnasta projektitoiminnan pitkäjänteisempään kehittämiseen. Lopulta se maksaa vaivan myös projektitasolla.

Tukea projektityöhön voit saada esimerkiksi tulevasta koulutuksestamme: Pontta ja potkua projektityöhön (11.2.2016).

Heli Heikkilä ja Minna Janhonen

Kirjoittajat ovat projektityön tutkijoita ja kehittäjiä.