keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

3 tapaa lisätä työhyvinvointia

Työhyvinvointi on kuin ilma. Usein sen tunnistaa vasta, kun se loppuu. Ei siis ihme, että moni työyhteisö havahtuu työhyvinvoinnin merkitykseen vasta ongelmien ilmaannuttua. Se on sääli, sillä moni asia olisi ennaltaehkäistävissä - kunhan olisi vain tietoa.

Tänä päivänä työhyvinvoinnista on onneksi saatavilla enemmän tutkimustietoa kuin koskaan. Jos menneisyydessä asiaa tutkittiinkin enemmän ongelmien ja epäkohtien kautta, on nykytutkimus varsinainen runsaudensarvi: tarjolla on laaja kirjo erilaisia näkökulmia työturvallisuudesta ja –terveydestä aina työyhteisön potentiaalin johtamiseen - kognitiivista ergonomiaa unohtamatta.


1. Hanki uutta tietoa

Omassa työssäni johtajana, journalistina ja organisaatiovalmentajana työhyvinvointia koskeva tieto on jo pitkään ollut elintärkeä työkalu. Kun sen yhdistää testattuihin käytänteisiin ja koulutuksen kautta hankittuihin taitoihin, on käsissä tehokas työkalupakki, jonka avulla selviää työn suuremmistakin myrskyistä.

Mistä uutta tutkimustietoa on saatavilla? Lukutoukka suuntaa kirjastoon ja selaa tutkimusreferaatit alan lehdistä. Joku jututtaa kollegaa tai surfaa netissä. Moni kuitenkin valittaa, ettei tiedonhankintaan enää työpäivien keskellä löydy aikaa. Mikä neuvoksi?

Hyvä tapa saada koottu katsaus oman toimialan uudesta tiedosta on osallistua seminaariin. Tuoreen tiedon lisäksi törmää todennäköisesti myös kollegoihin ja pääsee osaksi laajempaa keskustelua. Parhaassa tapauksessa oma ajattelu saa ilmaa ympärilleen ja jokin voi muuttua - ratkaisevasti.


2. Opiskele ihmisten johtamisen taitoja

Esimiestyön näkökulmasta työhyvinvointi ja ihmisten johtaminen ovat nousseet 2000-luvulla keskeiseen rooliin. YT-kierrosten, irtisanomisten ja muiden taantuman kerrannaisvaikutusten paineessa työn inhimillinen puoli on yhä kriittisempää, vaikka työpaikkoja tarkasteltaessa muulta näyttäisikin.

Mitä pidemmälle digitalisaatio etenee, sitä tärkeämmäksi tulee ihmisten tekemän työn rooli. Palvelu, vuorovaikutus ja luovuus ovat ihmisen valtteja koneita vastaan, siitä huolimatta että robotit jo naputtelevat journalistisia tekstejä.

Ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen on kuitenkin paras tae menestykseen. Kuten lukuisat tutkimukset osoittavat, ne organisaatiot, joissa erilaisuus on mielletty vahvuudeksi, menestyvät myös jatkossa.


3. Kehitä työkulttuuria

Kenties mielenkiintoisin ilmiö työhyvinvoinnin saralla on ennaltehkäisevä toimintakulttuuri. Organisaatiot, jotka suhtautuvat työntekijöihinsä intohimolla, haluavat myös tukea heidän hyvinvointiaan. Edelläkävijäfirmoissa onkin tällä hetkellä käynnissä joukko kokeiluja, joiden avulla etsitään työn ja vapaan tasapainoa ja tuetaan työssä jaksamista arjen tasolla.

Vanhemmuuden tuki, moni-ikäiset työyhteisöt ja vertaismentoroinnin käytänteet ovat näistä vain muutama esimerkki. Tulevaisuudessa yhä useampi tuunaa oman työnsä itselleen sopivaksi. Tuunaus mahdollistaa paitsi työn, myös sen ulkopuolisten asioiden tarkastelun arvojen näkökulmasta.

Työkulttuuri, jossa hyvinvointi on arvo sinänsä, tukee sekä yksilöitä että työyhteisöä kukoistamaan. Mitä kaikkea se voi käytännössä tarkoittaa, selviää ensi syksynä Työterveyspäivillä Tampereella 13.–14.9.2016.

Tervetuloa kuuntelemaan!


Maaretta Tukiainen

Kirjoittaja on tietokirjailija, muutosvalmentaja ja TV-juontaja, joka on kiinnostunut elinikäisestä oppimisesta, positiivisesta psykologiasta ja yhdessä luomisen voimasta. Kuluvana vuonna YLE TV1 on esittänyt hänen juontamansa asiaohjelmasarjan 8 myyttiä työstä. Tukiainen toimii juontajana Työterveyspäivillä 13.9.2016 Tampereella. 

Twitter @Maaretta, Instagram @maaru, www.maaretta.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti