perjantai 2. marraskuuta 2012

Mistä tulee mielikuva tylsästä yhdeksästä viiteen työstä?

Usein kuulee puhuttavan tylsästä yhdeksästä viiteen-työstä. Etenkin moni nuori haaveilee mielenkiintoisesta ja haastavasta työstä ja kammoksuu ajatusta säännöllisestä, joka päivä samaa uraa kulkevasta virkamiestyöstä. Myönnän, että itsekin ajattelin näin 40 vuotta sitten kun työelämäni oli vielä pääosin edessä. Tuolloin en voinut uneksiakaan siitä miten paljon huikeita kokemuksia oivalluksista, tiedon ja taitojen kasvusta, upeista työtovereista ja työmatkoista valtion virkamiehen elämään voi mahtua.

Päällepäin voi näyttää kaikkea muuta kuin unelmaolotilalta kun harmaaseen pukuun ja kravattiin sonnustautunut virkamies on aamulla seisemältä matkalla työpaikalleen. Tosiassa hän saattaa olla matkalla hyvin mielenkiintoiseen ja haastavaan tapaamiseen, jossa ratkotaan maailmanlaajuisestikin hupputason osaajien kanssa jotakin visaista ongelmaa.  Palaverissa saatetaan tehdä viimeisiä viilauksia tieteelliseen huippujulkaisuun toimitettavaan artikkeliin. Tai kyseessä voi olla palaveri, jossa tehdään strateginen linjaus, jolla organisaation kehitys saadaan kääntymään kohti uutta kukoistusta. Myös jokapäiväistä työtä helpottavien ratkaisujen löytäminen ja omaa asiantuntemusta vaativan tehtävän loppuunsaattaminen antaa suurta mieleihyvää. Itse asiassa kaikki työ voi olla hyvin palkitsevaa jos siinä pystyy toteuttamaan jotakin itselle tärkeää omasta mielestä hyvällä tavalla.

Moni vaativaa ja mielenkiintoista työtä tekevä henkilö on muodollisesti valtion virkamies tai yksityisen yrityksen toimihenkilö. Henkilön muodollisesta asemasta ei voi tehdä juuri mitään työn sisältöä koskevia johtopäätöksiä. Ei myöskään henkilön hierarkinen asema kerro työn sisällöstä. Mistä sitten johtuu että mielikuva harmaasta virkamiestyöstä elää vahvana?

Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että me ns. virkamiehet ja -naiset puhumme liian vähän työstämme lastemme ja ystäviemme kanssa. Voisimme nykyistä enemmän kertoa toisillemme työhömme liittyvistä mielenkiintoisista haasteista ja ratkaisuista. Tällainen puhe on vaikea laji, koska siinä helposti sorrutaan oman hännän nostamiseen. Siksipä useimmat meistä välttävät siinä määrin työasioista puhumista, että useimmilla meistä on hyvin hatara käsitys siitä mitä ystävämme ja jopa perheenjäsenemme tekevät päivisin.

Myytti tylsästä ”normaalista” työstä on sikäli tuhoisa, että se saa osan nuorista turhaan kammoamaan todellisuudessa mielenkiintoista ja kiehtovaa työelämää.


Guy Ahonen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen Tiedolla vaikuttamisen toiminta-alueen johtaja.

1 kommentti:

  1. Kiitos! Loistavia näkökulmia ja sanavalintoja tärkeästä aiheesta.

    Johtopäätöksesi pitää varmasti paikkaansa. Aloinkin miettimään, millä sanoilla seuraavan kerran vastaan, kun joku kysyy, mitä teen työkseni.

    Mietin myös, voisiko virkamiestyön harmaan mielikuvan syynä olla se, ettei edes virkamiesten keskuudessa ole aina kovin tyypillistä hehkuttaa työn mielenkiintoisuutta, saati sitten kertoa siitä muille. Ainakaan en itse ole havainnut tällaista. Olisipa hienoa, jos vaikka kehityskeskusteluissa vakiokeskusteluaiheena olisi työnmerkityksellisyyden kokeminen.

    VastaaPoista