Tunnistetaanko osaaminen vieraalla maaperällä?

Monien selvitysten mukaan maahanmuuttajien on vaikea edetä koulutustaan ja kykyjään vastaavaan työhön, minkä vuoksi osaamista jää hyödyntämättä suomalaisilla työpaikoilla. Osaamisen mittaaminen ja määrittely ovat kuitenkin vaikeita tehtäviä. Suomalaiset tutkinnot ovat vielä jollakin tapaa mitattavissa ja niiden taso määriteltävissä, mutta entä esimerkiksi Somaliassa suoritettu ”hoitajan” tutkinto, tai venäläisen sähköinsinöörin paperit? Jos tästä tutkinnon pätevyydestä ja tasosta päästään selvyyteen, on vielä paljon osaamista, taitoja ja ominaisuuksia, joita tutkintonimike ei kerro, mutta joita tarvitaan työelämässä.

Osaamisen määrittelyn vaikeutta voi tarkastella kääntämällä näkökulman toisin päin. Miten minun osaamiseni määriteltäisiin muualla maailmalla ja missä määrin osaamiseni olisi siirrettävissä? Jos muuttaisin Tanskaan, olisi minulla varmasti haasteita työnhaussa ja saannissa. En osaa kieltä, minulla ei ole maassa sosiaalisia verkostoja, mutta maa on minulle jossain määrin tuttu ja kulttuurisesti kohtuullisen lähellä. Työelämän säännöt ja toimintatavat ovat varsin samanlaisia, joskin kuulemma esimerkiksi kokouskäytännöissä ja aikatauluihin suhtautumisessa on havaittavissa eroja.

Jos määränpääni olisi kauempana ja kohde tuntemattomampi, suuntaisin esimerkiksi Algeriaan, olisin varmasti suurissa vaikeuksissa ja osaamiseni, niin formaali kuin epäformaalimpikin, koetuksella. Mihin mahtaisi maisterin tutkintoni ja tutkijan ammattitaitoni taipua tuossa vieraassa maassa, jonka kieltä en osaa, jonka systeemejä, tapoja ja ihmisiä en tunne. Miten osaamistani voitaisiin arvioida täysin vieraalla maaperällä? Sopiiko persoonallisuuteni ja taipumukseni sikäläiseen työelämään? Vaikuttaisin ehkä röyhkeältä, hieman vakavalta tuppisuulta.

Miten tämä skandinaavinen, vahvan tasa-arvoideologian omaksunut blondi, joka mielellään pukeutuu farkkuihin ja jonka tukka on usein sotkussa, asettuu suhteessa paikalliseen työntekijäideaaliin? Tuoksuisin vieraalta, elekieleni ja katseeni olisivat kenties outoja, asenteeni kiero ja kauhistuttava. Mitä kaikkea minun pitäisikään osata, jotta pärjäisin? Mistä minun pitäisi luopua vai vaatisinko minun hyväksymistä tällaisenaan. Mitä toivoisin?

Toivoisin, että minut nähtäisiin ohi tuon ulkoisen kuoren, että minuun ja osaamiseeni suhtauduttaisiin avoimen uteliaasti tuomitsematta erilaisuuttani. Toivoisin, että minulle annettaisiin mahdollisuus ja hieman tavallista enemmän aikaa oppia ja ymmärtää. Toivoisin, että minulle kerrottaisiin, jos toimin sopimattomasti, että minua ohjattaisiin ja neuvottaisiin. Toivoisin, että minua myös kuunneltaisiin ja yritettäisiin ymmärtää miksi en aina osaa olla miten pitäisi tai miten olisi suotavaa käyttäytyä. Toivoisin, että osaamiseni tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin ainakin osittain. Toivoisin, että voisimme yhdessä nauraa erilaisille tavoillemme, nauttia erilaisuudestamme ja luoda uutta osaamista. Minä vastaavasti yrittäisin ymmärtää ja omaksua tuota uutta vierasta kieltä, kulttuuria ja tapoja.

Millainen osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan suomalaisilla työpaikoilla? Keiden osaaminen jää hyödyntämättä ja miksi? Lähdemme avoimin mielin farkut jalassa selvittämään hiljattain käynnistyneessä tutkimushankkeessamme Osaamisen ja työn yhteensopivuus monikulttuuristuvilla työpaikoilla työssäkäyvien maahanmuuttajien työssä tarvittavaa osaamista, osaamisen tunnistamista ja osaamisen kehittämistarpeita 2010-luvun monikulttuuristuvassa Suomessa.

Minna Toivanen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Työsuojelurahaston rahoittamassa hankkeessa Osaamisen ja työn yhteensopivuus monikulttuuristuvilla työpaikoilla.