keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Yhdessä vai erikseen?

Koska olet viimeksi pysähtynyt miettimään työn tekemiseen liittyvää yhteisöllisyyttä?

Kenties työskentelet yksin, ympärilläsi tiimi tai muu työporukka. Monella ihmisellä on työpaikalla sellainen työkaveri, jonka kanssa on mukava tehdä töitä.


Sen sijaan harvassa paikassa hengittää sellainen yhteisöllisyys, josta kumpuaa hyvinvointia, uutta työtä synnyttäviä käytäntöjä, luovuutta tai työtä koossa pitäviä voimatekijöitä. Ihmiset, jotka työskentelevät yhteisöllisissä työtiloissa (coworking space) kokevat työnsä miljöön olevan yhteisöllistä. Tämä pätee sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Mitä yhteisöllisyys sitten on? Se on moniammatillista, löyhärajaista, muuttuvaa, osin verkkovälitteistä ja yhteisiin projekteihin sitoutuvaa. Yhteisöllisyyden kokemus rakentuu jaetuista arvoista, lahjoittamisen periaatteesta ja ystävyyden hyveestä.

Tämä kaikki voi kuulostaa unelmalta. Synnyttääkö tämä ”oikeata työtä” lainkaan? Vastaus on kyllä. Yhteisöllisissä työtiloissa työskentelee monien alojen ammattilaisia. Monet heistä ovat alun perin halunneet työskentelemään omaehtoisesti toimiviin tiloihin, osa taas on kulkenut perinteisten työpaikkojen kautta etsiessään itselleen mieluisampaa työn tekemisen tapaa.

Yhteisöllisissä työtiloissa työskentelevät kertovat saavansa tehokkuutta työn tekemiseen, vuorovaikutusta ja työkavereita, verkostoja ja synergiaetuja, yhteistyökumppaneita, toimiston resurssit, omaehtoiset raamit ja rajat työlle sekä ripauksen urbaania cooliutta. Kun vierailee tällaisessa työtilassa, voi nopeasti aistia mukavan työvireen ja sitoutuneita ihmisiä. Suoraan sanoen, tekisi mieli heti liittyä joukkoon!

Yhteisölliset työtilat ovat yksi niistä tulevaisuuden työn näkymistä, jotka asettavat kysymään miten kankeat organisaatiorakenteet voitaisiin muuttaa joustavimmiksi. Miten voisi lisätä itseohjautuvuuden ja hyvinvoinnin energiaa, joita coworking paikoissa työskentelevillä on?

Kaikki meistä ei voi vaihtaa työpaikkaansa, mutta olisi hyvä miettiä, miten voisimme luoda meneillään olevaan työhön uutta yhteisöllisyyttä. Me kaikki tiedämme, mitä hyvä työ on – kuka sitä jarrua painaa ja estää sen etenemistä?

Pia Houni

Kirjoittaja on erikoistutkija, jonka akateeminen hattu on teatteritaiteesta ja dosentin arvo yliopistossa. Hän arvostaa elämää ja itsetuntemuksen harjoittamista osana työelämää. ”Yksikään ihminen ei ole saari”, on hyvä motto arkeen. 

Lue lisää yhteisöllisistä työtiloista tästä.

1 kommentti:

  1. Tässä tuli monta hienoa ajatusta. Kuten tuo "lahjoittamisen periaate". Voin antaa työtovereille (ja itsekin saada) tukea, neuvoja, rehellisiä kommentteja, vinkkejä, uusia näkökulmia, kontakteja, apua, aikaa, kritiikkiä, lähteitä, onnistumisen kokemuksia. Mutta myös työrauhaa, vähemmän keskeytyksiä ja häiriöitä, aikaa reagoida, sopivan väljiä aikatauluja. Miten osaisi tasapainotella kaikkien oman ja yhteisöllisen ajan ja tekemisen kanssa niin, että molemmista tavoista saisi irti parhaat puolet.

    VastaaPoista