maanantai 29. lokakuuta 2012

Mukavan epämukavaa

Ala-asteen ensimmäisen luokan opettajallani oli mainio sanonta. Hän oli sitä mieltä, että ihminen seisoo kahdeksan tuntia vaikka aidanseipäänä.

Olen huomannut, että ihmisillä on usein taipumus tehdä niitä asioita, joita he ovat ennenkin tehneet hyvin. Jos olet hyvä uimaan, uit mielelläsi. Jos olet hyvä tekemään kokousjärjestelyjä, saat ne vastaisuudessakin tehtäväksesi. Fine. Asiat sujuvat sukkelaan ja ilman turhaa ahdistusta.

Tässä helppouden tunteessa piilee kuitenkin suuri vaara.

Oma mukavuusalue alkaa nimittäin salakavalasti pienentyä, jollei sieltä koskaan poistu.

Kohta huomaamme, ettemme halua tehdä asioita, joita olemme tehneet ennen. En lupaa tehdä Excel-kaaviota, koska edellisestä kerrasta on niin paljon aikaa. Ruotsin kielen sanasto ei muistu kouluajoilta enää mieleeni ja kommunikoin lahden toisella puolella kollegojen kanssa illanvietossa englanniksi – koska se vain on niin helppoa.

Silloin tällöin meidän kaikkien on suotavaa kärsiä tuskanhiestä ja vapisevista käsistä. Joka kerta kun selviydymme haasteesta, kehomme tuottaa endorfiinia ja sen avulla meidän on yhä helpompi suoriutua vielä vaikeammasta tilanteesta seuraavalla kerralla.

Olen huomannut, että omaa mukavuusaluetta voi päättää tietoisesti laajentaa sekä töissä että harrastuksissa.

Otan vastaan luentopyynnön aiheesta, joka tuntuu itsellekin vaikealta hahmottaa. Luentoa kootessa opin aiheesta lisää ja ajatukseni jäsentyvät. Teen töitä joskus kovan aikapaineen alla ja huomaan, että silloin on pakko keskittyä kaikkein olennaisimpiin asioihin – ja selviän kiireestä huolimatta riittävän hyvin.

Aloitin improvisaatioteatterin harrastamisen sen takia, että se oli ehdottomasti pelottavin harrastus, jonka keksin. Kiinan kielen alkeet eivät ole helppoja ja vaativat tuhansia tunteja työtä. Ratsastuksessa koen aika ajoin harrastusvuosistani huolimatta olevani täysin aloittelija, kun kyynel silmässä en saa ratsua tottelemaan pohjetta enkä ohjaa.

Joskus minulla on tunne, että en osaa, uskalla tai pärjää. Silloin muistutan itseäni, että olen osannut, uskaltanut ja pärjännyt ennenkin. Kahdeksan tuntia menee vaikka aidanseipäänä – jos päätän niin.

Hyppää epämukavuusalueelle ja yllätä itsesi. Väitän, että osaat aina enemmän kuin luuletkaan.


Venla Räisänen
Kirjoittaja työskentelee Työterveyslaitoksen Tampereen epämukavuusalueen toimipisteessä.

2 kommenttia:

  1. Erittäin hyvin sanottu!
    Uudessa työssä kohtuu vasta aloittaneena koen joka päivä onnistumisen tunteita kun selviän jostain mitä en ole ennen tehnyt. Kiina ja improvisaatioteatteri kuulostaa hurjilta... Mutta ehkä niitäkin (tai jotain vastaavaa) vois harkita itsekin kunhan tämä työ alkaa sujua liian mukavasti. ;)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi:

    Kiitos!
    Miten se sanonta meni: Seitsemän vuoden välein pitää vaihtaa, työtä, asuntoa tai puolisoa. Nykyversio tästä lienee viiden tai kenties kolmen vuoden välein :D Tekee hyvää kyllä aivoillekin.

    VastaaPoista