tiistai 23. syyskuuta 2014

Pilkut, vilkut ja muita yhteispelin sääntöjä

Lomalla pääsin retkeilemään ristiin rastiin Ranskassa. Autonrattiin en uskaltautunut, sillä jo kartturinpaikalta täkäläinen liikenne näytti sen verran holtittomalta suhailulta, että turvallisempaa oli pysyä tarkkailijana.

Esimerkiksi vilkkua ei suinkaan jaksettu aina käyttää poistuttaessa lukemattomista liikenneympyröistä tai käännyttäessä risteyksestä. Useampikaistaisilla teillä liikkuminen sen sijaan perustui vahvaan vilkunnäyttöön: kaistoja vaihdettiin jatkuvasti, ja kanssa-autoilijoille oma kurvaus viestittiin valoilla.

Parkkipaikkaa sai kaupungissa usein etsiä tuskallisen pitkään. Toisaalta joku saattoi ratkaista
parkkipulman napsauttamalla hätävilkut päälle ja poistumalla autosta – ihan sama, missä kohtaa tietä tai parkkialuetta oltiin. Tällainen pikavisiitti sai kestää reippaan vartinkin. Eikä siinä kukaan torvia töräytellyt, sadatellut tai näytellyt käsimerkkejä. Outoa, sanoin minä, suomalainen, pelkääjän paikaltani.

Entäpä jalankulkijat? Punainen valo oli enemmän viitteellinen kuin kielto. Kerran punaisissa seistessämme näin kuskin näyttävän käsillään meille ”stop”, jotta uskoisimme hänen olevan pian aikeissa syöksähtää suojatien yli. Niin. Meillehän se punainen paloi, mutta autoilija tunsi paikallisen jalankulkijan aatokset. Milloin tahansa tennarini olisivat voineet talsia seepraraidoille.

Kaikesta sekavanoloisesta puikkelehdinnasta huolimatta en nähnyt matkallani ainuttakaan liikenneonnettomuutta. Homma ei siis ollutkaan aivan kaoottista, muille kuin minulle. Olin tottunut erilaiseen.

Säännöistä sovellukseen

Jos joka kielessä on pilkuille omat sääntönsä, niin totta vie on myös vilkuille. Ranskalaisessa liikenteessä oli omat kirjoittamattomat lakinsa, joita paikalliset tuntuivat sujuvasti noudattavan.

Pilkkusäännöille on omat opuksensa, jotka auttavat kirjoittajan oikeille urille. Vilkkusääntöjäkin on taatusti erilaisia eri yhteisöissä. Ei tarvitse mennä edes maasta toiseen huomatakseen, miten moninaisen koodiston harjoittamista arkeen kuuluu vaikkapa eri organisaatioissa. Sääntö ja sen käytännön sovellus – siinä vasta parivaljakko.

Seuraavan kerran, kun työpaikallanne päädytte siihen, että on syytä kirkastaa yhteisönne pelisäännöt ja laatia niistä huoneentaulu, keskustelkaa siitä, mihin pelkkä säännön kirjaaminen riittää. Miten kukin oikeastaan ymmärtää pelisäännöt: miksi niitä kaipaa juuri tiettyyn tilanteeseen tai mikä vanhoissa säännöissä mättää? Voisiko sittenkin puhua konkreettisten toimintatapojen kehittämisestä, yleiselle tasolle jäävien pelisääntöjen sijaan?

Heli Heikkilä

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Etänä kotona, etänä kaupungilla


Pidän etätyöpäiviä muutamia kertoja kuussa, kun haluan keskittyä johonkin tekemiseen, joka oikeasti vaatii omaa rauhaa. 

Etätyöpäiväni toistuvat samalla kaavalla: herään herätyskellon kilkkeeseen, sukellan valtavan pinkin aamutakin uumeniin, valmistan aamupalaa ja suuntaan tukka pystyssä kannettavan ääreen, joka möllöttää valmiina ja vaativana ruokapöydällä. Selaan nopeasti sähköpostit läpi, vastaan niihin tärkeisiin, suljen sähköpostin ja rupean hommiin.

Havahdun lounasaikaan kurnivaan vatsaan. Vaellan jääkaapille, ja syön mitä sattuu löytymään. 
Olen opetellut siirtymään lounaan ajaksi pois koneen äärestä. Duunissa tallustelen työpaikkaravintolaan, kotona sohvalle. Lounaan jälkeen palaan koneelle ja tarkistan sähköpostit uudestaan. Vastattuani niihin tärkeisiin jatkan taas hommia. 

Iltapäivällä väsähdän. Olen istunut koko päivän koneella ja kaipaan työkavereiden pälpätystä ja iloisia kahvihetkiä. Keitän kupin teetä ja juon sen sohvalla istuen, sisustuslehteä selaillen. Tässä vaiheessa päivää keskittymiskyky ei ole enää entisensä, joten siirryn suosiolla vastailemaan niihin loppuihin sähköposteihin ja muiden pikkuhommien hoitamiseen. 

Lopetan työpäivän yleensä silloin kun ovi kolahtaa merkiksi siitä, että asunnossa elelevä toinen arjen sankari on saapunut töistä. 

Havaintoja etätyöstä kotona: 
  • Ajatusta vaativat työt edistyvät ihan eri tavalla, kun keskeytyksiä on vähemmän: kotona en ole sähköpostiaddikti, jonka on pakko vastata kaikkeen heti. 
  • On hyvä selvittää, millainen työntekijä on ja milloin on tehokkaimmillaan. Minun työaikani on tehokkaimmillaan aamupäivästä, joten sijoitan sekä etänä että työpaikallakin vaativimmat työt aamuun.  
  • Etätyön haittapuoli: kaipaan seuraa. 

Erilainen etätyö

Tänään on erilainen etätyöpäivä. 

Puen aamulla päälle oikeat vaatteet, pakkaan kannettavan lisälaitteineen laukkuun ja suuntaan kohti keskustaa. Tänään teen etätöitä keskustan etätyöpisteissä.  

Bussissa havahdun syntiseen fiilikseen. Tässä sitä matkustetaan kohti keskustaa ohi työpaikan. Olen täysin ehdollistunut siihen, että töitä tehdään joko työpaikalla tai satunnaisesti kotona. Ja jos töitä tehdään kotona, niin koneen äärestä ei poistuta ilman pätevää syytä. Ja tässä minä mennä matkustan kohti Kirjasto 10:iä. Olihan tämä nyt sallittua? Uskooko kukaan, että olen oikeasti menossa tekemään töitä, kun hymyilyttää niin kovin?

Katumusharjoituksena vastailen työsähköposteihin kännykällä jo bussissa. 


Kirjasto 10

"Valitse vapaasti joku paikka", ihanan palveluhenkinen työntekijä opastaa minua, kun tiedustelen missä kannattaisi tehdä töitä. Silmiini osuu jättimäinen nahkatuoli. Valtaan siis sen, vaikka työntekijä huomauttaa, että olen vallannut musiikinkuuntelupisteen. Lupaan siirtyä, mikäli joku haluaa tulla kuuntelemaan Mozartia (ei halunnut). 

Laitan kuulokkeet korville, PJ Harveyn soimaan Spotifysta ja alan tahkota töitä. Vajaa kolme tuntia myöhemmin havahdun siihen samaan kurnivaan vatsaan, joka kotona ja töissäkin ilmoittelee itsestään. Pakkaan kamat, jätän haikeat hyvästit nojatuolille ja suuntaan lounaalle.  

Kaupunkiverstas

Seuraava etätyöpaikka on Lasipalatsilla, joten päätän nauttia kevyen lounaan siellä.


Syötyäni Café Lasipalatsissa lohileivän ja kahvin kipaisen portaat ylös Urban Officeen, jossa on jos jonkinmoisia etätyöpisteitä. Kaksi kokoustilaa ovat etukäteen varattavissa, ja minulle kerrotaan, että ne ovatkin yleensä päivisin varattuja. Muihin tiloihin ja pöytiin voi istahtaa, kun ne ovat tyhjiä. Täältä löytyy myös muutama yksintyöskentelyyn tarkoitettu Silence-tuoli. Nappaan yhden juuri vapautuvan loossin, josta on näkymät suoraan kiireiselle Manskulle.


Tappelen aikani wlanin kanssa, kunnes saan Lasipalatsin avoimen verkon toimimaan. Ärsyttää, että Urban Officen oma wlan ei saamastani salasanasta huolimatta pelitä. 

Laitan kuulokkeet taas korville ja harmikseni huomaan, että alakerran kahvilan ja kokoustavien ihmisten äänet kuuluvat läpi kuulokkeiden ja musiikin. Katselen kateellisena punaisia, mukavilta näyttäviä ja nojatuolin näköisiä Silence-tuoleja. Ei tule yllätyksenä, että ne ovat koko ajan varattu.  
Totean, että nyt olisi hyvä tehdä jotain parityötä tai pitää tiimipalaveria.

Havaintoja etätyöstä muualla kuin kotona: 
  • Farkut ja ripsiväri tekevät olosta ammattimaisemman kuin aamutakki. 
  • Ihanat, ihanat miljööt, nahkatuolit, keskustan fiilis… vaarana on unohtua tuijottamaan ulos ikkunasta kiireisenä juoksentelevia ihmisiä.
  • Urban Officessa tai kirjastossa kukaan ei tule ovelle "yhden pikaisen" jutun kanssa. 
  • Etätyön haittapuoli: olen yhä seurankipeä. 


Postscript

Etäpäivät ovat mahtavia silloin, kun niille on oikeasti tarvetta. Kokeilkaa rohkeasti kahviloita, etätyöpisteitä tai kirjastoja, työn tekeminen tuntuu erilaiselta kuin kotona!

Vinkkejä:
  • Rauhalliseen, yksin suoritettavaan ajatus-/kirjoitustyöhön suosittelen kirjastoa. Kirjasto 10 saa minulta 10 pistettä!
  • Kokousta kannattaa tulla pitämään Lasipalatsin Urban Officeen. Tilassa on liian meluisaa ajattelutyölle, mutta työtovereiden kanssa brainstormaukseen tilat ovat oikein sopivat. Ja Café Lasipalatsista voi napata kahvit mukaan pieneen kokoustilaan. 
  • Kuulokkeet ja nettiradio/spotify/musiikki on hyvä idea, kun haluaa sulkea elämän äänet ulkopuolelle. (PJ Harvey on hyvää työntekomusiikkia.) 
  • Suosittelen selvittämään, miten mobiililaajakaista toimii – siltä varalta, että avoimet ja julkiset wlanit eivät toimikaan ihan niin helposti kuin luulet. 
Huomenna torstaina 18.9. on loistava mahdollisuus testata etätyötä, sillä on Kansallinen etätyöpäivä. Itse aion siirtyä sille Kirjasto 10:n nahkatuolille, ehkä treffataan siellä!

Kiti Sirén

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen koulutuskoordinaattori, joka diggailee oman työn tuunaamisesta ja pehmeistä nahkaisista nojatuoleista.

***********************

Microsoft ja Työterveyslaitos kumppaneineen järjestävät Kansallisen etätyöpäivän torstaina 18.9.2014. Etätyöpäivän suosio on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime vuonna 23 982 suomalaista ja 714 organisaatiota osallistui kampanjaan. Tänä vuonna etätyöpäivän teemana on Työn uusi johtajuus. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa etätyöpäivä.fi!


tiistai 2. syyskuuta 2014

Juuri sopivien ihmisten työpaikka

Ajattelin joskus, että lähes jokaisella työntekijällä on varsin pysyvä työyhteisö. Tutut työkaverit kohdataan päivästä toiseen.

Tällainen työyhteisökäsitys on kuitenkin varsin yksipuolinen. Esimerkiksi tutkimushankkeemme toisella kohdetyöpaikalla harvat työntekijät tunsivat toisensa nimeltä. Työvuorot ja työpisteet vaihtelivat, ja osa työntekijöistä saapui paikalle vain muutamia kertoja vuodessa. Näistä syistä oli harvinaista päätyä peräkkäisinä päivinä työskentelemään samojen kollegojen kanssa.

Tästä huolimatta erittäin korkeaa ammattitaitoa vaativaa työtä tehtiin työpaikalla yhdessä tiiviisti pieninä, erilaisista osaajista koostuvina työryhminä. Työntekijät kuvasivat myös yhteishenkeä hyväksi. Usein tiimityö kärsii henkilövaihdoksista, koska ihmisten työtavoissa on persoonallista vaihtelua. Jotta työ sujuisi, uuden työntekijän pitääkin varsinaisen työn ohella oppia työkavereiden työtavat ja sovittaa omat tapansa niihin.


Tutkitulla työpaikalla ei jatkuvasti muuntuvista työryhmistä huolimatta ollut varaa minkäänlaisiin viivytyksiin tai virheisiin. Työtä ohjaamaan olikin kehitetty järjestelmiä ja standardeja. Työ oli kuitenkin luonteeltaan luovaa ongelmanratkaisua, jota oli vaikea ahtaa jäykkiin prosessikuvauksiin. Sitä kuvasi hyvin yhden haastatellun toteamus: ”Me saadaan aina poikkeuslupa poiketa kaikesta.”

Työn sujumisessa ja kollegojen välisen luottamuksen muodostumisessa työntekijöiden ammattitaito ja persoona merkitsivät enemmän kuin standardit. Työpaikalla vallitsi vahvana jaettu käsitys siitä, millainen persoonallisuus kyseisen työn tekijöillä on. Persoonallisuus erotti nämä työntekijät muista vastaavan koulutuksen hankkineista. Toisaalta työpaikan sisällä se yhdisti eri ammattiryhmiä. Työntekijöiden osaamiseen ja kykyyn hoitaa tehtävät luotettiin välittömästi, koska jokaisen uskottiin olevan osaamiseltaan ja persoonaltaan juuri työhön sopiva ja samalla itsen kaltainen.

Ehkä päädyit veikkaamaan, että tutkimuskohteenamme oli innovatiivisen alan yritys, vaikkapa it-firma. Kyseessä oli kuitenkin suurehko julkisen sektorin työpaikka, jonka työntekijät olivat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.

Tuon työpaikan toimintakäytännöt ja sen työtä ja ihmistä koskevat käsitykset tuovat kirkkaasti esiin, että huippuunsa viritettyä tehokkuutta, virheettömyyttä ja innovatiivisuutta edellyttävässä työssä ei yksinkertaisesti ole aikaa muuhun kuin luottamiseen. Miten monilta raportointi- ja kontrollointikustannuksilta säästyttäisiinkään, jos kaikkialla työpaikalle valitun työntekijän miellettäisiin olevan hyvä ja juuri sopiva hoitamaan työnsä.

Anu Järvensivu

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen tutkija, joka on mukana Rajoja rikkova työ -tutkimushankkeessa. Hankkeen tavoitteena on parantaa työpaikkojen sujuvan toiminnan edellytyksiä.